store
copyright

King Arthur: Legend of the Sword – Kuningas Arthur: Miekan legenda

Kuvahaun tulos haulle King Arthur: Legend of the Sword

Nyt kaikki Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien ystävät saavat huutaa ”hurraa”!! Kuningas Arthurin tarina on täällä (taas). Tällä kertaa eeppisen draaman ohjauksesta on vastannut Mr. Guy Ritchie. Valkokankaalla kuningas Arthurin legendasta on näytetty erilaisia versioita vuodesta 1904 (Parcifal) lähtien. Joten kyllä tämäkin raina sopii pitkän luettelon jatkoksi. Itse muistan pitkästä listasta nähneeni vain vuoden 2004 Kuningas Arthurin. Joten ehkäpä se oli aika paikata tätä mytologiaa lisää.

I’m not getting drawn to this mess.

Valkokankaalla tavataan nuori Arthur, joka viettää riehakasta elämää Londiniumin kaduilla tietämättä mitään syntymäoikeudestaan. Kaikki muuttuu kuitenkin kun hänen onnistuu vetää Excalibur-miekka kivestä. Siinä hän saa tietää olevansa kuninkaallista sukua ja joutuu pohtimaan miten pysyä hengissä, miten käyttää voimiaan kansaa hallitsevaa Vortigern-tyrannia vastaan ja mitä mieltä oikein on tästä kuninkuus-hommasta.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Guy Ritchie, joka tuo itselleen tyypilliseen tapaan tämän tarinan suhteellisen suoraviivaisesti valkokankaalle. Leffa on toimintatäytteinen ja väkivaltainen varsinkin tappelukohtauksien kuvaamisessa. Kaikki nämä piirteet ovat tyypillisiä Mr. Ritchien elokuville. Richien leffaksi Kuningas Arthurin tarina on kuitenkin yllättävän vakava, varsinkin kun ohjaaja hallitsee sen huumorin käytön myös rankemmissa tilanteissa. Ehkäpä se on sitten niin, että leffan huumori uppoaa paremmin aikuiseen väestöön, tai sitten ei meinaan jälleen kerran sain yksikseni naureskella salissa. Joka tapauksessa leffa on tunnistettavissa Mr. Ritchien tuotokseksi myös nopeista leikkauksista ja erillisten kohtauksien saumattomata yhdistymisestä. Tätä katselee ihan mielellään, vaikka miehen leffat tuntuvat toistavan sitä samaa hyväksi koettua kaavaa leffasta leffaan.

Kunnon fantasiatarinan tavoin Kuningar Arthurin tarinassa hyvä ja paha erotetaan erittäin selkeästi toisistaan mahdollisimman monin eri tehokeinoin. Visuaalinen painotus on helppo havaita, mutta samaa alleviivausta on kyllä kaikessa muussakin erojen tekemisessä leffan aikana. Ikäraja ei ole kuitenkaan sieltä korkeimmasta päästä, joten tätä rautalankamallia olisi ehkä voinut hieman hävyttää jonnekin hämärän rajamaille, edes joissakin kohtauksissa. Joka tapauksessa nyt pahat ovat todella pahoja ja hyvät ovat todella hyviä kaiken uhittelun ja tappelemisenkin alla. Ehkä ohjaajan ja käsikirjoittajien valinta näin vahvaan kaksinjakoon on ymmärrettävissä, kun ajatellaan leffan olevan myös kasvutarina nuoresta pojan klopista valtakunnan kuninkaaksi. No, ei se sitä kyllä oikeasti ole. Jokaisessa ihmisissä on sitä hyvää ja pahaa, niin myös Kuningas Arthurissa, olivatpa britit mitä mieltä tahansa.

Kaiken mätkimisen ja kamppailun keskellä pahan voittamiseksi ketään ei varmasti yllätä, että leffa uhkuu joka hönkäisyllään testosteronia. Miehet rulettavat valkokankaalla, hoitavat homman kotiin ja naisia ei siellä juurikaan näy missään merkittävissä rooleissa. Valkokankaalla vilahtaa yksi merkittävä naishahmo, maagi. Mutta hänkin jää nimeä vaille. Joten tässä kohtaa annan noottia rainan käsikirjoittajille herroille Joby Harold ja Lionel Wigram ohjaajan lisäksi. Oikeastaan olisi myös aiheellista ennen napinaa katsoa peiliin, sillä missään Mr. Ritchien leffoissa naisilla ei ollut kovin suurta roolia. Joten sitä ei olisi pitänyt odottaa tässäkään. Mutta silti, napinaa…. napinaa…. napinaa…. Leffalle on joidenkin lähteiden mukaan uhottu tulevan vielä kuusi jatko-osaa (oh-hoh) varmaankin pyöreän pöydän merkeissä, joten jos näin käy, niin toivottavasti siellä on naisilla merkittävämpiä rooleja muutakin kuin näyttää nätiltä.

