VALIKKO

Draama

Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.

Gravity

Gravity-elokuvassa avaruuden ensikertalainen Ryan Stone (Sandra Bullock) ja viimeistä missiotaan suorittava konkari Matt Kowalsky (George Clooney) ovat tekemässä huoltotöitä avaruussukkulan ulkopuolella, kun siihen iskeytyy sirpaloitunut sateliitti. Odottamattoman tapaturman vuoksi sekä Ryan että Matt jäävät avaruuteen lillimään ilman yhteyttä sukkulaan. Happivarastojen vähentyessä  ja avaruusromun lähestyessä hyvät neuvot ovat tarpeen. Käsikirjoituksen ovat kynäilleet kasaan isä-poika-duetto Alfonso Cuarón […]

Kommentit

Djúpið / The Deep – Syvyys

The Deep-elokuva perustuu vuonna 1984 tapahtuneisiin tositapahtumiin islantilaisen kalastusveneen uppoamisesta ja yhden miehistön jäsenen eloonjäämiskamppailusta sen kaiken keskellä. Tässäpä tämä perusjuoni tuli jo paljastettua, pahoittelen. Mutta elokuva on todellakin katsomisen arvoinen siitä huolimatta. Luvassa ei ole liikaa aluksen uppoamisen yksityiskohtia, vaan pikemminkin avomerellä uimista kohti kotirantaa. Ohjaaja Mr. Baltasar Kormákur vie katsojan hyisiin ja märkiin […]

Kommentit

Betoniyö

Betoniyö-elokuvassa 14-vuotias Simo (Johannes Brotherus) joutuu isonveljensä Ilkan (Jari Virman) piiaksi ja vanginvartijaksi viimeisenä yönä ennen Illkan vankilaan joutumista. Yötä edeltävä päivä on pitkä (ainakin tämän katsojan silmissä) ja sateinen yö sitäkin pidempi. Simon ja Ilkan kuvioita sekoittamaan tulee mukaan myös vastapäisen talon mies (Juhan Ulfsak), jonka toimintaa Simo ei ymmärrä ja siten halveksuu sitä. […]

Kommentit

Captain Philips – Kapteeni Philips

Captain Philips -elokuvan kylkeen voisi sitten melkein saman tien lyödä postimerkin ja osoitteeksi Oscar-gaalan ainakin pääosissa pyörineiden näyttelijöiden kohdalta. Kyseessä on sen verran hyvin tehty ja varmasti myös Akatemian jäseniin uppoava tuotos, että on ihme ja kumma jos sitä ei siellä huomioida siitäkin huolimatta, että se ei ole mikään perinteinen yleisön miellyttäjä -elokuva. Captain Philips […]

2 Comments

The Butler – The Hovimestari

The Butler -elokuvassa Cecil Gaines (Forest Whitaker) esittelee meille Yhdysvaltojen historiaa oman työkokemuksensa kautta, joka kertyy hitaasti kahdeksan eri presdentin ajalta Valkoisesta talosta. Valkokankaalla nähdään vakuuttavia presidenttejä alkaen Dwight D. ’Ike’ Eisenhowerista (Robin Williams) ja hänen vaimostaan Mamie Eisenhowerista (Melissa Leo) aina Ronald Reaganiin (Alan Rickman) ja hänen vaimoonsa Nancy Reaganiin (Jane Fonda). Näiden väliin […]

Kommentit

The Fifth Estate – Viides valtiovalta

The Fifth Estate -elokuva kertoo WikiLeaksin perustajan Julian Assange (Benedict Cumberbatch) ja luottomiehensä Daniel Domscheit-Bergin (Daniel Brühl) yrityksistä tuoda koko maailman tietoon salaisten asiakirjojen sisältöjä Assangen perustaman WikiLeaksin kautta. Elokuva kuvaa hyvin miten hieno idea totuuden esille tuomisesta johti varsinaiseen painajaisrupeamaan sekä särkyneisiin suhteisiin, joita selvitellään edelleen. Elokuva perustuu taiteellisin vapauksin Mr. Daniel Domscheit-Bergin kirjaan […]

Kommentit

Mud

Don’t part with your illusions. When they are gone you may still exist, but you have ceased to live. – Mark Twain Mud-elokuvassa kaksi nuorisolaista Ellis (Tyler Sheridan) ja Neckbone (Jacob Lofland) auttavat parhaan kykynsä mukaan saarella majailevaa Mudia (Matthew McConaughey) saamaan veneen vesille ja palaamaan sen tosirakkautensa Juniperin (Reese Witherspoon) luokse. Tämä siis tapahtuu […]

Kommentit

Lärjungen / The Disciple – Oppipoika

Vuonna 1939 ulkomeren perimmäisen majakkasaaren rantaan saapuu 13-vuotias Karl (Erik Lönngren), joka tulee saarelle oppiin majakkamestari Hasselbondille (Patrik Kumpulainen). Hasselbond haluaa lähettää laihan pojan takaisin mantereelle, mutta Erik tekee kaikkensa saadakseen jäädä mestarin oppiin. Hasselbond myöntyy tähän lopulta ja kesän aikana Erik ystävystyy mestarin pojan Gustafin (Niklas Groundstroem) kanssa tavalla, joka pakottaa hänet tekemään kauan […]

Kommentit

Rush – Kiire

Kaikki Formula 1n fanit varmaankin kiljuvat onnesta ja heiluttavat ruutulippuja tämän elokuvan kohdalla. Rush nimittäin keskittyy kahden miehen ajotaitojen mittelyyn radalla. Toisistaan mittaavat ottavat brittiläinen James Hunt (Chris Hemsworth) ja itävaltalainen Niki Lauda (Daniel Brühl) formula-autojen rattien takana. Elokuva keskittyykin hyvin juuri tähän nokitteluun ja taisteluun vuoden 1976 maailmanmestaruudesta ja siihen liittyneistä vaikeista olosuhteista alkaen […]

Kommentit

Before Midnight – Rakkautta ennen keskiyötä

Before Sunrise -elokuvassa (1995) nuori amerikkalainen poika Jesse (Ethan Hawke) tapaa junassa ranskalaisen Celinen (Julie Delpy). He viettävät valioaikaa maagisen yön aikana  keskustellen elämää suuremmista kysymyksistä, rakastellen ja kävelemällä katuja edestakaisin Viennassa, kunnes aamu koittaa ja tiet erkaantuvat tapaamislupauksista huolimatta. Before Sunset -elokuvassa (2004) Celine ja Jesse kohtaavat yhdeksän vuoden jälkeen Pariisissa. Kumpikin heistä on […]

Kommentit