VALIKKO

Draama

Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.

What Maisie Knew – Mitä Maisie tiesi

What Maisie Knew -elokuvassa narsistinen rockkari Susanna (Julianne Moore) päätyy eroon narsistisesta taidevälittäjä aviomiehestään Bealesta (Steve Coogan). Tämän parin taistelukentän keskellä jää heidän ainoa lapsensa 6-vuotias Maisie (Onata Aprile), joka yrittää tasapainoilla tapahtuneen ja uusien perheyhteyksien välillä. Luvassa on uusioperhettä Susannan ja Lincolnin (Alexander Skarsgård) sekä Bealen ja Margon (Joanna Vanderham) merkeissä, joista kumpikin yrittää […]

Kommentit

American Vagabond – Amerikkalaiset kulkurit / irtolaiset

American Vagabond on dokumentti kahdesta kotoa karanneesta homoseksuaalisesta nuoresta miehestä. Tai oikeastaan vain James karkasi, koska hänen vanhemmillaan oli vaikeuksia hyväksyä pojan sukupuolista suuntausta ja seurustelemista Tylerin kanssa. Matkalle kohti homoseksuaalisten mekkaa San Franciscoa hän suuntasi yhdessä poikakaverinsa Tylerin kanssa. Nuorilla miehillä oli suuret tavoitteet ja haaveet, mutta suurkaupungin arki iskikin kovemmin vastaan kuin parivaljakko […]

Kommentit

Man of Steel – Teräsmies / Teräksinen mies

Man of Steel -elokuvan myötä Teräsmiestä / Supermiestä yritetään elvyttää uudelleen valkokankaan valloittajaksi. Taustajoukoissa häärii tuottajana myös Mr. Christopher Nolan, joten ehkäpä Warner Brothersin kassakaapin vartijat toivat Mr. Nolanin omaavan samanlaisia megahitin luomisen taitoja, mitä hän osoitti Batmanin kohdalla. Tästä syystä koin pakolliseksi aloittaa Man of Steel -elokuvan orientoitumisen katsomalla Batman Begins -elokuvan. Nyt oli […]

Kommentit

Äta sova dö / Eat, sleep, die – Syödä, nukkua, kuolla

Raša (Nermina Lukač) on töissä vihannespakkaustehtaassa Skånessa ja hoitaa vapaa-ajallaan selkäkipuista isäänsä (Milan Dragišić). Tehdas kuitenkin törmää tuotantotaloudellisiin syihin ja osa työntekijöistä saa kenkää, Raša heidän joukossaan. Luvassa on tämän jälkeen yhteiskunnan virallisiin ympyröihin törmääminen ja uuden työpaikan löytäminen. Kaikki ei kuitenkaan ole niin helppoa, kuin työvoimatoimiston mainosvideo esittää. Ruotsin Guldbaggen (ruotsalaisten Jussi-vastine) kisoissa elokuva […]

Kommentit

Kon-Tiki

Norjalainen tutkimusmatkailija ja kirjailija Mr. Thor Heyerdahl  (1914 – 2002) halusi vuonna 1947 todistaa, että meri ei ollut este vaan mahdollisuus muuttaa siirtokuntia mantereelta toiselle. Tässä tapauksessa meri olisi toiminut yhdistävänä linkkinä Polynesian ja Etelä-Amerikan välillä aikana ennen Kolumbusta. Merimatka kaikkine seikkailuineen ei kuitenkaan vakuuttanut riittävästi antropologeja ja arkeologeja, jotka sinnikkäästi pitävät kiinni ajatuksesta, että […]

Kommentit

The Place Beyond the Pines – Paikka mäntyjen takana

The Place Beyond the Pines -elokuva vie katsojan takaisin samoihin draamallisiin kaarteisiin mitä Mr. Goslingin aiemmat elokuvat ovat viime aikoina tarjoilleet. Perheen näkökulmasta yhtenäisyyttä on löydettävissä Blue Valentine (2010) elokuvaan ja ajotaitojen puolesta taas Drive (2011) -rainaan. Luvassa on tällä kertaa törmäyskurssille joutuvaa toimintaa ja draamaa kahden eri sukupolven näkökulmista. Elokuvassa Luke Glanton (Ryan Gosling) […]

Kommentit

Dupa dealuri / Beyond the Hills – Yli vuorten

Dupa dealuri perustuu Ms. Tatiana Niculescu Branin tosiperäiseen novelliin. Se on kertomus kahdesta naisesta, jotka kasvavat orpokodissa järjettömän hyväksikäytön keskellä. Toinen naisista Alina (Christina Flutur) päätyy Saksaan töihin ja palaa takaisin kotimaisemiin hakemaan sinne myös lapsuudenajan ystävänsä Voichitan (Cosmina Stratan). Voichita on kuitenkin löytänyt tiensä takahikiällä olevaan luostariin ja eikä siellä ole paikkaa vanhoille maallisille […]

Kommentit

Jagten – The Hunt / Metsästys

Tanskalainen Mr. Thomas Vinterberg jatkaa yleisön vakuuttamista uusimman elokuvansa ’Jagten- The Hunt’ myötä. Ja tässä vaiheessa on heti tunnistettava, että ei ole ihme, että elokuvan pääosassa ollut Mr. Mads Mikkelsen sai vuonna 2012 Cannesissa tunnuksen parhaata näyttelijätyöstä. Roolissa eläminen ja pikkukylän jahdiksi joutuminen on omaa luokkaansa. Mies todellakin tekee suurenmoista roolityötä järkyttävässä elokuvassa järkyttävän hyvällä […]

Kommentit

Kerron sinulle kaiken – I’ll tell you everything

Kerron sinulle kaiken -elokuvassa Maarit (Leea Kleemola) on muuttanut fyysisen kehonsa miehestä naiseksi. Elämä alkaa Maaritin mielestä tästä eteenpäin normaalisti, sillä onhan hän vihdoinkin kehossa, jonka tuntee omakseen. Oman sukupuolensa muuttaminen vaatii kuitenkin myös saman asian käsittelemistä uuden mielenkiintoisen tuttavuuden Samin (Peter Franzen) kanssa. http://www.youtube.com/watch?v=kumaZdEMJow Elokuva käsittelee hyvällä tavalla ihmisten asennetta sukupuolen vaihtamiseen, meillä jokaisella […]

Kommentit

Cloud Atlas – Pilvikartasto

Onko Cloud Atlas – Pilvikartasto -elokuva yllättävä kassamenestys vai totaalinen pommi jää jokaisen katsojan itsensä päätettäväksi, joka raahaa itsensä katsomaan tätä lähes kolmen tunnin megalomaanista elokuvaa. Elokuva ei varmaankaan tule keräämään säkeittäin rahaa kotiinpäin, mutta sen katsomiseksi on olemassa mielenkiintoisia syitä rakon laajennuksen lisäksi. Oikeasti leffa jaksaa pitää  yllä katsojan kiinnostusta loppuun asti ja saa […]

Kommentit