Pääosissa pyörivät herrat Charlie Hunnam ja Jude Law tekevät varmasti parhaansa. Mutta leffa hengittää Vortigernin roolissa olevan Jude Lawn tahtiin. Jos miehen taituruutta näyttelemisessä epäili ennen leffaa, sitä ei tee leffan jälkeen. Ja se on pelkästään riittävä syy tämän elokuvan näkemiseen (kaikista muista lapsuksista huolimatta). Hänen edustamaansa pahan maallistumaan ei halua sitoutua, kompata tai ihastella, vaan pikemmin vihata. Jolloin voi todeta miehen suoriutuneen roolistaan enemmän kuin hyvin. Ja yllättäen tästä hahmosta alkaa elokuvan loppua kohden välittää edes hieman (tai sitten tässä saa lähteä tarkistamaan omaa mielenterveyttään). Sankarin rooolissa oleva Mr. Charlie Hunnam jää kakkoseksi tälle suoritukselle. Toki hän esittää hyvin Arthurin kasvutarinan, mutta hahmo jää yllättävän yksinapaiseksi nokkeluudestaan huolimatta, jolle on vaikea kuvitella kuninkaan valtaa ja viittaa.

Musiikista vastannnut Mr. Daniel Pemberton osaa jälleen tehtävänsä. Mies on ollut musiikista vastuussa tämän leffan lisäksi muun muassa elokuvissa: Cuban Fury, The Man from U.N.C.L.E ja Gold. Pian, ellei nyt jo, hänet voikin laskea sellaisten säveltäjien joukkoon joiden elokuvamusiikista saisi oman konserttikokemuksensa. Tämä ihan vain vinkkinä Santtu-Matias Rouvalille ja Tampereen Filharmonialle.

Oikeassa elämässä Englannin kuninkaan Arthurin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuningas_Arthur) on väitetty eläneen 500-luvulla. Arthur oli Camelotin ja pyöreän pöydän ritareiden perustaja. Oikeasti kuninkaan historiallisuus on vähän epäselvää, mutta se ei estä hänen myyttisen legendansa vaikutusta keskiaikaan (ja vuosia sen jälkeenkin). Excaliburia (= hiottu kalpa) puolestaan on pidetty kelttiläisessä tarustossa maagisena miekkana. Sen pystyi vetämään kivestä pois (ja tätä teemaa on lainattu muun muassa Avengereissa Thorin nuijan kanssa) vain mies, josta olisi tuleva Britannian kuningas. Ja tässä tapauksessa se olisi kuningas Arthur.

Matka kuninkaaksiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
King Arthur esittää oman versionsa miekan kivestä vetämisestä ja sen seurauksista. Leffa on tyypillinen Mr. Ritchien raina, ja jos hemmon edelliset elokuvat ovat osuneet ja uponneet sinuun niin sen tekee myös testosteronia täynnä oleva Arthur. Elokuva painottaa ohjaajalleen tyypillisesti enemmän matkaa kohteeseen kuin itse päämärää. Ja tätä reissua on ihan mielenkiintoista seurata, vaikka hyvän ja pahan väliset erot on alleviivattu, yliviivattu ja väännetty rautalangasta. Tämän väännön keskellä olisin toivonut elokuvassa olevan useampia ja vahvempia naishahmoja, kuin nyt nähdyt mallikatalogista sinne eksyneet haahuilijat. Mutta kaiken napinan keskellä myönnettäköön, että leffa on ihan asiallinen popcorn-leffa. Se on fantasialla hyöstettyä toimintaa, joka jättää katsojansa alfa-uros höyryihin ja ehkäpä jopa odottamaan niitä mahdollisia jatko-osia.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Charlie Hunnam, Jude Law, Djimon Hounsou, Aidan Gillen, Eric Bana, Àstrid Bergès-Frisbey, Kingslet Ben-Adir, Tom Wu, Neil Maskell

