Arkisto
Wonder Woman – Ihmenainen
Piilossa olevalla Themysciran paratiisisaarella kasvaa soturi, heimon prinsessa Diana. Kaikki sujuukin suhteellisen rauhallisesti kunnes amerikkalainen lentäjä Steve Trevor tekee saarelle pakkolaskun ja kertoo koko maailmaa riepottelevasta sodasta. Diana kokee velvollisuudekseen tämän uhan lopettamisen tappamalla sodan jumalan Areksen ja siinä samalla oppii itsestään yhden jos toisenkin asian. Ihmenaisen rooli ei ole mitenkään helposti haltuun otettava, ja […]
Mune, le gardien de la lune / Mune: Guardian of the Moon -Milo kuun vartija, dub
Milon tarina sijoittuu kuvitteelliselle planeetalle, jossa kuulla ja auringolla on omat vartijansa. Heidän jäädessä eläkkeelle he valitsevat kansan joukosta itselleen seuraajansa. Tämän pitäisi olla läpihuutojuttu, mutta tänä vuonna kaikki oli lähes toisin. Auringon vartijan tehtävää tavoitteli ja sen myös sai Hanson (Sohone), mutta kuun vartijan tehtävää tavoitellut Leeyoon joutuu myöntämään yllättävän tappion nuorelle Milolle, joka […]
The Mummy – Muumio
Irakissa Nick Morton ja hänen kumppaninsa Chris Vail löytävät vahingossa suljetun sarkofagin seuratessaan arkeologi Jenny Hailyeltä kähvellettyä karttaa. Haileyn osuessa paikalla hän haluaa sarkofagin Lontooseen. Samalla käy ilmi, että sarkofagi kuuluu egypitiläiselle prinsessa Ahmanetille joka teki kaupat Sethin kanssa saadakseen paikkansa jumalien joukossa isänsä faarao Menehptren jälkeen. Homma kuitenkin menee pielee ja faaraon papit surmaavat […]
Baywatch -Ulapan katselu
Mitch Buchannon johtaa omaa Emerald Bay -rantaansa kersanttimaisin hengenpelastaja ottein. Hän on työlleen 100 prosenttisen omistautunut ja vaatii sitä myös loppu ”perheeltään” Stephanie Holdenilta ja C.J. Parkerilta. Haasteita on kuitenkin vastassa, kun uusi tulokas Matt Brody ei etene oppikirjan mallien mukaan ja odottaa kaiken tippuvan hänen syliinsä kuin Saulille illallisen. Mitch laittaakin Mattin koville, napit […]
Everything, everything – Kaikki, kaikki / Kaikki kaikesta
18-vuotias Maddy Whittier sairastaa primaaria immuunipuutostilaa (SCID-oireyhtymää), joka pitää hänet lukittuna omaan ilmatiiviiseen kotiinsa erilaisten filttereiden keskelle. Hänen maailmansa koostuu äidistä sekä hänen hoitajastaan Carlasta. Eräänä päivänä Madeline saa uusia naapureita ja tutustuu ulkomaailmassa elävään naapurin poikaan Ollyyn. Pian nuoret huomaavatkin kipinöiden lentelevän ensin bittiavaruudessa ja lopulta kahden kesken. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun Maddy […]
King Arthur: Legend of the Sword – Kuningas Arthur: Miekan legenda
Nyt kaikki Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien ystävät saavat huutaa ”hurraa”!! Kuningas Arthurin tarina on täällä (taas). Tällä kertaa eeppisen draaman ohjauksesta on vastannut Mr. Guy Ritchie. Valkokankaalla kuningas Arthurin legendasta on näytetty erilaisia versioita vuodesta 1904 (Parcifal) lähtien. Joten kyllä tämäkin raina sopii pitkän luettelon jatkoksi. Itse muistan pitkästä listasta nähneeni vain vuoden […]
Cannes 2017 – Cannesin elokuvajuhlat 2017
Tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlien juliste esittää tunisialais-italialaista näyttelijätärtä Claudia Cardinalea (1938 – ) talon katolla Roomassa vuonna 1959. Daami on suurelle yleisölle tunnettu muun muassa elokuvista 8½ (1963) ja Huuliharppukostaja (1968). Arvovaltainen raati, jonka puheenjohtajana toimi espanjalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. Pedro Almodóvar päätti suuressa viisaudessaan antaa Cannesin tärkeimmän palkinnon Kultaisen palmun (Palme d’or) ruotsalaiselle elokuvalle The […]
La pazza gioia / Like Crazy – Hulluna onnesta
Toscanan maaseudulla naisten psykiatrisessa hoitokodissa Villa Biondissa asustava suulas, ulospäin suuntautunut ja laajalla mielikuvituksella varustettu Beatrice tutustuu hiljaiseen, vetäytyneeseen ja omassa maailmassa eläväänsä Donatellaan. Siinä missä Beatrice uskottelee olevansa rikas hoitolan omistaja, Donatella ei halua avautua kenellekkään. Sattuman kaupasta naiset päätyvät road-tripille, jonka aikana opitaan itsestään, avataan niitä menneisyyden verhoja ja suunnataan katse tulevaisuuteen. Hulluna […]
La Danseuse / The Dancer – Tanssija
Vuonna 1890 isänsä kuoleman jälkeen Marie-Louise Fuller löytää itsensä Brooklynistä äidinsä helmoista. Edessä on näyttelijän työn hakeminen ja sitä kautta sattumalta yleisön hurmaaminen liehuvan helman avulla. Ranskalainen kreivi Louis Dorsay kiinnostuu Fullerista ja pian daami huomaakin matkustavansa kreivin rahoilla Pariisiin. Siellä edessä on Folies Bergère johtajan Marchandin vakuuttaminen omista taidoistaan. Tässä vakuuttamisessa Fulleria auttaa Marchandin […]