King Arthur: Legend of the Sword – Kuningas Arthur: Miekan legenda

Kuvahaun tulos haulle King Arthur: Legend of the Sword

Nyt kaikki Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien ystävät saavat huutaa ”hurraa”!! Kuningas Arthurin tarina on täällä (taas). Tällä kertaa eeppisen draaman ohjauksesta on vastannut Mr. Guy Ritchie. Valkokankaalla kuningas Arthurin legendasta on näytetty erilaisia versioita vuodesta 1904 (Parcifal) lähtien. Joten kyllä tämäkin raina sopii pitkän luettelon jatkoksi. Itse muistan pitkästä listasta nähneeni vain vuoden 2004 Kuningas Arthurin. Joten ehkäpä se oli aika paikata tätä mytologiaa lisää.

I’m not getting drawn to this mess.

Valkokankaalla tavataan nuori Arthur, joka viettää riehakasta elämää Londiniumin kaduilla tietämättä mitään syntymäoikeudestaan. Kaikki muuttuu kuitenkin kun hänen onnistuu vetää Excalibur-miekka kivestä. Siinä hän saa tietää olevansa kuninkaallista sukua ja joutuu pohtimaan miten pysyä hengissä, miten käyttää voimiaan kansaa hallitsevaa Vortigern-tyrannia vastaan ja mitä mieltä oikein on tästä kuninkuus-hommasta.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Guy Ritchie, joka tuo itselleen tyypilliseen tapaan tämän tarinan suhteellisen suoraviivaisesti valkokankaalle. Leffa on toimintatäytteinen ja väkivaltainen varsinkin tappelukohtauksien kuvaamisessa. Kaikki nämä piirteet ovat tyypillisiä Mr. Ritchien elokuville. Richien leffaksi Kuningas Arthurin tarina on kuitenkin yllättävän vakava, varsinkin kun ohjaaja hallitsee sen huumorin käytön myös rankemmissa tilanteissa. Ehkäpä se on sitten niin, että leffan huumori uppoaa paremmin aikuiseen väestöön, tai sitten ei meinaan jälleen kerran sain yksikseni naureskella salissa. Joka tapauksessa leffa on tunnistettavissa Mr. Ritchien tuotokseksi myös nopeista leikkauksista ja erillisten kohtauksien saumattomata yhdistymisestä. Tätä katselee ihan mielellään, vaikka miehen leffat tuntuvat toistavan sitä samaa hyväksi koettua kaavaa leffasta leffaan.

Kunnon fantasiatarinan tavoin Kuningar Arthurin tarinassa hyvä ja paha erotetaan erittäin selkeästi toisistaan mahdollisimman monin eri tehokeinoin. Visuaalinen painotus on helppo havaita, mutta samaa alleviivausta on kyllä kaikessa muussakin erojen tekemisessä leffan aikana. Ikäraja ei ole kuitenkaan sieltä korkeimmasta päästä, joten tätä rautalankamallia olisi ehkä voinut hieman hävyttää jonnekin hämärän rajamaille, edes joissakin kohtauksissa. Joka tapauksessa nyt pahat ovat todella pahoja ja hyvät ovat todella hyviä kaiken uhittelun ja tappelemisenkin alla. Ehkä ohjaajan ja käsikirjoittajien valinta näin vahvaan kaksinjakoon on ymmärrettävissä, kun ajatellaan leffan olevan myös kasvutarina nuoresta pojan klopista valtakunnan kuninkaaksi. No, ei se sitä kyllä oikeasti ole. Jokaisessa ihmisissä on sitä hyvää ja pahaa, niin myös Kuningas Arthurissa, olivatpa britit mitä mieltä tahansa.

Kaiken mätkimisen ja kamppailun keskellä pahan voittamiseksi ketään ei varmasti yllätä, että leffa uhkuu joka hönkäisyllään testosteronia. Miehet rulettavat valkokankaalla, hoitavat homman kotiin ja naisia ei siellä juurikaan näy missään merkittävissä rooleissa. Valkokankaalla vilahtaa yksi merkittävä naishahmo, maagi. Mutta hänkin jää nimeä vaille. Joten tässä kohtaa annan noottia rainan käsikirjoittajille herroille Joby Harold ja Lionel Wigram ohjaajan lisäksi. Oikeastaan olisi myös aiheellista ennen napinaa katsoa peiliin, sillä missään Mr. Ritchien leffoissa naisilla ei ollut kovin suurta roolia. Joten sitä ei olisi pitänyt odottaa tässäkään. Mutta silti, napinaa…. napinaa…. napinaa…. Leffalle on joidenkin lähteiden mukaan uhottu tulevan vielä kuusi jatko-osaa (oh-hoh) varmaankin pyöreän pöydän merkeissä, joten jos näin käy, niin toivottavasti siellä on naisilla merkittävämpiä rooleja muutakin kuin näyttää nätiltä.