Kesto: 126 minuuttia

P.s. Kamppailu kesän kolikkokassan räjäyttävästä elokuvasta on alkanut kovalla yrityksellä. Tosin tähän mennessä esitetyt elokuvat olleet lähinnä jatko-osia, joten mukaan kisaan toivon kovasti niitä uniikkikappaleita. Tähän mennessä parhaansa ovat yrittäneet tehdä katsojien houkuttelussa

  • Smurfs: The Lost Village
  • Guardians of the Galaxy Vol 2
  • Fast & Furious: The Fate of the Furious
  • Pirates of Caribbean: Salazar’s Revenge
  • King Arthur: Legend of the Sword

Ja nämä ovat saamassa massiivisia haastajia ainakin tekobudjeteiltaan. Tällä viikolla pamahtaa elokuvateattereihin heti alkuun kaksi uutta ehdokasta ja sen jälkeenkin oletettavasti hyviä popcorn-leffoja tipahtelee tasaiseen tahtiin:

  • Wonderwoman (2.6.)
  • Baywatch (2.6.)
  • The Mummy (9.6.)
  • Rough Night (16.6.)
  • Transformers: Viimeinen ritari (25.6.)
  • Spiderman: Homecoming (5.7.)
  • Valerian and the City of a Thousand Planets (26.7.)
  • Milo: kuun vartija (9.6.)
  • Itse Ilkimys 3 (30.6.)
  • Autot 3 (28.7.)

Syksy näyttäköön miten tässä oikein käy, minkä nimeää parhaaksi poppari-leffaksi, mikä yllätti myönteisesti ja missä rahat sekä aivot olisi saanut jättää suosiolla narikkaan jo kotona.

 

jobs

Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge / Dead Men tell No Tales – Salazarin kosto / Kuolleet miehet eivät lavertele

Kuvahaun tulos haulle Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge film poster

Kapteeni Jack Sparrown ja muiden merirosvojen henkeä uhkaa kapteeni Salazar, joka on haamumiehistönsä kanssa karannut Paholaisen kolmiosta. Kapteeni Salazarin tarkoituksena on päästää kaikki merirosvot hengiltä tullakseen ainoaksi merian valtiaaksi. Tämän estääkseen Jack Sparrow tarvitsee itselleen Poseidonin atraimen ennen kuin Salazar saa sen käsiinsä ja laittaa tilit tasaiseksi Sparrown kanssa. Samaista atrainta tavoittelee myös Will Turnerin ja Elisabeth Shawn poika Henry omista henkilökohtaista syistään yhdessä uuden tuttavuutensa tähtitieteilijän Carina Smythin kanssa, jolla on myös tavoitteensa merireissulla olemiseen.

Kapteeni Jack Sparrow (Johnny Depp) on täällä taas!!! Nyt en kyllä oikeasti tiedä, että pitäisikö pomppia riemusta vai tuskasta. Aika näyttäköön, mutta olihan sitä joka tapauksessa ihan pakko päästä katsomaan tuota rommipulloon kiinni kasvanutta aikuista lasta. Asiaan vihkiytymättömille mainittakoon, että kapteeni Jack Sparrown (ja on siellä valkokankaalla toki muitakin) seikkailut alkoivat vuonna 2003 ensimmäisen elokuvan: Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous myötä. Elokuva osoittautui yllättäen kassamenestyksi ja se saikin pian jatkoa elokuvasta Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (2006). Jatko-osille poikkeuksellisesti tämä on sarjan parhaiten taaloja kotiin takonut elokuva. Hypetys jatkoi edelleen seuraavan jatko-osan Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (2007) parissa, joka oli sarjan toiseksi eniten taaloja takonut leffa. Onnittelut siitä. Tämä on oikeasti aika hyvin, sillä sarjan ensimmäinen elokuva jää tässä rahavirtojen kotiin ohjaamisessa sitten vasta kolmannelle sijalle. Tämä massiivinen menestys niin elokuvamarkkinoilla, kassavirroissa kuin fanienkin keskuudessa sai studiopomot tietenkin hieromaan käsiään yhteen ja pukkaamaan valkokankaalle sen seuraavaan, sillä jatko-osathan tässä näyttävät menestyvän hyvin. Valkokankaille pöllähti siis Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (2011).

