Leffat
Jag är Ingrid / Ingrid Bergman – In Her Own Words – Minä olen Ingrid
Ohjaaja Mr. Stig Björkman on tehnyt mielenkiintoisen dokumentin ruotsalaisesta näyttelijättärestä Ingrid Bergmanista (1915 – 1982). Elokuvalla tahdotaan osoittaa kunnioitusta näyttelijälle, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Dokumentin kannalta on myös luonnollista, että sillä on ruotsalainen ohjaaja Mr. Björkman ja kertojana / Ingrid Bergmanin äänenä toimii ruotsalainen näyttelijätär Ms. Alicia Vikander. Dokumentti ei olisi […]
The Mark of Zorro – Zorron merkki
Ja nyt sitten kunnon tuulahdus kohti historian tuulien havinaa, mykkäelokuvien aikakautta ja ainutlaatuista kokemusta. Niagaran elokuvakeskus jaksaa aina yllättää myönteisesti – tällä kertaa se tapahtui yhteistyössä Forssan elokuvayhdistyksen, jonka mykkäelokuvakiertoa pääsi Tampereelle asti. Ji-huu, pakkohan tätä oli päästä katsomaan. Ja koska kyseessä oli kunnon mykkäelokuva, paikalla oli taidokkaasti säestyksestä vastannut Trio Mutual. Kauniit kiitokset myös […]
Ricki and the Flash
Miksiköhän Ms. Meryl Streepin elokuvia mainostetaan ”Oscar-palkittu” liitteillä? Riittäisikö silloin pelkästään maininta ”Oscar-palkittujen” elokuva kertomaan siitä kaiken. Eli hyvä lukija, riittääkö sinut houkuttamaan elokuviin ”elokuvan teossa ollut runsaasti Oscar-palkittuja ihmisiä” tai riittäisikö se myös sellaisenaan arvioinniksi elokuvasta, ”no, siinä oli niitä Oscar-palkittuja.” Hmmm.. Taidan tämän kuitenkin itse unohtaa ja pyyhältää sen leffan […]
The Deserter – Karkuri
15 minuuttia kestävä animaatio The Deserter – Karkuri kertoo ajankohtaisen tarinan syyrialaisesta pakolaisesta. Animaatiota johdattelee eteenpäin Mr. Mohamed Botros omine kokemuksineen. Mohammed toimi aikoinaan terveydenhuollon ammattilaisena ja poliisinia Syyriassa kansannousun aikana. Mielenkiintoisesti 15 minuuttia riittää vallan mainioisti sen tiivistämiseen mistä Syyrian kansannousu alkoi, mitä se on vaatinut syyrialaisilta ja mitä mies itse toivoo nyt tulevaisuudelta. […]
Eisenstein in Guanajuato – Eisenstein Guanajuatossa
Vuonna 1931 venäläinen ohjaaja Sergei Eisenstein matkusti Meksikoon ohjaamaan elokuvaansa Que Viva Mexico! 12 kuukautta Guanajuatossa tuli vaikuttamaan ohjaajaan tavalla, joka ei tarjonnut enää paluuta entiseen ja osin tästä saa kiittää miehen paikallista opasta Jorge Palomino y Cañedoa. Uuteen kulttuuriin tutustumiseen lisäksi hänellä oli edessä oman seksuaalisuutensa löytäminen ja sen hyväksyminen. Toki siinä samalla tuli […]
Self/less – Vähemmän minä
Self/less kertoo vanhasta, überrikkaasta ja kuoleman sairaasta miljönääristä Damian Halesta, joka päättää pitkittää elämäänsä siirtämällä tietoisuutensa nuoren miehen kehoon tohtori Albrightin avulla. Lupaukset omasta kuolemattomuudesta muuttuvat kuitenkin painajaisten myötä, kun paljastuu, että uudessa Eddie-nimiselle miehelle kuuluneessa kehossa on muutakin jäljellä kuin luuta ja lihaa. Uusi keho kuului hukutuksi luulleelle miehelle, eikä uusi elämä saa ansaitsemaansa […]
The Man from U.N.C.L.E.
The Man from U.N.C.L.E. -elokuva esittelee meille kaksi salaista agenttia CIA:ssa työskentelevän Napoleon Solon ja KGB:ssä uraa tekevän Illya Kuryakinin vuoden 1963 tunnelmissa. Kun Hitlerin suosikki rakettisuunnittelija katoaa täytyy eri maiden yhdistää parhaat voimansa joukkotuhon estämiseksi. Tässä kohtaa astuvat esiin Solo ja Kuryakin, joilla tosin on hieman teknisiä ongelmia yhteistyön sujuvuudessa. Maailmanrauhan nimessä Kuryakin kuitenkin […]
Far From the Madding Crowd – Kaukana mielettömästä maailmasta
Ohjaaja Mr. Thomas Vinterberg on onnistuneesti tehnyt romanttisen elokuvan Mr. Thomas Hardyn teoksesta: Far From the Madding Crowd (1874). Onnistunut ohjaus ei sinänsä ole ihme, vaan pikemmin se, että ohjaaja on yleensä enemmän tunnettu hyvin realistisesta lähestymistavastaan elokuviin. Toki sitä tässäkin elokuvassa on tarjolla, mutta periaatteellinen Dogma-aate loistaa kuitenkin enemmmän poissaolollaaan kuin läsnäolollaan ja antaa […]
Southpaw – Vasenkätinen nyrkkeilijä
Huippulla olevan nyrkkeilijän Billy Hopen vaimo Maureen haluaa miehensä lopettavan nyrkkeilyn ja viettävän enemmän aikaa perheensä ja heidän tyttärensä Leilan kanssa. Billy suostuukin tähän ja on aikaisessa ilmoittaa eläkkeelle jäämisestään, kun hänen vaimonsa kuolee tappelujupakassa. Miehen maailma romahtaa tämän myötä, Leila päätyy sosiaalityöntekijöiden hoitoon ja edessä voi olla vain uusi paluu nyrkkeilyyn pariin valmentajansa Titus […]
Phoenix
Mr. Christian Petzoldin edellisen elokuvan Barbaran tavoin myös Phoenixissa tavataan pariskunta, jonka yhteiselo ei ota oikein onnistuakseen. Siinä Auschwitzista pelastunut juutalainen Nelly Lenz saa uudet kasvot turmeltuneiden tilalle. Yhdessä ystävänsä Lene Winterin hän matkustaa plastiikkakirurgian paikkeille ja saa kuulla, että hän saa valita millaiset kasvot oikein haluaa. Mutta Nelly haluaa omansa takaisin ja sitä kautta […]