Pääosissa pyörivät herrat Charlie Hunnam ja Jude Law tekevät varmasti parhaansa. Mutta leffa hengittää Vortigernin roolissa olevan Jude Lawn tahtiin. Jos miehen taituruutta näyttelemisessä epäili ennen leffaa, sitä ei tee leffan jälkeen. Ja se on pelkästään riittävä syy tämän elokuvan näkemiseen (kaikista muista lapsuksista huolimatta). Hänen edustamaansa pahan maallistumaan ei halua sitoutua, kompata tai ihastella, vaan pikemmin vihata. Jolloin voi todeta miehen suoriutuneen roolistaan enemmän kuin hyvin. Ja yllättäen tästä hahmosta alkaa elokuvan loppua kohden välittää edes hieman (tai sitten tässä saa lähteä tarkistamaan omaa mielenterveyttään). Sankarin rooolissa oleva Mr. Charlie Hunnam jää kakkoseksi tälle suoritukselle. Toki hän esittää hyvin Arthurin kasvutarinan, mutta hahmo jää yllättävän yksinapaiseksi nokkeluudestaan huolimatta, jolle on vaikea kuvitella kuninkaan valtaa ja viittaa.

Musiikista vastannnut Mr. Daniel Pemberton osaa jälleen tehtävänsä. Mies on ollut musiikista vastuussa tämän leffan lisäksi muun muassa elokuvissa: Cuban Fury, The Man from U.N.C.L.E ja Gold. Pian, ellei nyt jo, hänet voikin laskea sellaisten säveltäjien joukkoon joiden elokuvamusiikista saisi oman konserttikokemuksensa. Tämä ihan vain vinkkinä Santtu-Matias Rouvalille ja Tampereen Filharmonialle.

Oikeassa elämässä Englannin kuninkaan Arthurin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuningas_Arthur) on väitetty eläneen 500-luvulla. Arthur oli Camelotin ja pyöreän pöydän ritareiden perustaja. Oikeasti kuninkaan historiallisuus on vähän epäselvää, mutta se ei estä hänen myyttisen legendansa vaikutusta keskiaikaan (ja vuosia sen jälkeenkin). Excaliburia (= hiottu kalpa) puolestaan on pidetty kelttiläisessä tarustossa maagisena miekkana. Sen pystyi vetämään kivestä pois (ja tätä teemaa on lainattu muun muassa Avengereissa Thorin nuijan kanssa) vain mies, josta olisi tuleva Britannian kuningas. Ja tässä tapauksessa se olisi kuningas Arthur.

Matka kuninkaaksiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
King Arthur esittää oman versionsa miekan kivestä vetämisestä ja sen seurauksista. Leffa on tyypillinen Mr. Ritchien raina, ja jos hemmon edelliset elokuvat ovat osuneet ja uponneet sinuun niin sen tekee myös testosteronia täynnä oleva Arthur. Elokuva painottaa ohjaajalleen tyypillisesti enemmän matkaa kohteeseen kuin itse päämärää. Ja tätä reissua on ihan mielenkiintoista seurata, vaikka hyvän ja pahan väliset erot on alleviivattu, yliviivattu ja väännetty rautalangasta. Tämän väännön keskellä olisin toivonut elokuvassa olevan useampia ja vahvempia naishahmoja, kuin nyt nähdyt mallikatalogista sinne eksyneet haahuilijat. Mutta kaiken napinan keskellä myönnettäköön, että leffa on ihan asiallinen popcorn-leffa. Se on fantasialla hyöstettyä toimintaa, joka jättää katsojansa alfa-uros höyryihin ja ehkäpä jopa odottamaan niitä mahdollisia jatko-osia.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Charlie Hunnam, Jude Law, Djimon Hounsou, Aidan Gillen, Eric Bana, Àstrid Bergès-Frisbey, Kingslet Ben-Adir, Tom Wu, Neil Maskell

Kesto: 126 minuuttia

P.s. Kamppailu kesän kolikkokassan räjäyttävästä elokuvasta on alkanut kovalla yrityksellä. Tosin tähän mennessä esitetyt elokuvat olleet lähinnä jatko-osia, joten mukaan kisaan toivon kovasti niitä uniikkikappaleita. Tähän mennessä parhaansa ovat yrittäneet tehdä katsojien houkuttelussa

  • Smurfs: The Lost Village
  • Guardians of the Galaxy Vol 2
  • Fast & Furious: The Fate of the Furious
  • Pirates of Caribbean: Salazar’s Revenge
  • King Arthur: Legend of the Sword

Ja nämä ovat saamassa massiivisia haastajia ainakin tekobudjeteiltaan. Tällä viikolla pamahtaa elokuvateattereihin heti alkuun kaksi uutta ehdokasta ja sen jälkeenkin oletettavasti hyviä popcorn-leffoja tipahtelee tasaiseen tahtiin:

  • Wonderwoman (2.6.)
  • Baywatch (2.6.)
  • The Mummy (9.6.)
  • Rough Night (16.6.)
  • Transformers: Viimeinen ritari (25.6.)
  • Spiderman: Homecoming (5.7.)
  • Valerian and the City of a Thousand Planets (26.7.)
  • Milo: kuun vartija (9.6.)
  • Itse Ilkimys 3 (30.6.)
  • Autot 3 (28.7.)