Mutta vieraat vedet olivat sitten todellakin vieraita vesiä. Sarjan neljännestä elokuvasta puuttuivat aiemmissa mukana tiiviisti olleet Will Turner (Orlando Bloom) ja Elizabeth Swan (Keira Knightley). Heidät oli kuitenkin kiitettävästi korvattu Mustaparran (Ian McShane) tyttärellä ja Jack Sparrowin entisellä hellulla Angelica Teachilla (Penelope Cruz) sekä hieman epäonnisella lähestyssaarnaajalla Philipillä (Sam Claflin). Taaloja saatiin kuitenkin kotiin kiitettävä määrä uskollisten fanien avulla, joten täällä hän on taas. Ja tällä kertaa soisin (niin paljon kuin kapteeni Sparrowsta pidänkin) hänen jäävän jo eläkkeelle tästä sarjasta. Mutta se jää nähtäväksi, kuten ne, jotka istuvat leffan ihan tappiin asti saavat huomata.

Kuvahaun tulos haulle pirates of the caribbean dead men tell no tales

Ohjauspuikkoihin on astunut jälleen uusi tekijä. Tällä kertaa norjalaiset herrat Joachim Rønning ja Espen Sandberg ovat lähteneet herättelämään piraattiselämästä (tai ainakin kapteeni Jack Sparrowsta) haaveileivia. Miehistön tässä välillä tosin hieman muuttunut lukuunottamatta tietenkin iki-ihanaa Gibbsiä (Kevin McNally) ja Mustan Helmen kilpailevaa kipparia Hector Barbossaa (Geoffrey Rush). Elokuvan menestyminen voi kuitenkin olla haasteellista. Edellisestä rainasta on kulunut kiitettävät kuusi vuotta, tänä aikana Mr. Debb on ehtinyt ehkä (??) menettää ihastuttavaa karismaansa eikä myöskään ole onnistunut lisäämään fanipohjaansa toivotulla tavalla muiden elokuviensa (mm. Dark Shadows, Lone Ranger, Mortdecai, Liisa Ihmemaassa) kautta. On vaikea sanoa, mitä ohjaajat tavoittelivat rainallaan. Edellisestä on kulunut tosiaan tovi, joten haettiinko tässä uudeeen käynnistymistä? Perinteistä jatko-osaa, jossa edettiin edellisten osien voimalla? Vai kenties jotain uutta ja ainutkertaista? Katsoja päättäköön.

Leffa lähtee vauhdikkaasti käyntiin ja tätä samanlaista menoa olisin toivonut koko leffan ajaksi. Toki ymmärrän se, että sata lasissa ei voi koko ajan edetä, mutta jotain toiminnallisempaa silti olisi voinut haalia kasaan. Piraatit tuntuivat saavan enemmän aikaan maalla kuin merellä, ja se on aika outoa merirosvo-elokuvassa. Mutta annettakoon se anteeksi, sillä leffan parissa viihtyy. Se ei ole niin jännittävä (tai sitten tässä on vaan totuttu) kuin jotkut edeltäjänsä, vaan sortuu välillä tuttuun, turvalliseen ja hyväksi koettuun koheltamiseen.

Kuvahaun tulos haulle pirates of the caribbean dead men tell no tales

Kunnon karvapalloelokuvaksi leffalla on kuitenkin aineksia. Erikoistehosteet ovat jälleen omaa luokkaansa ja erityisesti niistä vakuutti kapteeni Salazar ja miehistöineen (hait luonnollisesti mukaan lukien) sekä laivoja syövän laivansa kanssa. Mr. Bardemin Salazar on hurjan näköinen ja miehelle olisinkin toivonut vähän syvällisempää dialogia esitettäväksi, mutta tällä mennään. Kostonhimo kantaa kuitenkin jonkin verran, vaikka Salazaria olisi voinut hyödyntää enemmänkin. Myös Poseidonin atraimen maisemat ovat vakuuttavia, vaikka merenpohjalla ei pitkään viihdyttäkkään.

