VALIKKO

Kesäkuu 2010

Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen

Hot Tub Time Machine (Kasarikankkunen) on amerikkalainen komedia siitä, mitä tapahtuu kun joukko elämässään enemmän tai vähemmän epäonnistuneita “keski-ikäisiä” miehiä (ja yksi nuori aikuinen) kokoontuu yhteen tukireissulle ennen vanhaan kovassakin bilepaikan maineessa olleeseen laskettelukeskukseen. Vähän niin kuin malliin yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta sekä kaveria ei jätetä. Vuonna 2010 Los Angel:ssa Adam (John Cusack), Jacob […]

Kommentit

Youth in Revolt – Kapinoiva nuori

Pohdin pitkään Youth in Revolt elokuvan katsomista, mutta päätin laittaa pääni 0-vaihteelle ja nauttia hyvin sekavasta elokuvasta. Ainakin kirja, johon elokuva perustuu vaati aikamoisia seikkailutaitoja, jotta olisi pysynyt mukana 14-vuotiaan Nick Twispin miehisten ja feminiinisten alter egojen vauhdissa. Elokuvassa näitä oli onneksi karsittu kovalla kädellä – asiaan on voinut tietenkin vaikuttaa se, että nuoren pojan […]

Kommentit

Vähän kunnioitusta

Vähän kunnioitusta (rispektii) on kotimainen elokuva kehitysvammaisen Siirin (Outi Kero) elämästä. Hän on kuka tahansa tavallinen nuori, joka haaveilee työstä, suuresta rakkaudesta ja kotoa pois muuttamisesta. Siiri nyt sattuu vain olemaan kehitysvammainen, minkä vuoksi yhteiskunnan asenne tytön normaaleihin haaveisiin ja yrityksiin itsenäistyä onkin sitten kinkkisempi ja asennevammaisempi. Asiaa ei auta yhtään se, että Siiri rakastuu […]

Kommentit

The Last Station – Viimeinen asema

Venäläinen kirjailija / kreivi Leo Tolstoy (1828 – 1910) tuotti elämänsä aikana runsaasti yhteiskunnallista ja uskonnollista kritiikkiä sisältävää materiaalia. Tunnetuimpia näistä lienee ovat Sota ja Rauha (1865 – 1869), Ivan Iljitšin kuolema (1886) ja Anna Karenina (1875 – 1877), joiden pitäisi löytyä myös suomennettuina versioina (joku edellä mainituista pitää kyllä oikeasti tietää). Kyse elokuvassa ei […]

Kommentit

The Shutter Island – Suljettu saari

Suljettu saari -teoksen kirjoittaja Dennis Lehane on myös muiden hyvien teosten takana. Hänen kynästään ovat lähteneet muun muassa sellaiset kirjalliset elokuvaksi muuttuneet tuotokset kuin Gone Baby Gone ja Menneisyyden ote. Käsittääkseni ne ovat myös olleet suhteellisen noteerattuja jonkinlaisten materialististen palkintojen (kuten esimerkiksi Oscar-patsaan) joukossa. Samaa voi odottaa myös Suljetulta saarelta. Vaikkakin Lehane totesi, että halusi […]

Kommentit

The A-team

A-team elokuvaa olin odottanut kuin kissa kuumaa puuroa sen ensitrailereista lähtien. Yleensähän trailereihin tungetaan ne leffan parhaat pätkät, mutta voin vakuuttaa, että sitä menoa riittää vielä varsinaisessa elokuvassakin. Sampo, sun on kyllä mentävä katsomaan tämä elokuva, tai sitten pakotan sut seuraksi revanssikertaan, kun erehdyt käymään täällä Tampereella. Rainassa on suhteellisen nopeaa tempoa, joka ei jää […]

Kommentit

Crazy Heart – Hullu sydän

Elokuva on kuin vanha kunnon country-laulu: Hold on to you. Se lähtee liikkeelle pehmeän tempon mukana, esittelee elämän kurjuuksia, välillä menee vähän paremmin ja loppu voi sitten yllättää kaikki. Sillä vaikka cowboy kaipaisi sitä rakastaan Perussa, Kiinassa (missä lie), niin siitä huolimatta hän voi valita sen ratsunsa ja köpötellä kohti auringonlaskua oman Jolly Jumperinsa kanssa. […]

Kommentit

Harry Brown

Harry Brown on brittiläinen, jokseenkin välillä hieman väkivaltainen, elokuva, joka mielestäni seuraa hyvin brittiläistä tarinan kerrontaa. Sille on tyypillistä asioiden suhteellinen realistinen ja osin raadollinen kuvaus sekä mahdollisuus siihen (toisin kuin hollywood-malliin), että loppu ei välttämättä ole sitten niin kovin onnellinen kaikille päähenkilöille. Ihmisiä voi ihan oikeasti kuolla, loukkaantua tai joutua pahoille teille. Elämä on […]

Kommentit

Sex and the City 2 – Sinkkuelämää 2

Olipa kerran kauan, kauan sitten TV-sarja, johon ihastuivat naiset lähellä ja kaukana. Sarja käsitteli neljän hyvin erilaisen naisen, kolumnisti Carrie Bradshawn (Sarah Jessica Parker), miesten nielijä PR-promoottorin Samatha Jonesin (Kim Cattral), lakinaisen Miranda Hobbesin (Cynthia Nixon) ja galleristi Charlotte Yorkin (Kristen Davis), elämää. Naisten elämää ystävyyden, töiden ja vaihtuvien miesten keskellä seurasivat useat eri naiset […]

Kommentit

Cop Out – Pari Kyttää

Kesäkausi on sitten virallisesti korkattu. Eläköön kevytjuoniset, toimintaa täynnä olevat, komeita miehiä – kauniita naisia sisältävät elokuvat, joilla koitetaan keventää katsojien kukkaroa. Eikun siis elokuviin. Kun ulkona paistaa helle niin, että heikompia heikottaa, saanen muistuttaa, että elokuvasaleissa on ILMASTOINTI!!! 🙂 🙂 🙂 Cop Out (Kyttä kaksikko, vaikka suomennos kytät vapaalla olisi ehkä vähän sujuvampi käännös) […]

Kommentit