Syksy näyttäköön miten tässä oikein käy, minkä nimeää parhaaksi poppari-leffaksi, mikä yllätti myönteisesti ja missä rahat sekä aivot olisi saanut jättää suosiolla narikkaan jo kotona.

 

jobs

John Wick: Chapter 2 – John Wick: Osa kaksi

Kuvahaun tulos haulle john wick 2

Eläkkeelle kaipaava herrasmiespalkkamurhaaja John Wick joutuu kaivamaan aseensa taas esiin verivalan merkeissä. Edessä onkin matka Roomaan palkkamurhaajien kiltaan, kun vanha tuttava entisestä elämästä italialainen gansteri Santino D’Antonio haluaa Wickin hoitelevan siskonsa Giannan pois omalta palliltaan. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan vaan John Wick huomaa itse olevansa tappolistalla ja hakemaan turvapaikkaa lopulta paikallisesta Continental Hotellista. New Yorkissa sama hotelli koituu John Wickin kohtaloksi ja hän joutuu lähtemään pakomatkalle.

Leffan aikaansaama body-count hipoo tasoa, joka on kohta vaikea ylittää. Jo ensimmäisten minuuttien aikana ruumiita tulee tahtiin, jossa ei tahdo pysyä mukana ja tätä sitten toistellaan noin viidentoista minuutin välein leffaan loppuun asti. Loppuleffan aikana sitten nämä massatapot ja niiden kohteet eivät jaksakaan enää samalla tavalla säväyttää. Ja tämä onkin sitten varmasti leffan ydinjuoni. Mitä enemmän toiminnallisia tappokohtauksia sitä sujuvammin leffa kulkee eteenpäin. Muulla juonella ei juuri olekaan mitään merkitystä. Wickin muuttuminen tappajasta tapettavaksi tietenkin muuttaa hieman painopisteitä, mutta fyysistä tappamista ja lähitaistelun määrää se ei vähennä.

Elokuvan käsikirjoituksesta (Mr. Derek Kolstad) ja ohjauksesta (Mr. Chad Stahelski ) ovat vastanneet samat hemmot kuin ensimmäisen John Wick (2014) rainan kohdalla. Ohjaajalla on taustallaan stuntmiehen ja toimintakoordinaattorin työ, mikä näkyy valkokankaalla. Lähitaistelukohtaukset ovat kuin brutaalia balettia, jossa mennään välillä kieli poskessa – mutta samalla sujuvien tanssiaskelten tahtiin, luonnollisesti. Näitä ei ole lähetty pilkkomaan, erikoistehostelemaan liikaa tai kuvaamaan hikipisaroita ammuskelijoiden otsalla – onneksi. Toki on myönnettävä, että kun leffa koostuu lähinnä näistä, se on myös aika puuduttavaa. Sitä oikeaa juonta olisi mahtunut mukaan varmasti enemmänkin. Joka tapauksessa tässä kohtaa herroille on nostettava hattua. Jatko-osa onnistuu siinä, missä useimmat eivät. Se tuplaa kaiken toiminnan ja vieläpä suhteellisen hyvin. Vaikka olisinkin toivonut turvapaikan säilymistä sekä enemmän hurttia huumoria mukaan. Kaiken tämän fyysisen mätkimisen ja ihmisten tappamisen keskellä on vaikea kuvitella mitä jää kolmenteen John Wick -elokuvaan jäljelle.

Body-count kasan kokoamista verivelan vuoksiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Mikäli ensimmäinen John Wick -raina nappasi, niin tiedät kyllä tulevasi pitämään myös tästä elokuvasta. Se sisältää kaikki ne samat elementit mitä ensimmäisessä rainassa oli, mutta vielä suuremmassa mittakaavassa ja älyvapaammalla tavalla toteutettuna. Juoni on toki, paperin ohut ja muutenkin välillä kateissa. Mutta mukaan leffaan on silti saatu muutamia hyviä on-linereita. Aivot kannattaa jättää suosiolla narikkaan heti saliin astumisen jälkeen ja nauttia taidokkaasta väkivaltaviihteestä. John Wick ansaitsisi varmasti enemmän pojoja, mutta body-countin kasojen katselu ei kuulu suuriin intohimoihini, joten näillä nyt mennään.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Keanu Reeves, Common, Laurence Fishburne, Riccardo Scamarcio, Ruby Rose, John Leguizamo, Ian McShane