Perinteistä Sparrowtawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka joidenkin mielestä ei ehkä tarjoa kovin paljon uutta ja mielenkiintoista, mutta toimii silti hyvänä kesäleffana. Salazarin kosto tai Kuolleet miehet eivät lavertele on viimeisin lisäys kapteeni Jack Sparrown seikkailuihin maailman merillä. Se on yllättävän viihdyttävä kaikesta saamastaan kritiisistä huolimatta ja varmasti tuo taalansa takaisin studiopomoille. Leffa kärsii hieman useasta eri juonentasosta ja jo tutuiksi tulleista maneereista, mutta annettakoon ne kaikki anteeksi popcornleffan merkeissä. Sillä kun raina yrittää esittää jotain pintaa syvällisempää, mennään metsään tai mereen ihan konkreettisesti. Juonentynkiä myös vedellään reippaalla kädellä yhteen rainan loppupuolelle, mikä syö hieman elokuvanautintoa. Mutta perinteinen jack-sparrow-huumori ja riittävä toiminta kääntävät leffaa kuitenkin sen eduksi. Suosittelenkin sitä kaikille kapteeni Jack Sparrown ystäville. Luvassa on tuttua ja turvallista koheltamista ja siinä samalla parin mystisen asian ratkaisemista.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Johnny Depp, Javier Bardem, Brenton Thwaites, Kevin McNally, Geoffrey Rush, Kaya Scodelario, Golshifteh Farahani

Face it, Jack, bad luck dogs you day and night.”

Kuvahaun tulos haulle pirates of the caribbean dead men tell no tales

Salazar: Tämä on sitten viimeinen Pirates of the Caribbean -elokuva, eikö totta?

Barbossa: Öööhh.. kelle on, kelle ei…

Salazar: Mutta minä merten hallitsijana tapan kaikki piraatit, joten tämä on viimeinen Pirates of the Caribbean -elokuva!

Barbossa: Saat kuolla minun puolestani ihan rauhassa, mutta kapteeni Jack Sparrow kyllä jatkaa varmasti seikkailujaan!

Salazar: Ei!

Barbossa: Kyllä!

Salazar: Ei!

Barbossa: Kyllä!

Salazar: Ei!

Barbossa: Kyllä!

…….

 

 

La pazza gioia / Like Crazy – Hulluna onnesta

Kuvahaun tulos haulle La pazza gioia film poster

Toscanan maaseudulla naisten psykiatrisessa hoitokodissa Villa Biondissa asustava suulas, ulospäin suuntautunut ja laajalla mielikuvituksella varustettu Beatrice tutustuu hiljaiseen, vetäytyneeseen ja omassa maailmassa eläväänsä Donatellaan. Siinä missä Beatrice uskottelee olevansa rikas hoitolan omistaja, Donatella ei halua avautua kenellekkään. Sattuman kaupasta naiset päätyvät road-tripille, jonka aikana opitaan itsestään, avataan niitä menneisyyden verhoja ja suunnataan katse tulevaisuuteen.

Hulluna onnesta -rainaa on helppo verrata Mr. Ridley Scottin Thelmaan ja Louiseen. Kummassakin kaahataan eteenpäin, ratin takana olevat daamit ovat enemmän tai vähemmän kehnosti kohdeltuja ja matka itsensä löytämiseen tapahtuu hienoissa maisemissa. Thelmasta ja Louisesta poiketen Hulluna onnesta- raina ei keskity naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan vaan mielisairauksiin, hyväksikäyttämiseen ja luurankoihin kaapissa.

We’re just looking for a little bit of happiness.”

Ohjauksesta on vastannut italialainen Mr. Paolo Virzi, joka kuljettaa onnistuneesti kaksikon hyvin erilaisia taustoja tasapainoisesti eteenpäin. Uudesta elämästä ei voi haaveilla ilman menneisyyden kohtaamista. Tässä Beatrice ja Donatella tekevät kumpikin oman osuutensa, sekä samalla hitsaavat omalaatuista ystävyyttään yhteen. Mielenterveyden heiluminen saa oman osuutensa, mutta sitäkin enemmän ohjaajaa on kiitettävä siitä, että hän pyrkii osoittamaan syitä mielen järkkymisen taustalla. Tämä oli ehkä elokuvan koskettavin anti. Toista ei voi todellakaan ymmärtää, ellei täysin tiedä mistä hän on tullut. Me luokittelemme toisia ihmisiä ihan liian helposti ja pahimmillaan tässä mennään sitten kuin sika säkissä metsään. Ohjaajaa on myös muistettava kiittää siitä, että leffa ei ole ihan ennalta-arvattava alusta loppuun vaan tarjoaa yllättäviä juonenkäänteitä naisten karkureissun aikana. Juuri, kun luuli tietävänsä mitä seuraavaksi tapahtuu, ohjaaja onnistuu tökkäämään esille jotain uutta.

