matthew goode
Self/less – Vähemmän minä
Self/less kertoo vanhasta, überrikkaasta ja kuoleman sairaasta miljönääristä Damian Halesta, joka päättää pitkittää elämäänsä siirtämällä tietoisuutensa nuoren miehen kehoon tohtori Albrightin avulla. Lupaukset omasta kuolemattomuudesta muuttuvat kuitenkin painajaisten myötä, kun paljastuu, että uudessa Eddie-nimiselle miehelle kuuluneessa kehossa on muutakin jäljellä kuin luuta ja lihaa. Uusi keho kuului hukutuksi luulleelle miehelle, eikä uusi elämä saa ansaitsemaansa […]
The Imitation Game – Jäljittely peli
Elokuvan nimi perustuu Mr. Turingin kirjoittamaan samannimiseen artikkeliin, joka pohti eroja miehen ja koneen välillä (Voight-Kampff koneen kanssa). Mr. Turing oli aikansa parhaita matemaatikkoja ja joidenkin mukaan häntä voidaan myös pitää tietokoneen isänä. Varmaa on kuitenkin se, että mies oli aikansa matemaattinen nero, joka ei saanut tunnustusta taidoilleen sukupuolisen suuntauksensa vuoksi. Tämä on sääli, sillä […]
Leap Year – Karkausvuosi
Kiitos Elina. Elokuva-arviointini on myös kiitoksen mukainen. Lähdin Plevnasta hyvillä mielin, mukavassa tunnetilassa. Kiitos. Tästä oli hyvä jatkaa iltaa kohti. On se vaan kumma, miten tuo aksentti, uppoo ja osuu – joka kerta, todella totaalisen syvälle. Vaikka sitä ei meinaa millään aluksi ymmärtää, niin sitten se vaan vie mukanaan… mä niin kaipaan Belfastiin…. Elokuva Leap […]
A Single Man
Elokuva A Single Man, yksinäinen mies, keräsi ainakin siinä näytöksessä missä olin, yleisökseen single woman:ja. Liekö kaikki olleet siellä mielenkiinnosta Oscar-ehdokkuuden vuoksi (todella ikävää Mr Firth, että se meni sivu suun tällä kertaa), vai katsomassa nakuilevaa Mr Firthiä. Liekö naiskatsojilla ollut mielessä Mr. Darcy valkeassa märässä paidassaan, vai intohimo tarinaan, missä mies suunnittelee tappavansa itsensä […]