Nocturnal Animals – Yön eläimet

Kuvahaun tulos haulle nocturnal animals poster

Taidekauppias Susan Morrow on onnettomassa avioliitossa miehensä Huttonin kanssa. Joten kun hän yllättäen saa ex-mieheltään Edwardilta käsikirjoituksen Susan on yllätyksellä lyöty. Varsinkin kun hän aikoinaan jätti tämän hänen herkkyytensä ja kirjallisen kykenemättömyytensä vuoksi. Hutton on poissa kaupungista ja Susan alkaa lukea Edwardin lähettämää novellia. Elokuvassa novelli aukeaa tapahtumiksi Susanin edessä eikä se näky ole kaunista katsottavaa. Kirja on rikostrilleri miehestä, joka lähtee vaimonsa Lauran ja tyttärensä Indian kanssa road-tripille, mutta joutuvat matkan aikana brutaalin ja psykopaattisen Rayn vainoamaksi kuolettavin seurauksin.

Mr. Tom Ford jatkaa elokuvallisia seikkailujaan muotimaailman ulkopuolella. Tällä kertaa hän on jälkeen käsikirjoittanut ja ohjannut synkkäsävyisen trillerin. Ehkäpä tässä onnen ulkopuolella lilliminen antaa Mr. Fordin luomisprosessille toisen äärilaidan. Siinä missä A Single Man (2009) ei elostelulla loistellut, Nocturnal Animals jatkaa samaa linjaa rakkauden ja koston kierteissä. Elokuva perustuu taiteellisin vapauksin Mr. Austin Wrightin novelliin Tony and Susan (1993). Ohjaajaa on kiitettävä siitä, että muotiteollisuuden lisäksi hänellä vaikuttaa olevan silmää yksityiskohdille myös valkokankaalla. Vaikkakin välillä tapahtumat valkokankaalla junnasivat paikoillaan ihan riittävässä määrin. Mutta sitten kaikki kauniita ja loppuun asti harkittuja yksityiskohtia rakastavat kysyvät, että ”haittaaks’ se?”, sillä Nocturnal Animals on visuaalisesti kaunista (sekä väkivaltaista, surullista ja ahdistavaa) katsottavaa, jopa siinä määrin, että varsinaisen elokuvan voi helposti (??) unohtaa tätä tyylittelyä katsoessa.

Tarinankerronnallisesti Nocturnal animals ei kuitenkaan pääse yhtä tasapainoiseen lopputulokseen kuin Mr. Fordin edellinen elokuva. Hemmo taitaa yrittää liikaa, tai sitten hän ei vaan ymmärrä naisen sielunelämää. Toki mies osaa pukea daaminsa hyvin, mutta kauniiden vaatteiden ja hyvän meikin alla voi kuitenkin kiehua tavalla, joka olisi hyvä saada myös näkyviin. Juonellisesti Susanin lukemaa novellia on kuitenkin helppo seurata, mutta oma kompastuskiveni tuli siitä kaikesta symboliikasta, mitä ohjaaja viljeli reippaalla kädellä. Niillä kaikella täytyy olla jokin merkitys, mutta ainakin tällä katsojalla ne menivät reippaasti yli älyn ja ymmärryksen.

Mielenkiintoisesti elokuvan toisessa pääosassa on Ms. Amy Adams. Ei siinä mitään, daami on lahjakas valinta rooliin ja osaa toki makoilla sängyssä ja huokailla vakuuttavasti. Mutta hänen ihonsa alle ei oikeasti päästä. Tämän tunnekylmän hahmon kohtaaminen puolestaan ei voi olla vaikuttamatta siihen, että ensinnäkin symboliikka jää ymmärtämättä ja toiseksi hahmon merkitys jää heivöröiseksi. Ehkäpä tämä johtuu osaltaan Mr. Fordin kyvyttömyydestä ymmärtää naisen sielunelämää syvällisemmin. Sen sijaan Mr. Jake Gyllenhaal tulee iholle ja mieleen vakuuttavasti miehenä joka joutuu elämään valintojensa kanssa. Jälleen kerran Mr. Gyllenhaal tekeee uskottavaa työtä oikeutta etsivänä isänä, joka myös joutuu pohtimaan omia valintojaan. Ja mikä ihmeellisintä, mies jopa itkee tässä rainassa.

