Draama
Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.
Cosmopolis
Ohjaaja Mr. David Cronenberg yleensä tunnetaan suhteellisen synkkämielisistä elokuvistaan. Niissä ihmisen psyyke piinaa yksilöään oikein kunnolla ja samaa voisi myös odottaa miehen uusimmalta tuotokselta Cosmopolikselta. Synkän ajatusmaailman kuvaamisen sijasta mies vaikuttaa kuitenkin tehneen toinen puhe-leffan, edellisen Dangerous Method, perään. Tässä leffassa meinaan puhutaan paljon ja lähes koko ajan. Ehkä tämä on myös vuoden oudoin elokuva, […]
Tie Pohjoiseen – A Road to North
Ohjaaja Mr. Mika Kaurismäki (Kolme viisasta miestä – 2008, Haarautuvan rakkauden talo – 2009, Vesku -2010, Veljekset – 2011) on päättänyt esittää kunniakkaasti suomalaisen matkakertomuksen, road-movien, yhdessä Mr. Samuli Edelmannin ja Mr. Vesa-Matti Loirin kanssa. Ihanaa! Elokuvassa toisistaan vieraantuneet merillä aikaansa viettänyt isä Leo Porola (Vesa-Matti Loiri) palaa maihin ja rupeaa tutustumaan konserttipianistina menestyneeseen poikaansa […]
Katmandú, un espejo en el cielo / Katmandu Lullaby – Katmandu taivaan peili
Tämä draamallinen elokuva perustuu tosiperäisiin tapahtumiin, joita on ollut innoittamassa Ms. Victoria Subiranan alias Madame Vicki Sherpan omaelämäkohtainen kirja: Vicki Xerpa, Una Mestra a Katmandú – Vicki Sherpa, a teacher in Kathmandu (2002). Ja ehkä kaikkien sinisilmäisesti maailman parantamisesta haaveilevien olisi hyvä käydä katsomassa tämä elokuva, sillä se osoittaa sinisilmäisyyden kannattavuuden. Siinä espanjalainen Laia (Veronica […]
Miss Farkku-Suomi
Miss Farkku-Suomi on Kauko Röyhkän omaelämänkerrallinen ja humoristinen kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja elämää suuremmasta rakkaudesta. Se on myös kertomus punkin ja uuden aallon rockmusiikin tulosta pohjoisen pikkukaupunkiin Ouluun. Ajallisesti Miss Farkku-Suomi sijoittuu 1970-luvun loppupuolelle. Mutta ennen kuin otat kaiken kirjaimellisesti Mr. Röyhkän omaan elämään osuvana, muista toki taiteellisen vapauden olemassaolo. Sitä lienee esiintynyt […]
Terraferma / Dry land – Tukeva maaperä
Italialainen elokuva Terraferma liittyy niiden useiden elokuvien joukkoon, joilla koitetaan herättää katsojan sosiaalista omatuntoa nykyajan ongelmia kohtaan. Tällä kertaa kyseessä on laiton siirtolaisuus, joka enemmän konkreetista koskettaa ehkä Euroopan maista Italiaa ja Maltaa, joiden lähimaastoon elokuva Terraferma myös fyysisesti sijoittuu. Elokuva ei sitten ole mikään hyvän mielen leffa Mr. Aki Kaurismäen Le Havren (2010) tapaa, […]
On the Road – Tien päällä
On the Road elokuva jatkaa tämän vuoden Cannesin elokuvien esittelyä. Ja kun viime vuonna siellä yleisön päätä hämmensi Mr. Terrence Malickin The Tree of Life, en olisi yhtään yllättynyt, jos tänä vuonna saman olisi tehnyt On the Road – mistä tässä kaikessa oikein on kysymys?? Sananmukaisesti tien päällä, road-movie, asioita selvittävät elokuvat ovat perinteisesti liitetty […]
Seeking A Friend For the End Of the World – Etsitään ystävää maailmanloppuun
Leffa on joko söpöin mahdollinen elokuva maailmalopusta tai sitten synkkäsävyisin romanttinen hömppä, mitä maa päällään kantaa. Saat valita vapaasti. Elokuvassa maahan on syöksymässä Matilda niminen -astreroidi kolmen viikon kuluttua, joten leffan kaksi päähahmoa, huono-onninen vakuutusten myyntimies Dodge (Steve Carell) muodostaa ystävyyssuhteen Yhdysvaltoihin jumiin jääneeseen brittiin Pennyyn (Kiera Knightley). Postilaitoksen oikusta Dodgen kirjeet ovat päätyneet Pennylle, […]
Angels’ Share – Enkelien osuus
Elokuvan nimi Angels’ Share omaa totaalisen vastineensa viskin valmistukseen liittyvässä prosessissa. Viskin tynnyrikypsennyksessa kuluvana aikana osa etanolista haihtuu, jolloin hävikkiä kutsutaan enkelten osuudeksi. Todelliset viskin ystävät osaavat varmasti harmitella asiaa minua paremmin, koska jo pelkän Skotlannin mallasviskituotannossa hävikin määrä liikkuu useissa miljoonissa litroissa. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa, minusta on aloittaa tämän vuoden Cannesin elokuvien blogitus Angels’ […]
The Dark Knight Rises – Tumma Ritari nousee
Mr. Christopher Nolanin Batman-trilogian eeppinen päätösosa on saapunut valkokankaille ja kaikkien sinne suuntaavien on paras varautua hyvillä pakaralihaksilla, sillä rainalla on kestoa lähes kolme tuntia, ei siis mitään juotavaa ennen, ettei tarvitse lähteä keskellä leffaa rakkoaan tyhjentämään. Eduksi olisi jos sinulla on jo valmiiksi hyvä toimintasuunnitelma koko päivälle tankkausta silmällä pitäen. Pitkän Batmanin alias Bruce […]
Salmon Fishing in the Yemen – Lohenkalastusta Jemenissä / Rakkaudesta, unelmista ja kaloista
Kalastusasiantuntija Fred Jones (Ewan McGregor) ei ole järin innostunut pääministerin lehdistösihteerin Patricia/Bridget Maxwellin (Kristin Scott Thomas) ajatuksesta suostua lohenistutukseen Jemenissä vain poliittisten PR-syiden vuoksi. Asiaa ei auta se, että Jemenin rikkaan Sheikin (Amr Waked) edustajan Harriet Chetwode-Talbot (Emily Blunt) mielestä asia on helppo ja yksinkertainen. Vastakkain kalastuksen kiinnostuksessa ovat Jonesin henkilökohtainen huoli lohien hyvinvoinnista, Maxwellin […]