Outin Leffaopas

Elokuva A Single Man, yksinäinen mies, keräsi ainakin siinä näytöksessä missä olin, yleisökseen single woman:ja. Liekö kaikki olleet siellä mielenkiinnosta Oscar-ehdokkuuden vuoksi (todella ikävää Mr Firth, että se meni sivu suun tällä kertaa), vai katsomassa nakuilevaa Mr Firthiä.

Liekö naiskatsojilla ollut mielessä Mr. Darcy valkeassa märässä paidassaan, vai intohimo tarinaan, missä mies suunnittelee tappavansa itsensä päivän lopuksi. Kumpikin aika mielenkiintoinen vaihtoehto. Kolmas vaihtoehto olisi ollut tietenkin tarkistaa, miten hyvin se Tom Ford, joka niitä vaatteita rustaa, oikein pärjää elokuvan tuottajana ja ohjaajana.

Single Man sijoittuu vuoteen 1962 ja kertoo keski-ikäisestä (??) brittiläisestä professori George Falconerista (Colin Firth) aurinkoisessa Kaliforniassa, joka päättää päästää itsensä hengiltä työpäivän lopuksi, koska elämässä ei ole enää mitään elämisen arvoista. Hän on tullut tähän päätökseen, koska ei ole päässyt pitkäaikaisen kumppaninsa Jimin (Matthew Goode) äkillisestä kuolemasta ylitse. Mr Firth onnistuu roolissaan hyvin ja oli todella ehdokkuutensa ansainnut. Tapa, jolla hän esittää hiljaista yhteiskuntaan sopeutuvaa surua on varmasti useimmille tuttu tai itse koettu.

Edellä mainittujen näyttelijöiden lisäksi runsasta etukäteisrummutusta oli saanut Julianne Mooren rooli alkoholisoituneena Charlottena (Charley). Roolin suuri rummutus on minulle edelleen epäselvä. Ehkä enemminkin Nicholas Houltin rooli professoriin ihastuvana Kenny Potterina olisi ansainnut mediahuomion. Kumpikin vetää roolinsa hyvin läpi, mutta ehkä hieman liikaa muovinukkemaisesti. Olin reippaasti pettynyt Mrs Mooren esitykseen, varsinkin kun takaraivossa yhä kummittelee Blindness elokuvan roolisuoritus.

Itsensä tappamisessa on mielenkiintoisia piirteitä. Ensinnäkin jos kerta vaan aikoo ampua aivonsa pellolle, miksi suunnitella sitä mihin aikoo kaatua, ettei veret roisku liikaa. Tätä suunnittelua ja jälkeen jäävien hoivaamista Mr. Firth tekee nautinnollisesti. Toiseksi asia on mielenkiintoista myös sinänsä, että juuri silloin, kun aiot tappaa itsesi, niin kaiken maailman komistuksia hyppää esiin joka nurkista malliin ”hei, elämä on vielä elämisen arvoista.” Tämän vuoksi on IHAN pakko mainita yhteys todelliseen maailmaan, vaikka leffan lopussa olikin perinteisesti jutut, että näillä ei ole mitään yhteyksiä todellisiin henkilöihin, niin seuraavalla sen sijaan on.

Vuosia sitten odottelin bussia eräässä kaupungissa ja samalla laiturilla oli kaksi aika humalaista laitapuolenkulkijaa. Toinen heistä halusi kuolla ja toi tätä toivettaan esiin useita kertoja. Elämässä ei kuulemma ollut mitään elämisen arvoista. Aivan kuin professori Falconer (tosin hän totesi saman Tom Fordin puvussa). No, miestä lohdutteli hänen ystävänsä, joka totesi, että heillä on vielä viinaa, tupakkaa ja naisia löytyy. Siinä vaiheessa siirryin kaksi metriä etäämmälle. Mutta aivan kuten elokuvassa, professori toteaa, että elämästä on nautittava sellaisina pieninä onnen hetkinä kuin ne tulevat, niin ystävä myös valisti masentunutta toveriaan toteamalla, että on pidettävä huoli siitä, että nainen on peseytynyt, ettei tule kuppaa kieleen. Lähdin paikalta siinä vaiheessa.

Professori Falconerilla ei ole pelkoa kieleen tarttuvasta kupasta, mutta sen sijaan hänen pitäisi päästä menneisyydestä irti, näiden laitapuolen kulkijoiden tavoin. Elokuvalla on eräällä tavalla yllättävä loppu. Yllätys se ei ole sinänsä, koska elokuvan musiikkimaailma johtaa sinne koko ajan. Yleensä olen yhtäjaksoista melankolista musiikkia vastaan, mikä ei anna korville taukoa. Mutta kun elokuvasalissa vieressä istui keski-ikäinen (??) naishenkilö, joka rapisutti koko ajan muovista karkkipussiaan, rukoilin mielessäni aina välillä vähintäänkin Matteuspassiota tuota häiriöääntä poistamaan.

Lisäksi ehkä juuri Tom Fordin muotisuunnittelutaustasta johtuen, tai sitten juuri hänen vuokseen, puvustoon tuli kiinnitettyä yllättävän paljon huomiota. Yllättäen Tom Fordin miestenmallisto oli puvustanut pääosan näyttelijän. Ja luultavasti niille muillekin löytyi jotain ”pientä ja kivaa”. Lavastus oli joka tapauksessa hyvin autenttista, pikkutarkkaa ja visuaalisesti viimeisteltyä. Toisin kuin Liisa Ihmemaassa, Single Man elokuvassa ei pyritty visualiseen mässäilyyn, vaan Ford käyttää värejä ja niiden sävyeroja hyvin hyödykseen. Sinänsä mielenkiintoista.

Tekstarit
Ennemmin Edessäni istui nainen, joka tuli katsomaan leffaa kolmatta kertaa… Miksi??? On kuulemma niin syvällinen??? Mistä kohtaa?? Mr Firthin ammattitaito pelasti tekstauksilta..

Overall
Kokonaisarvosana.

Arviointi
Jos voisi antaa pojot vain yhden roolisuorituksen takia, filmi vetäisi täydet. Mr. Firth tekee parhaansa, mutta ei ihan yksin onnistu pelastamaan elokuvaa.

Overall
Kokonaisarvosana.