Nocturnal Animals ei ole mikään romanttinen tyttöhömppä-deitti-leffa, vaan se on elokuva kostosta sen eri muodoissa ja eri aikoina. Elokuvan voisi toki katsoa myös väkivaltaisena pintasilauksena, mutta sen syvempään sanomaan sukeltaminen laittaa pohtimaan koston kierteen eri ilmenemismuotoja. Kuka tässä oikein tasoittaa tilejä ja kenen kanssa? Ainakin Susan ja Edward joutuvat kohtaamaan menneisyytensä ja miettimään, että miten sitä toista tuli oikein kohdeltua ja miten itse elää sitä omaa elämäänsä? Elokuva jatkaa vallalla olevaa trendiä eli sen pohtimista miten päätöksemme vaikuttavat elämäämme.Tai sitten tässä vaan alkaa tulemaan riittävän vanhaksi pohtimaan sitä itsekin. Joka tapauksessa Susan joutuu menneisyytensä kanssa vastakkain kirjan sivuilla ja sitä kautta pohtimaan omien valintojensa vaikutusta niin itseensä kuin muihin. Me olemme kuitenkin omalla tavallamme myös ympäristömme tuotteita.

Visuaalisesti kaunis ja sisällöllisesti väkivaltainenwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
elokuva, joka on täynnä psykologista jännitystä. Ohjaaja vie leffaa tasaisesti eteenpäin antaen ymmärtää enemmän kuin valkokankaalla näytetään. Ehkäpä juuri se tekee elokuvasta hyvinkin väkivaltaisen oloisen. Novellin tilanteita pohjustetaan todella paljon, mikä ei ole lainkaan paha asia. Sen sijaan oman ymmärrykseni ulkopuolella jäi novellin ja tosielämän sattuminen yhdenmukaisuus. Tällä on varmasti tavoiteltu jotain, mutta en vain tajunnut mitä. Tämä on sääli, varsinkin kun raina itsessään on suhteellisen hidastempoinen. Sen toiminnalliset kohtaukset ovat arkisen vakuuttavia, mutta niiden avulla ei koko elokuvaa pelasteta. Suosittelen rainaa kaikille kauniista asioista pitäville, hidastempoisen trillerin ystäville ja niille, jotka haluavat nähdä hieman erilaisen elokuvan.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Jake Gyllenhaal, Amy Adams, Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson, Isla Fisher, Armie Hammer, Laura Linney, Ellie Bamber

Hacksaw Ridge – Hacksaw harjanne

Kuvahaun tulos haulle hacksaw ridge poster

Hacksaw Ridge – elokuva keskittyy Yhdysvaltojen armeijan lääkintämiehen Desmond T. Dossin ympärillä. Hän oli harras kristitty, seitsemännen päivän adventisti, joka kieltäytyi kantamasta asetta sodassa. Aseettomuus sinänsä tuntuu pökkelöltä, mutta antoi kuitenkin Dossille mahdollisuuden osallistua taisteluihin oman uskonsa voimin. Tämä asenne ei kaikkia miellyttänyt, mutta tilanne muuttui Okianawan taistelussa vajaan kuukauden aikana (huhtikuun loppu – toukokuu loppu). Siellä käytiin Japanin ja Yhdysvaltojen välillä Tyynenmeren sodan viimeinen saaritaistelu ja samalla suurin maihinnousutaistelu.

Oikeassa elämässä Mr. Desmond Thomas Doss (1919– 2006) palveli Yhdysvaltojen armeijassa lääkintämiehenä toisen maailmansodan aikana sekä ansaitsi mitalinsa Okinawan taistelusta. Hän oli ensimmäinen kolmesta, jotka kieltäytyivät aseista ja saivat samalla omasta esimerkillisestä toiminnastaan taistelussa Medal of Honor -mitalin. Muita olivat lääkintämies Thomas W. Bennett (1947 – 1969) ja Joseph G. LaPointe, Jr. (1948– 1969), jotka kuolivat Vietnamin sodan tiimellyksessä. Lähes kaikki muut Medal of Honor -mitalin saaneista saivat sen tapettuaan jonkun toisen, ei pelastettuaan ihmishenkiä ilman ampumista.

Hollywoodlandialla ja elokuvien katsojilla vaikuttaa olevan heikko kohta herkkiin ja vaikuttaviin tositarinoihin supersankarirainojen rinnalla. En tunnusta olevani mikään sotaelokuvafani, mutta Hicksaw Ridge uppoaa siihen syvemmälle yhden ihmisen inhimillisen kutsumuksen vuoksi ja tekee siitä katsomisen arvoisen. Taistelut saavat toki oman osuutensa, mutta leffa keskittyy Mr. Dossin uskon vaikutukseen hänen elämäänsä. Elokuvassa on luonnollisesti käytetty taiteellista vapautta hyväksi, mutta uskon myös Mr. Dossin perinnön rohkeudestaan, päättäväisyydestään ja väkivallasta vetäytymisestä heijastuvan hyvin sellaisena, kuin hän sitä aikoinaan itse eli.

Aiheeseen liittyvä kuva

God, please help me get one more.”

