VALIKKO

Wonder Woman – Ihmenainen

Kuvahaun tulos haulle wonder woman film poster

Piilossa olevalla Themysciran paratiisisaarella kasvaa soturi, heimon prinsessa Diana. Kaikki sujuukin suhteellisen rauhallisesti kunnes amerikkalainen lentäjä Steve Trevor tekee saarelle pakkolaskun ja kertoo koko maailmaa riepottelevasta sodasta. Diana kokee velvollisuudekseen tämän uhan lopettamisen tappamalla sodan jumalan Areksen ja siinä samalla oppii itsestään yhden jos toisenkin asian.

Ihmenaisen rooli ei ole mitenkään helposti haltuun otettava, ja sitä olikin yritetty saada valkokankaalle vuosia. Roolia oli aiemmin soviteltu muun muassa Sandra Bullockin, Angelina Jolien ja Catherine Zeta Jonesin päälle. Mutta jossittelua, muttittelua ja niin edelleen oli vain vuodesta toiseen. Ehkäpä israelilainen näyttelijä Gal Gadot lunastaa Ihmenaisen paikan tämän elokuvan myötä valkokankailla. Ja tältä se ainakin tällä hetkellä tuntuu, sillä leffa oli huomattavasti parempi mitä siltä odotin. Ja mikä parasta toisessa pääosassa loistava Mr. Chris Pine osaa antaa daamille tilaa valkokankaalla. Mr. Pinea on toki kiva katsella, mutta vielä hauskempia kokemuksia olivat hänen huomionsa Ihmenaisen kyvykkyydestä. Näiden kahden lisäksi valkokankaalla vilisisee muitakin mielenkiintoisia hahmoja, joille olisi toivonut vähän enemmän lihaa luiden päälle. Mutta annettakoon se anteeksi, kun tarina kuitenkin toimii asiallisena WonderWomanin syntytarinana.

Tämän supersankarielokuvan ohjauksesta on vastannut Ms. Patty Jenkins, jonka edellisen vahvan naishahmon suurin osa varmasti edelleen myös muistaa. Elokuvassa Monster (2003) Charlize Theron, näytteli osin suomalaissukuista Aileen Wuornosia. Joten naisen nostaminen valkokankaalle vaikuttavaan asemaan pitäisi sujua kivuttomasti. Onneksi tällä kertaa mentiin miellyttävämpään suuntaan. Tai ainakin tätä mieltä voi olla osa naisista, sillä leffa sitoo feminismin sujuvaksi osaksi elokuvaa. Jopa siinä määrin, että mukana oleva pakollinen (??) rakkaustarina tuntuu välillä pakolla päälle liimatulta osioilta. Sen sijaan leffa olisi voinut korostaa varmaan vieläkin enemmän itsevarman ja sukupuolirooleista vapaan naisen asemaa. Joka tapauksessa (nais)ohjaaja on ehkä osannut tuoda miespuolista kolleegaansa paremmin esille naisnäkökulmaa, tai ainakin näin haluaisin ajatella.

Aiheeseen liittyvä kuva

WonderWoman – Ihmenainen hahmo itsessään perustuu DC Comicsin Ihmenainen-sarjakuvahahmoon. Sen ensiesiintyminen tapahtui All-Star-Comisc -lehdessä joulukuussa 1941. Hahmon loi Mr. William Moulton Marston, joka omassa elämässään pyöritti kotonaan kakkosvaimoa Olivia Byrneä vaimonsa Elizabeth Holloway Marstonin tietoisella luvalla. Tässä kohtaa voivat sitten kaikki feministit, jotka äsken huokailivat onnesta, puolestaan nyt äimistellä asiaa suu auki. Yhtä kaikki, mies kuitenkin onnistui luomaan hahmon, joka kulkee omia polkujaan eikä tarvitse siinä miehistä apua. Elokuvan kannalta on vain sääli, että yhtä vahvaa ja omia polkuja kulkevaa soturiprinsessaa hieman siloitellaan valkokankaalla. Vaikuttaa siltä, että käsikirjoitus on kosiskellut hieman liikaa nuorisolaisia, kun asioiden saadessa mielenkiintoisen käänteen sukupuoliroolien kohdalla kannat löydään kattoon, tehdään u-käännös tai siirrytään täysin toisiin aiheisiin. Mielenkiintoiset kohtaamiset jäävät vähiksi ja oivallukset minimaalisiksi.