Visuaalisesti Hulluna onnesta on kaunista katsottavaa ja saa haaveilemaan matkustamisesta jonnekin Toscanen seudulle. Kaunis kesäkuvaus puhuttelee varmasti myös niitä katsojia, joille elokuvan mielenterveydellinen puoli ei avaudu. Tämän lisäksi valkokankaan pääosissa pyöriviä daameja on mielenkiintoista seurata. Beatrice elää joka hetkessä 100 prosenttisesti. Mikä vaikeuttaa hänen ympärillään olevia selvittämään milloin mennään harhojen ja milloin totuuden puolella. Itse myönnän tippuneeni tämän tasapainon selvittämisessä jo elokuvan alkumetreillä. Donatella puolestaan ei paljasta itsestään mitään vaan pitää viimeiseen asti kiinni omista luurangoistaan jonkinlaisen realiteettitajun kanssa. Pääosissa olevien daamien hyvää ammattitaitoa kuvastaa tavallaan se miten hyvin he sulautuivat oikeiden naispotilaiden joukkoon. Ja elokuvan ajankohtaisuutta puolestaan se, että vuoden 2014 jälkeen Italian hallitus on pyrkinyt sulkemaan tämän tyyliset hoitokodit. Suljettujen hoitokotien asukkaista vain puolet on löytänyt vaihtoehtoisen kodin.

Vakka valitsee kantensawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka voi joidenkin mielestä olla hyvin yllättävä valinta, mutta mitäpä ne muut tietäisivät ystävyydestä. Vakavasta aiheestaan huolimatta Hulluna onnesta on hyväntuulinen elokuva. Se on myös hyvä esimerkki draaman ja komedian yhdistämisestä. Leffan aikana ei paljon naurata, mutta hymynkareita esiintyy sitten sitäkin enemmän. Ja se onni sekä sen tavoittelu korjaa sitten aika paljon rikkinäistä mieltä. Ohjaaja tarjoilee uusia mielenkiintoisia käänteitä lähes koko elokuvan ajan, eikä katsoja todellakaan pysty ennustamaan loppua kovin ajoissa. Suosittelen elokuvaa kaikille. Olipa sinulla mielenterveysongelmia tai ei, ymmärsipä ympäristösi sinua tai ei, niin Hulluna onnesta jättää hyvän mielen ja uskon parempaan huomiseen.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Valeria Bruni Tedeschi, Micaela Ramazzotti, Valentina Carnelutti, Tommaso Ragno, Bob Messini, Sergio Albelli, Anna Galiena, Maria Borini, Marco Messeri, Bobo Rondelli, Maria Grazia Bon, Mimma Pirré

Kesto: 115 minuuttia

La Danseuse / The Dancer – Tanssija

Kuvahaun tulos haulle La Danseuse poster

Vuonna 1890 isänsä kuoleman jälkeen Marie-Louise Fuller löytää itsensä Brooklynistä äidinsä helmoista. Edessä on näyttelijän työn hakeminen ja sitä kautta sattumalta yleisön hurmaaminen liehuvan helman avulla. Ranskalainen kreivi Louis Dorsay kiinnostuu Fullerista ja pian daami huomaakin matkustavansa kreivin rahoilla Pariisiin. Siellä edessä on Folies Bergère johtajan Marchandin vakuuttaminen omista taidoistaan. Tässä vakuuttamisessa Fulleria auttaa Marchandin oikea käsi Gabrielle. Pian Fuller onkin löytänyt henkisen kotipaikkansa, jonne huomiosta saapuu kisaamaan Isadora Duncan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Ms. Stéphanie Di Giusto on yhdessä apukäsikirjoittajien Mr. Thomas Bidegainin ja Ms. Sarah Thiebaudin kanssa venyttäneet kunnolla käsitettä taiteellinen vapaus. Toki elokuva on saanut innoitteensa Mr. Giovanni Listan teoksesta Loie Fuller, danseuse de la Belle Epoque (Librairie de la Danse) (1994). Joten elokuvan jälkeen voi hieman kyynisesti kysyä, että mikä kaikki tässä sitten oli enää totta, kun ohjaajakin myönsi ottaneensa ”hieman” vapauksia Fullerin omanelämänkerran kanssa. Ne, jotka kaipaavat lopullista totuutta saavat etsiä kirjan käteensä ja pitää elokuvaa vain hyvin viitteellisenä vihjauksena Ms. Fullerin elämään tanssin parissa.

Ohjaaja on myös onnistunut töräyttämään, että kukaan ei oikeastaan enää muista Fulleria ja tässä kohtaa kyllä mennään metsään. Modernin tanssin historiassa La Loïella on merkittävä edeltäkävijän rooli ja hän toimi aikoinaan myös innoittajana monille muille modernin tanssin pioneereille kuten Ruth St. Denisille ja Martha Grahamille. Myöskin Belle Époquen aikaa ja sen tyylisuuntaa on vaikea kuvitella ilman Ms. Fullerin liehuvaa esitystä. Toisaalta ohjaaja on myös tavoitellut elokuvaa taistelijasta, eikä niinkään tanssijasta. Ja katsojan harmiksi tämä näkyy sitten vähäisenä tanssin määränä valkokankaalla. Tosin sitä sitten kompataan kyllä esittämällä treeniä treenin jälkeen eri tilanteissa.

Kuvahaun tulos haulle the dancer poster fuller

Näyttelijätyön on tasaisen epätasaista. Soko pääroolissa on vakuuttava, mutta ei vaikuta pääsevän kunnolla vauhtiin. Häntä kosiskeleva Mr. Ullier ei oikein vaikuta myös pääsevän vauhtiin, vaikka tuokin elokuvaan jotain pehmeyttä ja Fullerin taiteellisen palon ymmärtämistä. Ms. Depp, en viitsi edes aloittaa. Sokon ja Deppin välinen kanssakäyminen on kuin puusta veistettyä vartta, ehkäpä se oli ohjaajan tarkoitus, mutta ei sitä kovin mielellään katsele. Elokuvan ehdottomasti parhaan roolin tekee Gabriellen roolissa Ms. Thierry, jonka oivaltavaa näyttelemistä olisi katsellut enemmänkin valkokankaalla.

Oikeassa elämässä amerikkalainen Ms. Loie Fuller (1862 – 1928) oli nykytanssin ja teatterivalaistustekniikoiden edelläkävijä. Suuren yleisön tietoisuuteen Fuller tuli serpentiini / käärme tanssinsa (1891) myötä. Ja se on todella vakuuttavaa katsottavaa edelleenkin. Mutta koska omalla on vaikea olla profeetta, niin Fuller pääsi suurempaan ja ansaitsemaansa arvostukseen Pariisissa Folies Bergère varieteeteatterin suojissa.

Itseoppinut amerikkalainen tanssija Ms. Isadora Duncan (1877 – 1927) puolestaan sai aikoinaan apua Ms. Fullerilta Euroopan valloituksessa. Ms. Duncanin tanssityyli oli täysin erilainen Ms. Fullerista. Kummallekin löytyi kuitenkin oma paikkansa tanssitaiteen parissa ja Fullerin tavoin Ms. Duncanin tanssityylillä on ollut vaikutusta modernin tanssityylin kehitykseen. Daamien tanssityyliä on tarpeetonta verrata, siinä missä toinen sipsutteli kevyesti tunteenpalossa toinen teki orjallisesti harjoitteita oman tyylinsä hiomiseksi. Ja tämä vahva vastakkaisuus näkyy heidän tansseissaan.

Intohimotonta mössöä taiteellisin vapauksinwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Ohjaaja on halunnut tehdä elokuvan taistelijasta ja sitä on todellakin enemmän kuin elokuva yhdestä modernin tanssin esiäidistä Loïella Fullerista. Ja tämä pullomössöpuurtaminen on todellakin sääli, sillä Fuller oli intohimoinen tanssimisessaan. Toki tämä näkyy leffassa niissä harvoissa tanssiin valmentautumisessa tai itse tanssikohtauksissa, mitä katsojalle suodaan. Mutta muuten puurretaan steriilistä eteenpäin puisevien näyttelijöiden parissa vanhojen tuttujen fraasien keskellä. Aargh... suosittelen elokuvaa kaikille tanssin ystäville, jotka haluavat nauttia taiteellisen vapauksen tuloksesta valkokankaalla. Tanssista ja sen katsomisesta enemmän kiinnostuneet voivat sitten suunnata toiseen elokuvaan. Ei sillä, että The Dancer olisi ihan mahdottoman huono, mutta ei se kyllä mikään hyväkään ole. Eikä sitä myöskään riitä pelastamaan Ms. Mélanie Thierryn hyvä roolisuoritus sivuosassa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Soko, Gaspard Ulliel, Mélanie Thierry, Lily-Rose Depp, François Damiens, Louis Garrel

Kesto: 111 minuuttia

La fille inconnue / The Unknown Girl – Tuntematon tyttö

Kuvahaun tulos haulle La fille inconnue / The Unknown Girl film poster

Lääkärinä toimivan Jenny Davinin ovikello soi myöhään illalla. Takana on kuitenkin kiireinen päivä ja tohtori katsoo velvollisuutensa täytetyksi siltä päivältä eikä avaa ovea. Seuraavana päivänä lääkärin vastaanotolla vierailee poliisi, joka kertoo ovikelloa soittaneen nuoren naisen, joka kuoli pian tämän jälkeen. Ahdistuksen keskellä Jenny rupeaa selvittämään kuolleen naisen kohtaloa potilaidensa ja omien tutkimustensa kautta.

Tämän draaman ohjauksesta ovat vastanneet belgialaiset herrat Jean-Pierre ja Luc Dardenne, joita usein verrataan Coenin veljeksiin. Samanlaiseen ironian ja inhottavuuden hallintaan he eivät ole vielä mielestäni päässeet, mutta osoittaneet kuitenkin työn tekemisen sujuvan hyvin perhepiirissä. Coenin veljesten tavoin Dardennen veljeksillä on kuitenkin tunnistettava tyyli, jossa elokuva seuraa pääasiallisesti yhtä tai kahta ihmistä. Valkokankaalla toki tavataan enemmän väkeä, mutta leffan vetovastuu on näillä muutamilla ja valituilla. Yleensä nämä valitut edustavat myös sitten yhteiskunnan päähän potkimisia, köyhiä tai muuten totaalisia altavastaajia. Tiedät siis kyllä mitä odottaa, jos-kun päätät mennä elokuviin katsomaan Dardennen elokuvaa.

Hemmojen edellisessä rainassa Deux jours, une nuit (2014) seurattiin Ms. Marion Cotillardia, joka potkujen uhan alla kiersi etsimässä armoa työkavereiltaan. Nyt seurataan lääkäriä näyttelevää Ms. Adèle Haenelia, joka hakee vapautusta toiminnalleen ja vastausta kuolleen naisen kohtaloon. Vaikka matka loppua kohden on hieman pomppuinen ovat Dardennen veljekset onnistuneet pitämään leffan hyvin kasassa sellaisen teeman parissa, mitä ei kovinkaan usein valkokankaalla nähdä. Ja leffa todellakin on dardennea alusta loppuun, se etenee verkkaisesti (hitaasti) ja seuraa Jennyn elämää ja ahdinkoa (hitaasti) sekä vasta lopussa tarjoaa lopullisia vastauksia (hitaasti). Joten nopeatempoisempaa esitystä kaipaavat voivat myös suunnata muualle.

Vastuunkantoa ja elämässä selviytymistäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Dardennen veljesten hyvin realistiseen ja hitaasti etenevään tyyliin. Valkokankaalla tavataan maisema, joka on vähäosaisimmille ihmisille tuttu, ja josta jokaisen meistä tulisi olla tietoisempi. Elokuva ottaa omalla tavallaan kantaa ihmisoikeuden ja oman vastuun puolesta sekä niihin liittyvistä koetusta syyllisyydestä. Leffan tarina etenee, mutta enemmänkin siihen olisi vauhtia sopinut lopputuloksen saavuttamiseksi. Mutta toisaalta elämähän on juuri tälläista, junnaamista, epätietoisuutta ja toisten varpaille astumista. Näyttelijät tekevät hyvää työtä, mutta enemmän vauhtia heidän toimiinsa olisi kaivannut. Ja enemmän myös laadukkaampaa käsihygieniaa. Suosittelen rainaa joka tapauksessa kaikille, jotka pitävät Dardennen veljesten elokuvista. Tiedät mitä saat, et tule pettymään ja saat ottaa todella rauhallisesti elokuvan parissa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Adèle Haenel, Olivier Bonnaud, Jérémie Renier, Louka Minnella, Christelle Cornin,

Kesto: 1h 46 min

profile
language