Kevyttä katseltavaa
Kevyttä katseltavaa voi olla yhteydessä draamaan, toimintaan, jännitykseen tai komediaan. Oleellista sille on, että elokuva on valmiiksi pureskeltu katsojan puolesta. Aivot voi jättää narikkaan. Ja elokuvan jälkeen tai pari päivää sen näkemisestä voi olla oikeasti vaikea muistaa, mistä ihmeessä siinä leffasta oikein oli kyse. Kevyttä katseltavaa sopii erinomaisesti aivojen nollaamiseen raskaan päivän / viikon jälkeen, kun tietää että voi olla vain vastaanottavana eikä tarvitse ajatella mitään. Tuntuu siltä, että useimmat elokuvat ovat tällaisiä.
Ella ja kaverit 2: Paterock
Ella ja kaverit –elokuva saa ansaitsemaansa jatkoa uudessa Ella ja kaverit 2: Paterock –rainassa. Kirja perustuu edelleen Mr. Timo Parvelan Ella-kirjoihin, joten tuttua lapsenomaista lähestymistapaa ja nokkelia toisiaan auttavia toka-luokkalaisia pitäisi olla luvassa koko elokuvan ajalta. Ja tässä kohtaa on hyvä painottaa sanaa ’pitäisi’. Elokuvassa Ella on edelleen toisella luokalla ja hänellä on edelleen mukava […]
The Hobbit: The Desolation of Smaug – Hobitti: Smaugin autioittama maa
Bilbo Baggingsin (Martin Freeman) matka jatkuu seurueensa kanssa kohti Ereboria. Ensimmäisessä osassa Bilbo yhdessä Thorin Oakenshieldin (Richard Armitage) ja hänen urhean kääpiöjoukkonsa kanssa antaa Galdalfin johdattaa heidät suureen seikkailuun. Toisessa osassa lähes jokainen seurueen jäsen saa sen oman sankarihetkensä valkokankaalla. Vierailtuaan karhumiehen Beornin (Mikael Persbrandt) luota ryhmä jatkaa matkaansa hämähäkkejä täynnä olevaan Mirkwoodiin ja […]
Walking With Dinosaurs – Kävely dinosaurusten kansa
Walking with Dinosaurus – Matkalla dinosaurusten kanssa elokuvassa seurataan nuoren dinosauruksen varttumista aikuiseksi ja oman paikkansa löytämistä laumansa parissa. Liitukauden aikana maailman munasta pullahtanut pienoinen ja sisaruksiaan heiveröisempi parchyrhinosaurus Patchi ja hänen voimakkaampi veljensä Scowler ottavat mittaa toisistaan pienestä lähtien. sen tiimoilla lapsuudessa opitaan yhtä ja toista maailman raadollisuudesta, paikasta laumassa sekä tietenkin rakastutaan Juniperiin. […]
The Secret Life Of Walter Mitty – Walter Mittyn salainen elämä
The Secret Life Of Walter Mitty -elokuva ei alunperin herättänyt minussa mitään suurempia tunteenpurskahduksia johtuen jo sen ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä edustustajasta Mr. Ben Stilleristä johtuen. Viime vuosina olen kokenut vaikeuksia sisäistää Mr. Stillerin edustamaa huumorinlajia, kunnes Tower Heist hieman helpotti tätä asiaa. Joten Walter Mittyn salainen elämä sai oman mahdollisuutensa – onneksi. The Secret Life of Walter […]
The Hundred-Year-Old Man Who Climbed Out the Window and Disappeared / Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann – Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi
Ikkunasta karanneen satavuotiaan seikkailut perustavat ruotsalaisen Mr. Jonas Jonanssonin samannimiseen kirjalliseen tuotokseen vuodelta 2009. Kirja oli menestys niin kotimaassa kuin ulkomailla ja elokuvan näkemisen jälkeen voi hyvin yrittää ymmärtää, että miksi. Mikäli elokuva miellytti suosittelen etsimään käsiin myös Mr. Jonanssonin seuraavan kirjan ’Analfabeten som kunde räkna’ (The Analphabet Who Knew How to Count – Analphabet, […]
Frozen – Jäätynyt
Disneyn uusin animaatio-musikaali Frozen esittelee meille kaksi hyvin erilaista sisarusta. Tarina perustuu hyvin löysästi (jos lainkaan) Mr. Hans Christian Anderssenin satuun Lumikuningattaresta. Mutta kaikki muu onkin sitten hyvä nimen lisäksi unohtaa. Disneyn tarinassa Lumikuningatar Elsa rankaisee itseään poistumalla valtakunnastaan ennenkuin muuttaa sen kokonaan pakastimiseksi. Siskoaan kuitenkin kaipailee takaisin Anna, joka lähtee siskon hakumatkalle yhdessä työttömän […]
Isänmaallinen mies
Isänmaallinen mies -elokuvassa Toivo (Martti Suosalo) saa verenluovutuksessa kuulla omaavansa poikkeuksellisen hyvää 0-verta. Eipä kulu kovinkaan pitkää aikaa, kun mies on jo ohjattu Suomen hiihtomaajoukkueen lääkärin Peltolan (Kari Ketonen) ja päävalmentajan Ilmon (Janne Reinikainen) puheille. Hiihtohullu kansa saa Toivosta uuden salaisen aseen nuorelle ja lupaavalle hiihtäjättärelleen Ainolle (Pamela Tola), jonka kanssa Toivo pääsee tekemään verivalat. […]
The Family – Mafiaperhe
The Family -elokuvassa Manzonin perhe viettää keskinäistä valioaikaa jossakin päin Normandiaa todistajansuojelussa. Perheen pää Giovanni (Robert DeNiro) kuului aikoinaan New Yorkin mafiaan, kunnes meni kielimään toisesta mafiapomosta Don Luchesesta (Stam Carp) FBI:lle ja saa nyt sen vuoksi opetella uusia elintapoja. Sopeutuminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun jokaisella perheen jäsenellä Maggie-äidistä (Michelle Pfeiffer) lapsiin Belleen (Dianna […]
Ender’s Game – Enderin peli
’I watched through his eyes, I’ve listened through his ears, and I tell you – he’s the one’. Ender’s Game -elokuvassa sota avaruuden hyönteismäisiä muukalaisia, formikkeja, vastaan on jatkunut jo 70 vuotta. Näiden 70 vuoden jälkeen kansainvälisessä avaruuslaivueessa päätösvaltaa harjoittavien johtajien Mazer Rackhamin (Ben Kinsgley), kenraali Hyrum Graffin (Harrison Ford) ja Gwen Andersonin (Viola Davis) […]
Mr. Morgan’s Last Love – Mr. Morganin viimeinen rakkaus
Mr. Morganin viimeisessä rakkaudessa tavataan leskeksi jäänyt Matthew Morgan (Michael Caine), joka laahustaa omassa surumielisyydessään ympäri Pariisia edesmennyttä vaimoaan Joania (Jane Alexander) kaipaillen. Tätä jatkuu, kunnes hän törmää Paulineen (Clemence Poesy). Elokuvasta käy hyvin ilmi, että kumpikin heistä kaipaa toisen tarjoamaa asemaa, mutta ei ehkä sillä tavalla mitä odottaisi. http://www.youtube.com/watch?v=p_4E_0h9XfU Elokuva perustuu ranskalaisen Ms. Francoise […]