Ohjauksesta on vastannut Mr. Mel Gibson, joka tekee näyttävää paluuta valkokankaan taitajaksi tämän elokuvan ja sen esitttämän realistisen väkivallan tulosten myötä. Hacksaw Ridge -elokuva perustuu Mr. Booton Herndonin kirjaan The Unlikeliest Hero (1967). Mr. Gibsonin aiempia ohjauksia ovat The Man Without a Face (1993), Braveheart (1995), The Passion of the Christ (2004) ja Apocalypto (2006). Mies vaikuttaa olevan tosissaan kameran kummallakin puolella. Mutta henkilökohtaisen elämän törttöilyt eivät ehkä vaikuta yhtä kovasti elokuvan menestykseen ohjaajan pallilta kuin päähahmon roolista. Joka tapauksessa ollaan Mr. Gibsonin yksityiselämästä mitä mieltä tahansa niin Hacksaw Rigde osoittaa hänen hallitsevan ne temput, joiden avulla katsoja naulataan penkkiin kiinni katse valkokankaalla. Elokuva kävisi hyvin intervalliharjoituksesta, sillä niin sopivasti se nostaa pulssia, lyö tunteita kehiin ja rakentaa intensiteettiä räjähtävine huippuineen. Elokuvan syvälliset teemat: isnmaallisuus, usko ja horjumaton omien uskomusten noudattaminen ovat tästä leffasta poimittavissa kuin mansikat kakusta. Näiden teemojen rinnalla juoksee omaa juoksuaan se perinteinen verellä vaahtoaminen ja muu siihen liittyvä ällötys yleensä repaleisten ihmisten ja heidän sisälmyksiensä merkeissä.

Hacksaw Ridge ei ole kuitenkaan vain sotaelokuva, vaan siinä on havaittavissa samanlaista väkivallan ja draaman sulavaa yhteensovittamista mitä löytyy myös elokuvista: Saving Private Ryan, Platoon tai Full Metal Jacket. Toinen maailmansota toki luihustelee nurkan takana, mutta Desmondille annetaan myös riittävästi aikaa oman näkemyksensä luomiseen. Ilman sitä aseista kieltäytymisen vimma ei olisi yhtä uskottavaa. Toimintaa odottavat joutuvat luimistelemaan korviaan lähes tunnin ajan ennen kuin Mr. Gibson päästää Okinawan helvetin valloilleen, mistä voi vain aikamoisen ihmeen avulla selvitä hengissä. Samalla se antaa katsojalle hyvin kaksialaisen näköalan siihen. Kaiken sekasorron, räjähtelevien ihmisten ja kaaoksen keskellä lääkintämies Desmond Doss työstää koneellisesti omaa osuuttaan ihmisten pelastamisessa.

Aiheeseen liittyvä kuva

Elokuvan edetessä voi liputtaa täysin rinnoin sen pääosassa olevalle Mr. Andrew Garfieldille. Fyysisesti mies on samanlainen kukkakeppi / maissinkorsi kuin esikuvansa, mutta näyttelijätaitojensa kanssa ihan omaa luokkaansa. Toki muutkin mukana olevat näyttelijät tekevät parhaansa, ovat omalla tavallana vakuuttavia. Mutta Mr. Garfield hengittää eloa tähän kaiken kuoleman kylvämisen keskelle. Mies toki saa oman osuutensa toiminnasta, mutta sitäkin vakuuttavampi on hänen sisäinen mylläkkänsä oikeana pitämän asian puolesta seisojana. Mr. Gardfield on tullut pitkän matkan  supersankarista ja hämiksen verkkojen heittelystä tähän pisteeseen. Soisin miehelle vastaisuudessakin yhtä vakuuttavia rooleja. Ja nyt ainakin näyttää hyvältä, sillä miehen seuraava elokuva Silence ei myöskään ole sieltä helpommasta päästä.

Asenteella ihmisten pelastajaksiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Hacksaw Ridge on tyylillisesti tasaisen laadukas elokuva, joka jakautuu kahteen hyvin erilaiseen osaan. Ensimmäisen tunnin aikana pedataan Dossin aseistakieltäytymisen syitä ja toisen tunnin aikana käydään etsimässä tykin ruualta säästyneitä ihmisiä, joista löytyy vielä pulssi. Elokuva on poikkeuksellisen graafisen yksityiskohtainen ammusten kohteeksi joutuneiden ihmisten kohtalosta, eikä siten sovi kovin herkkävatsaisille. Se ei nyt ihan suoraan mässäille suolilla tai puuttuvilla raajoilla, mutta kovin kaukana se ei siitä ole. Taidokasta työtä sinänsä. Onneksi se myös antaa tilaa Dossin näkemyksien harjoittamisella ja oman paikkansa löytämiselle. Ohjaaja Mr. Gibson todellakin ottaa yleisönsä tasalaatuisen ja taidokkaan elokuvan myötä. Omalla kohdallani se jätti kuitenkin hieman siistin ja etäisen tunteen, mikä ehkä oli hyvä. Jos leffa olisi tullut niin sanotusti iholle, tässä pillittäisi vielä monta päivää. Suosittelen elokuvaa kaikille sotaelokuvien ja koskettavien draamojen ystäville. Ihmisiä kuolee, mutta niitä jää myös henkiin. Kehenkään ei siis kannata kiintyä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Andrew Garfield, Vince Vaughn, Sam Worthington, Luke Bracey, Hugo Weaving, Ryan Corr, Teresa Palmer, Richard Pyros, Rachel Griffiths