YK nimitti Ihmenaisen tyttöjen ja naisten voimaannuttamisen kunnialähettilääksi lokakuussa 2016. Toki Ihmenainen on yksi harvoista naispuolisista supersankareista, mutta silti. Ja jos nyt kysyisi, että ketäs ne muut ovat, niin mitä tulisi vastaukseksi. Itse sellaiseksi ehdottaisin muun muassa Avengerseistä Mustaa Leskeä (Black Widow) sekä Wanda Maximoff (Scarlet Witch), Murkkumiehestä Janet Van Dynea (Wasp), Batmanin naispuolista apuria Barbara Gordonia (Batgirl) ja aika montaa mutanttia X-men sarjasta (mm. Storm, Jean Grey, Raven). Joka tapauksessa Ihmenaisen ihmeellisiä ominaisuuksia voi käydä kurkkailemassa täältä. Samoin kuin tänne voi kurkata kulissien taakse pohtiessaan, mistä studio löysi noin vaikuttavan köörin amatsonisotureita.

Kuvahaun tulos haulle wonder woman film

DC Extended Universen elokuvat (Man of Steel, Batman vs. Superman: Dawn of Justice; Suicide Squad) eivät ole saaneet kaikkia faneja kiljumaan ilosta ja innostuksesta. Ne eivät myöskään ole suuremmin olleet kriitikoiden suosiossa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Vai pitäisikö sanoa, että on ihailtavaa miten DC jaksaa edelleen yrittää esitellessään uusia supersankareita ja siinä samalla pohjustaa Justice League -ryhmän syntyä. WonderWoman on tämän universaalisen yrityksen neljäs elokuva ja mielestäni edeltäjiään parempi. Se ei ole yhtä synkkämielinen, vaikka kyllä aiemmissakin DC-universen leffoissa huumoria oli, mutta nyt mentiin ehkä askel kevyempään suuntaan ja leffa toimii asiallisena syntytarinana. Leffan jälkeen on helppo ymmärtää miten se on onnistunut keräämään (nais)katsojia ikäluokasta riippumatta (tosin kylpevällä Mr. Chris Pinellä voi olla myös jotain tekemistä sen kanssa) ja miten Ihmenaista pidetään hyvänä esimerkkinä pienille ja vähän suuremmillekin naisille. Leffan menestyminen lupaa joka tapauksessa hyvää myös muille uusille DC-universen tulokkaille: Aquamaninille, Cyborgille ja The Flashille.

Mielenkiintoinen syntytarinawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
jonka soisin antavan tilaa Ihmenaisen uusille seikkailuille muissakin DC Universen elokuvissa. Leffa pohjaa hyvin WonderWomanin lapsuutta ja siirtyy sitten rivakasti eteenpäin mutkia suoriksi vedellen. Tässä pikakiidossa valkokankaalle jää muutamia lapsuksia, mutta ne eivät juuri lopputulosta haittaa. Juonenkäänteet ovat osin yllättävät, mistä pitää leffalle myös nostaa hattua. Samoin kuin siitä, että siihen kuuluu luonnollisesti massiivinen kamppailukohtaus, missä jumalat ottavat toisistaan mittaa. Areksen maanpäällinen hahmo jätti paljon pohdittavaa omista sanoista, teoista ja niiden seurauksista. Sitä voi olla vaikka kuinka kaunopuheinen tahansa, jos toiminta ei kuitenkaan kulje siinä rinnalla. Joka tapauksessa WonderWoman lunastaa paikkansa kesäleffojen joukossa. Perinteisen rymistelyn lisäksi se tarjoaa myös jotain ajateltavaa ja osoitta naisenkin pystyvän supersankarihommiin. Suosittelen leffaa kaikille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Gal Gadot, Chris Pine, Connie Nielsen, Robin Wright, Lucy Davis, Danny Huston, Elena Anaya, Saïd Taghmaoui, Ewen Bremner, Lisa Loven Kongsli, David Thewlis

Kuvahaun tulos haulle wonder woman film

Kesto: 2 tuntia 35 minuuttia

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa