Draama
Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.
Risto Reipas ja Nalle Puh (dupattu) – Christopher Robin
Risto Reipas kasvaa aikuiseksi ja Nalle Puh ystävineen jää Puolen hehtaarin metsään. Aikaa kuluu ja vaikuttaa siltä, että Risto on unohtanut lapsuuden aikaiset ystävänsä. He eivät vain ole unohtaneet Ristoa. Eräänä sumuisena aamuna Nalle Puh ei löydä ystäviään ja lähtee etsimään Ristoa aikuisten maailmasta avukseen. Riston on aika oppia jotain uutta ja merkittävää elämästään ja […]
Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
Emäntä on saatettu haudan lepoon ja mielensäpahoittaja katsoo, että on hänen vuoronsa seuraavaksi ja lähtee tilalleen kuolemaan. Mutkia matkaan tulee kuitenkin kun maailmalla menestyneen pojan tytär Sofia saapuu samoille nurkille etsimään itseään. Sofialla on tähän syynsä, jotka vaikuttavat suoraan myös mielensäpahoittajaan. Tästä eivät kuitenkaan tytön kansainvälistä uraa takovat vanhemmat innostu. Kaffipöytä on valmis perheen keskusteluja […]
Mamma Mia! Here We Go Again! – Mamma Mia! Täältä tullaan taas!
Donnan kuoleman jälkeen Sophie jatkaa hotellin pitämistä ja suunnittelee suuria avajaisjuhlia Bella Donna -hotelliin. Sky on hotelliopeissa ulkomailla, joten stressaavan Sophien perään katsoo hotellinjohtaja Ferdinand Cienfuengos. Juhlat meinaavat kuitenkin mennä mönkään, kun isäpapat ovat kiinni omilla tahoillaan maailman toisilla puolilla ja luonto riepottelee koristeita. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo ja saadaan bileet aikaan. Juhlien järjestelyn lomalla […]
Adrift – Tuuliajolla
Vuonna 1983 amerikkalainen Tami Oldham etsii itseään tekemällä pätkätöitä ympäri maailmaa. Niissä merkeissä hän päätyy Tahitilille, missä tapaa englantilaisen Richard Sharptin. Ja pakollisen tarinan syntymiseksi sitä ihastutaaan toisiinsa ja lopulta lähdetään tekemään ystävänpalvelusta Richardin tuttavapariskunnalle. Edessä olisi heidän purjeveneensä seilaaminen Tyynen valtanmeren yli San Diegoon. Richard on kokenut merenkävijä ja sää suosii, joten huolta ei […]
Love, Simon – Minä, Simon
Simon Spiersillä on salaisuus, hän on kaappihomo, joka on netissä rakastunut toiseen koulukaveriinsa. Simon ei vain tiedä tämän ihastuksensa todellista henkilöllisyyttä, eivätkä Simonin ystävät Nick, Leah ja Abby tiedä hänen seksuaalista suuntautumistaan. Asiat riistäytyvät kädestä, kun samassa näyttelijäryhmässä oleva Martin ryhtyy kiristämään Simonia. Martin pitää salaisuuden, jos Simon toimii amorina hänen ja Simonin ystävän Abbyn […]
Lucky
Arizonan pikkukaupungissa 90-vuotias Lucky elää rauhallista elämäänsä rutiinien mukaan ja pohtii siinä samalla elämän tarkoitusta omalla tavallaan. Elämän rajallisuudet tulevat vastaan äkillisen kaatumisen kautta ja Lucky joutuu hyväksymään oman kuolevaisuutensa. Tässäpä tämä rauhallisen ja mietteliään elokuvan juoni. Mikäli kaipaat toimintaa, erikoistehosteita ja nuoria näyttelijöitä, suuntaa muualle. Lucky ei tarjoa mitään näistä. Sen sijaan se antaa […]
Tully
Marlon ja Drewn kaksilapsinen perhe toivottaa tervetulleeksi sen uusimman tulokkaan. Vauvan myötä uuden äidin Marlon unet ja pinna jäävät kuitenkin lyhyeksi. Apua on kuitenkin tulossa yöhoitajan Tullyn kautta. Ja sen jälkeen mikään ei olekaan enää entisellään. Elokuva on katsaus jokaisen ”tuoreen” äidin arkielämään. Lapsia pyörii ympärillä, kotiakin pitäisi hoitaa ja mieskin siinä samalla huomioida – […]
Isle of Dogs – Koirien saari
Megasakin kaupungin pormestari Kobayashi ei pidä koirista ja kun tarttuva koiraflunssa leviää kaupungissa hän saa hyvän syy toimittaa kaikki koirat Kaatopaikka-saarelle. Sinne joutuu myös hänen 12-vuotiaan ottopoikansa Atarin vartiokoira Spot. Näin Megasaki on vapautettu koirista ja niiden etuja puolustavat hiljennetään tavalla tai toisella. Kaatopaikkasaarella koirat elävät omaa elämäänsä MadMax tyyliin, kunnes Atari lentää sinne etsimään […]
映画 聲の形 / A Silent Voice: The Movie – Hiljainen ääni
Shōya Ishida aikoo päättää päivänsä hyppäämällä jokeen, mutta muuttaa viime hetkillä mielensä. Tämä mielenmuutos johtaa menneisyyden kanssa sujuksi tulemiseen. Menneisyydestä löytyykin nuori poika, joka kiusasi muita koulussa erityisesti uutta kuuroa koulutoveriaan Shōko Nishimiya. Kupit kaatuvat pian kumolleen ja Shōya löytää itsensä kiusattuna olemisesta. Ylökouluun siirtyessä Shōya on jo eristänyt itsensä yhteisöstä, kunnes saa uuden tuttavuuden […]
The Leisure Seeker – Viimeinen loma / Matkailuauto nimeltä ”joutoajan etsijä”
Iäkäs karavaanari pariskunta Ella ja John päättävät lähteä matkailuautollaan Leisure Seekerillä katsastamaan Ernest Hemingway majapaikkaa Key Westissä. Ihan kiva homma sinänsä, paitsi Ellalla on terminaalivaiheen syöpä ja John on menettämässä muistiaan Alzheimerille. Mutta kun toinen toimii hyvin fyysisesti ja toinen psyykkisesti perille voidaan jopa päästä. Tosin parin lapset ovat eri mieltä vanhempiensa tempauksesta. Ja tässä […]