Emäntä on saatettu haudan lepoon ja mielensäpahoittaja katsoo, että on hänen vuoronsa seuraavaksi ja lähtee tilalleen kuolemaan. Mutkia matkaan tulee kuitenkin kun maailmalla menestyneen pojan tytär Sofia saapuu samoille nurkille etsimään itseään. Sofialla on tähän syynsä, jotka vaikuttavat suoraan myös mielensäpahoittajaan. Tästä eivät kuitenkaan tytön kansainvälistä uraa takovat vanhemmat innostu. Kaffipöytä on valmis perheen keskusteluja varten ja sitä kuuluisaa ruskeaa kastiketta syövät sitten muutkin kuin vain mielensäpahoittaja.
Ohjauksesta on vastannut Ms. Tiina Lymi. Elokuva perustuu edelleen Mr. Tuomas Kyrön samannimiseen romaaniin. Ja jatkoa varmasti seuraa, sillä Mr. Tuoman Kyrön ideapankista on maailmalle pullahtanut jo useampi mielensäpahoittanut kirja. Ideoita valkokankaalle varmasti löytyy sellaisista teoksista kuin Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta. Omalla tavallaan Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja on jatko edelliselle elokuvalle. Mutta samalla se ei ole sitä. Toki samoissa ympyröissä ja teemoissa pyöritään, mutta ohjaaja ja pääosien näyttelijät tuovat uutta särmää tuttuun tarinaan. Ms. Lymi on taitava ihmisten välisten tunteiden ja omien ajatustensa kuvaaja. Ärinää, örinää, mykkäkoulua ja nuoruuden innostusta katselee ihan mielellään ja se sopii hyvin myös tarinaan. Leffa on enemmän kiinni juurissa kuin edeltäjänsä ja sijoittuu tunneilmapiiriltään mielensäpahoittajan maisemiin, vaikkakin hänen poikansa Pekka yrittää lyödä sinne sekaan kansainvälistä sökötystä. Tässä kohtaa on tarpeen myöntää, että Pekan takinkääntö loppusuoralla ampuikin sitten reippaasti yli. Toki paluu juurille on kaunista katsottavaa, mutta nyt mentiin kyllä yli siitä, missä aita oli matalin Belgiasta perunapeltoon ajatuksessa.
Pääroolin otti tässä elokuvassa harteilleen Mr. Heikki Kinnunen edellisessä elokuvassa loistaneen Mr. Antti Litjan sairastuttua. Ja tässä kohtaa on kyllä tunnustettava, että en tiedä kumpi herroista veti roolin paremmin. Ehkäpä Mr. Litjassa oli enemmän tuota mielensäpahoittajan natinaa, kun taas Mr. Kinnunen toi siihen mukaan omanlaista äijämäistä lämpöä. Jos kummankin miehen taidot saisi yhdistettyä lopputulos olisi varmasti suurenmoinen. Mr. Kinnusen lisäksi valkokankaan valloittajista on kiitettävä myös hänen vastinpariaan nuorta Satu Tuuli Karhua. Ms. Karhu tekee aidonoloisen roolin 17-vuotiaana Sofiana. Yrmy isoisä ja kansainvälisissä piireissä pyörivä lapsenlapsi löytävät sen yhteisen perintötekijänsä ja onnistuvat kasvattamaan siinä samalla toisiaan. Kiitosta on myös annettava Mr. Sulevi Peltolalle, joka tekee mielensäpahoittajan naapurina nasevan roolin. Tuollaisia kuulevia korvia kaipaisi välillä tänne kaupunkiinkin, kunhan ne eivät vain toimittaisi samalla ilmaisen murtohälyttimen tehtäviä. Kaiken kaikkiaan koko näyttelijäporukka loistaa valkokankaalla. Mr. Kinnusen kanssa samoissa kuvissa pyörineillä ihmisillä on hyvä ja sujuva yhteistyö, mikä on varmasti merkki hänen vahvasta ammattitaidostaan. Tätä samanlaista rooliin luonnollisesti sujahtamista olisi sitten toivonut erityisesti Sofian vanhempia näytteleviltä Ms. Elina Knihtilältä ja Mr. Jani Volaselta, kuten sanottu – yli ammuttiin ja välillä aika reippaastikin.
Oliko leffa sitten ensimmäisen rainan arvoinen vai parempi? Mielensäpahoittaja (2014) kohdalla kaipasin jotain syvällisempää mielensäpahoittamista. Toki leffa esitteli enemmän vanhuuden ongelmia ja niitä piirteitä, mitä nyky-yhteiskunnassa vanhukset voivat kokea. Se esitteli hyvin erilaisia arvopohjia ja niistä nousevia ymmärryksen vaikeuksia. Se oli helppo katsottava. Nykyinen Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja tarjoaa lähes näitä kaikkia samoja asioita, mutta ampuu reippaasti ylitse Sofian vanhempien asenteen kautta inho-Suomen markkinoinnissa. Tämä ei enää naurata, vaan on pikemminkin surku-ahdistavaa. Juuristaan pitäisi olla ylpeä. Toisaalta nykyisen rainan plussaksi on laskettava mielensäpahoittajan oman rauhan tarve. Vaikka emäntä ei enää olekkaan maisemissa, niin sitä jurotusta voi sitten harrastaa naapurissa asuvan Kolehmaisen kanssa. Ja tässä kohtaamisessa nykyinen raina vie voiton. Sitä istua jurotetaan hiljaa pellon reunassa, katse kaukaisuuteen ja tunnetaan äänetöntä velvollisuutta siitä toisesta huolehtimiseen.
Maanläheinen esitys | |
---|---|
jota Mr. Heikki Kinnunen vetää onnistuneesti. Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja ei pääse samanlaiseen kulttuurieroja esittelevään realismiin kuin edeltäjänsä. Mutta sen sijaan se kuvaa hyvin mielensäpahoittajan yrmyä luonnetta. Soppaa ja yrmyyttä tulee kuitenkin sekoittamaan pojantytär, joka saa myös vanhan miehen ja mielen aukeamaan kuorestaan. Tästä pääparin keskinäisestä kemista jää hyvä maku. Sen sijaan Belgiasta takapajuiseen Suomeen saapunut pariskunta olisi saanut jäädä Belgiaan ylinäyttelemisensä ja alta lipan vetojensa kanssa. Lienee sopivaa sanoa, että tässä kohtaa kyllä sen mieleni pahoitin. Sama asenne olisi voitu vetää maanläheisemminkin. Kaiken kaikkiaan leffa kuitenkin toimii, vetää varmasti katsojansa ja kenties tarjoaa tulevassa sen kolmannenkin mielensäpahoittajan. Suosittelen rainaa kaikille mielensäpahoittajan ystäville ja meille muillekin suomalaisille jurottajille, jotka nautimme siellä pellon reunassa istumisesta. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Sulevi Peltola, Elina Knihtilä, Jani Volanen, Iikka Fors, Mari Perankoski, Janne Reinikainen
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, LeffatHenkilöt: heikki kinnunen, satu tuuli karhu