trademarks
partner

Suicide Squad – Itsemurha ryhmä

DC Comicsin sarjakuvahahmot The Suicide Squad tai Task Force X saivat ensiesiintymisensä vuonna 1959 The Brave and the Bold -sarjakuvassa. Uuden esiintymisensä ryhmä sai vuonna 1987, jolloin epämääräisen joukon epämääräisiä sankareita oli paperille taitellut Mr. John Ostrander. Suicide Squad -ryhmä muodostuu vangituista superrikollista, jotka pitävät majapaikkanaan Belle Reven kuritushuonetta. He toimivat Amanda Walkerin alaisuudessa ja avustavat Yhdysvaltojen hallitusta hämärän rajamailla olevissa tehtävissä vastapalveluksena tuomionsa lyhentämisestä. Tämä taustajoukoissa toimiminen selittää myös sen, miksi he saavat remuta tehtävän suorittamisessa vapaasti, kunhan hoitavat hommansa. Perinteisistä supersankari-elokuvista poiketen Suicide Squad osoittaa, että jokainen joukkueen jäsen on korvattavissa eikä keikalta välttämättä palata kotiin lämpimään kylpyyn.

Valkokankaalla tämä epämääräinen ryhmä koostuu Deadshotista, Harley Quinnista, kapteeni Bumerangista, Killer Crocista, Slipknotista ja El Diablosta. Ryhmää kurissa ja nuhteessa pyrkii pitämään ammattisotilas Rick Flagista, jonka alaisuudessa he tavallaan ovat ja Flagia henkeä varjelee Katana. Jokaisella ryhmässä olevalla on omat erityistaitonsa, joiden ansiosta hän pystyy panostamaan jotain annettuun tehtävään. Ja vaikka keikalta ei aina olisikaan paluuta, matka sinne on matkustamisen arvoinen. Tällä kertaa he tavoittelevat Flagin tyttöystävää arkeologi June Moorea, joka on joutunut lumoojan valtoihin. Asiat kuitenkin eivät suju kuin Strömsöössä ja June alias Enchantress päättää tasoittaa tilejä yhdessä veljensä Incubusksen ja omien käskyläisten kanssa. Oman lusikkansa tähän soppaa työntää myös Harleyn miesystävä Jokeri, joka kaipaa muruaan vierelleen.

Ant-Man / Muurahaismies-elokuvan myötä huutelin haastajia Marvelin maailmanvalloitukselle. Eikä niitä edelleenkään paljon ole DC Cinematic Universen lisäksi. Mutta onneksi edes jotain kisaa tai kissanhännän vetoa on nähtävissä näiden välillä. Ja olen periaatteessa onnellinen, että DC:ltä on tullut uusi elokuva valkokankaille. Sekä ennen kaikkea siitä, että uusi tuotoksia on myös odottavissa Teräsmiehen seuraksi. DC vaikuttaa aloittavan voimakkaasti valkokankaiden valloituksen. Vuoden 2013 Man of Steel sai seuraa katsojien koukuttamisessa elokuvista Batman v Superman: Dawn of Justice ja Suicide Squad. Vuodelle 2017 DC on suunnittelut valkokankaiden valloitusta elokuvilla Wonder Woman ja Justice League: Part One. Vuonna 2018 valkokankaalle pitäisi singahtaa The Flash ja sen seuraksi uida Aquaman. Vuonna 2019 katsojien pitäisi menettää sydämensä Shazamille (Captain Marvel) ja Justice League Part Two osille. Ja loppurykäisynä ainakin toistaiseksi esitetään vuodelle 2010 elokuvia Cyborg ja Green Lantern Cops. Tänne jonnekin väliin pitäisi mahtua toistaiseksi nimetön Batman ja Superman -elokuvat.

