VALIKKO

The Wife – Vaimo

https://m.media-amazon.com/images/M/MV5BNzA2Yzk4YjItZmU5OS00ZjFjLTlkNTEtMzJjZDVlOGY0OWRlXkEyXkFqcGdeQXVyMjM4NTM5NDY@._V1_.jpg

Menestyskirjailija Joseph Castleman saa tunnustusta maailmanlaajuisella taholla, kun hänelle päätetään myöntää kirjallisuuden Nobel-palkinto. Kuulostaa kivalta, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Käy nimittäin ilmi, että hänen vaimonsa Joan on se perheen virallinen kirjailija. Mutta naisen aloittaessa kirjallista uraansa, naiskirjailjoiden asema oli huomattavasti heikompi kuin miesten. Edessä olikin kirjojen kirjoittaminen, mutta siipan nimissä. Kuka siis oikeasti ansaitsee Nobelin. Tukholmassa Joan törmää miehestään kirjaa tekevään Nathaniel Boneen, joka tuntuu aavistavan totuuden kirjoittajan takana.

Leffa jättää pohdittavaksi sen, että kuka oikeasti on ansainnut kaiken kehun ja kunnian. Hänkö, joka on tehnyt luovan työn kirjallisuuden parissa? Vai hänkö, joka on tämän mahdollistanut pitämällä perheestä huolta antaen toisella työrauhan? Ja kumpaako tässä yhteiskunnassa sitten arvostetaan enemmän? Ja millaista on kuunnelle hehkutusta omasta työstään, kun toinen omii kaiken kunnian? Mikä on se viimeinen oksa, joka katkaisee kamelin selän? Varmoja vastauksia näihin ei ole, enkä tiedä pitääkö niitä ollakkaan. Mutta yhtä kaikki, elämä ei ole niin helppoa kuin se päälle päin vaikuttaa. Ja tätä ajatusta vastaan olikin mielenkiintoista katsoa ja kuunnella Joseph Castleman Nobel-puhetta, missä hän tunnustaa Joanin olevan vastuussa kirjallisesta tuotannosta… ilman sinua… Mutta vain kuvioissa mukana olevat tietävät, mistä tässä oikeasti on kyse.

Ohjauksesta on vastannut ruotsalainen Mr. Björn Runge ja tiiviin käsikirjoituksen parissa on loistanut Ms. Jane Anderson. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten tuotantoryhmä päätyi ohjaajaan. Mutta olipa syy mikä tahansa (eikä vain osin Tukholmaan sijoittuvat tapahtumat), valinta on osunut kohdalleen. Tämä siitäkin huolimatta, että hieman enemmän mielikuvistusta olisi voinut heittää kehiin. Mutta en valita, The Wife on oivallista katsottavaa. The Wife perustuu Mr. Meg Wolitzerin saman nimiseen novelliin vuodelta 2003. Ja nyt vaikka elokuvassa on novellia varmasti muuteltu taiteellisin vapauksin, niin tämä kirja olisi oikeasti mielenkiintoista lukea.

Tämän elokuvan merkeissä on hyvä aloittaa vuosi. Leffa on tiivis paketti monilta osin. Siinä on pieni ja tehokas näyttelijäkaarti, tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti sisätiloihin ja juoni etenee puskutraktorin tavoin kohti vääjääämätöntä loppuaan. Hyvä leffa kaikin puolin. Onkin siis vallan ymmärrettävää, että The Wife on käärinyt tähän mennessä huomiota ja kiitosta osakseen. Erityisesti toisessa pääosassa loistava Ms. Glen Close on ihan omaa luokkaansa ja daamille soisi saman tien kaikki mahdolliset elokuva alan palkinnot. Valkokankaalla daami nimittäin esittää pienin elein suuria totuuksia. Ms. Close tekee hiuksen hienoa työtä ja se näkyy erityisesti pienissä eleissä. Kaikki kirjallisen taidon hehkutus miehelle, joka pääasiallisesti ramppaa vieraissa (ja toki siinä samalla hoiti perheen arki-asiat) ei ole kaunista katsottavaa tai hehkeää kuunneltavaa, varsinkin kun hemmo toteaan ”että vaimoni ei kirjoita”…. Elämänmittainen kirjallinen valhe on johtanut kuitenkin nyt Nobelin kirjallisuuden palkintoon, joten ei auta kuin katsoa ja kärsiä.

Ms. Glen Closen lisäksi vakuutuin Nathaniel Bonen nahoissa olevasta Mr. Christian Slaterin roolisuorituksesta. Panos valkokankaalla oli ehkä pieni, mutta sitäkin sulavampi ja juonikkaampi kuin odotti. Toivon kovasti miehelle vastaavia rooleja.

Kirjailija kirjoittaa www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Ja mielellään julkaisee enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Ja kun sitä ei sitten voi syystä tai toisesta tehdä oman nimensä alla, niin miten pitkälle sitä on valmis uhrautumaan. Riittääkö se, että saa kirjoittaa? Vai pitääkö siitä saada myös mainetta ja mammonaa? The Wife ei vastaa yhteenkä näistä kysymyksistä, mutta sen sijaan se esittää tiivistä näiden kysymysten ympäriltä. Ohjaaja Mr. Runge pyörittää pientä näyttelijäkuntaansa kiitettävällä tavalla ja saa katsojan olemaan kiiinnostunut tästä loppuun asti. Ja tämä on aika hyvin, sillä paperilla itsessään tarina ei välttämättä ole kovin houkutteleva. Yhtä kaikki leffa oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä. Suosittelen sitä näin vuoden aluksi kaikille taiteellisen sielun ja sen apukäden ojentaville ihmisille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Glenn Close, Jonathan Pryce, Christian Slater, Max Irons

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , ,
Kommentit