Mutta nyt takaisin Itsemurharyhmän pariin. Perinteiseen tapaan sarjakuvaan perustuva elokuva on juuri niin hyvä kuin sen kamalin pahis. Tässä leffassa onkin sitten mistä valita. Batman-rainoissa Mr. Heath Ledger on tästä erinomainen esimerkki. Mutta entä kun leffan kaikki hyvikset ovat tavallaan pahiksia, niin onko elokuva silloin totaalisen mahtavan massiivinen? Vai osoittaako se vain, että nämäkin pahikset tarvitsevat sitten vielä suuremman ja vaikuttavamman vastustajan. Tältä tämä ainakin vaikuttaisi ja ihan siihen ei päästä Suicide Squad porukan keskuudessa. Toki Enchantressin valloissa oleva June ja hänen laseriaan ampuva veljensä Incubus tekevät parhaansa, mutta riittäväksi vastustajaksi heistä ei ole omine käskyläisineen. Ja samalla elokuvan tekijät todellakin osoittavat, että sarjakuvaan perustuva elokuva on juuri niin hyvä kuin sen kamalin pahis.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. David Ayerin tulisi kuitenkin osata hommansa. Sillä mies on tunnettu siitä, että hän onnistuu pitämään katsojan kiinnostuneena hahmoistaan (mm. Training Day, End of Watch), joiden moraalinen selkäranka ei ehkä ihan ollut yhteisön odotusten vertainen, mutta sitten taas sitäkin mielenkiintoisempi. Tätä eikä ehkä elokuvaan sopivaa sarkasmia tai muuta huumoria juurikaan valkokankaalla tavata, joten olettaa voi vain sitä, että tällainen synkkämielisyys oli myös käsikirjoittajan tarkoitus. Jonkinasteista yritystä elokuvalla kuitenkin on viihdyttämiseen ja se tulee lähinnä esille mukana olevien pahisten taustojen esittämisessä. Mutta vaikuttavimman muiston katsojaan jättää Ms. Margot Robbien esittämä Harley Quinn. Quinn tekee jopa miesystäväänsä ja entistä potilastaan Jokeria (Jared Leto) lähtemättömämmän vaikutuksen. Enkä usko sen johtuvan siitä, että Harley Quinn on harvoja naishahmoja valkokankaalla. Mutta tämä ilman kantta räjähtelevä painekattila on mielenkiintoista ja hauskaa seurattavaa.

Mr. Will Smithin esittämä sosiopaatti Deadshot on toinen, joka jollakin tapaa jää mieleen. Mutta muuten vaikuttaa siltä kapteeni Bumerangi (Jai Courtney) on lähinnä pakollinen klisee Australiassa olevien katsojien samoin kuin Katana (Karen Fukuhara) itämaisten taistelulajien kannattajien suuntaan eikä tulta syöksevä El Diablo (Jay Hernandez) myöskään järin vaikuta . Heillä ei vaikuta olevan paljon annettavaa eikä käsikirjoituskaan paljon kyllä antanut myöskään loistamisen mahdollisuuksia. Siitä sitten miten antoisa on Killer Croc (Adewale Akinnuoye-Agbaje) panos elokuvaan voidaan olla montaa mieltä. Toki massiivisen maskin alla on vaikeaa vaikuttaa katsojia. Mutta vuorosanoja hänellä oli joka tapauksess enemmän kuin Grootilla (Vin Diesel) elokuvassa Guardians of the Galaxy. Ja ”I’m Groot” sai kyllä ainakin tämän katsojan sydämen sulamaan tunneilmaisunsa laajuudella.

Marvelin elokuvien tavoin tämä leffaa asetti paljon ennakko-odotuksia erikoistehosteilla. Osa niistä on hyvinkin onnistuneita, mutta en todellakaan voi käsittää päätöstä kuvata grande-finale-tapahtumia sumussa. Ha-looo…?!? Toki tajuan sen, että leffa on synkkämielinen ja yhteenoton sijoittaminen jonnekin Floridan aurinkorannalle ei ehkä ihan täyttäisi tätä synkkämielisyyttä. Nyt kuitenkin oikeasti harmittaa, että osa hyvistä erikoistehosteita jäi jonnekin pimentoon, sananmukaisesti.

Alaston totuus pahiksistawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Leffa lupaa trailerilla synkkämielistä hauskuutta, mutta sitä saa todellakin hakemalla hakea valkokankaalta. Nyt sinne päässeet kohdat olisivat kaivanneet sitä reippaasti lisää. Suicide Squad tarjoaa toki myös niitä hauskoja hetkiä, mutta enemmän pinnalla on kuitenkin tappo-tahti-meininki. Ehkäpä tilanne korjaantuu seuraavassa rainassa. Elokuvaa on kuitenkin kiitettävä siitä, että se ottaa välillä rauhallisemminkin ja muistaa rakentaa hahmoja, joskin pieninä paloina. Suosittelen elokuvaa kaikille sarjakuvista tehtyjen rainojen ystäville. Menoa ja meininkiä ei tästä leffasta puutu, mukana on hieman huumoriakin ja ennen kaikkea alfaurosten ja -naaraiden nokittelua.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Will Smith, Adam Beach, Joel Kinnaman, Margot Robbie, Jared Leto, Jai Courtney, Viola Davis, Cara Delevingne

support
rss