VALIKKO

Miss Farkku-Suomi

Miss Farkku-Suomi on Kauko Röyhkän omaelämänkerrallinen ja humoristinen kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja elämää suuremmasta rakkaudesta. Se on myös kertomus punkin ja uuden aallon rockmusiikin tulosta pohjoisen pikkukaupunkiin Ouluun. Ajallisesti Miss Farkku-Suomi sijoittuu 1970-luvun loppupuolelle. Mutta ennen kuin otat kaiken kirjaimellisesti Mr. Röyhkän omaan elämään osuvana, muista toki taiteellisen vapauden olemassaolo. Sitä lienee esiintynyt kaikessa muussa paitsi ajan kuvauksen fyysisessä ilmaisussa.

Valkeakoskella syntynyt pitkän linjan muusikko ja kirjailija Mr. Kauko Röyhkä (1959 – ) on saanut yhden kirjallisista tuotoksistaan valkokankaalle. Elokuva Miss Farkku Suomi on kuulemma saanut innostusta Mr. Röyhkän omista kokemuksista 1970-luvun Oulusta. Mr. Röyhkä itse kuvaa kirjallista ilmaisun tarvetta Miss Farkku-Suomi -kirjassaan (2003) seuraavasti: ”Halusin kuvata nuoruuden nahkoineen karvoineen, kaiken sen kiihkon ja ahdasmielisyyden.” Mikäli Mr. Röyhkän kirjallinen katsaus iski ja osui, suosittelen perehtymistä miehen muuhunkin kirjalliseen tuotokseen, esimerkiksi kirjoihin: Kaksi aurinkoa (1996), Silvia (1997), Ocean City (1999), Avec (2006), Kesä Kannaksella (2009) ja Kreikkalainen salaatti (2011). Miehen kirjalliselle tuotannolla ja verbaliikalle on joka tapauksessa annettava tunnustusta. On hän sitten ollut Välden kaltainen sananikkari jo nuoruudessaan, tai ei. Niin sanoja oikeassa järjestyksessä Mr. Röyhkä todellakin osaa laittaa paperille. Samanlaista ilmaisullista voimaa toivoisi muillekin.

Miss Farkku Suomi -elokuvassa 17-vuotias Välde (Mikko Neuvonen) rakastuu luokan kauneimpaan tyttöön Pikeen (Sanni Kurkisuo), ja päättää valloittaa tämän sydämen ryhtymällä muusikoksi. Mutkia matkaan on kuitenkin luvassa, kun Pike valitaan Suosikin järjestämän kisan Miss Farkku-Suomen voittajaksi ja päättää ruveta seurustelemaan kouluneuvoston vaalivoittajan Henri Hakalan kanssa. Kaikki ei ihan etene tällöin Välden suunnitelman mukaan…

Elokuvasta pitää antaa mainetta ja mammonaa lavastuksesta ja vaatteista vastanneille henkilöille. Tässä voisi melkein lainata rakasta pikkuveljeään, joka muinoin totesi aikuisten jorinaan kyllästyneenä, että ’silloin kun minä vielä elin’. Paluu 1970-luvulle on yhtä vahva, että sen kokeneet voivat todeta ihan samalla tavalla ja me muut voimme vain ihailla / huokailla kauhusta kankeana, että millaista elämä silloin ’onnellisessa nuoruudessa’ oikein mahtoi olla. Ja tämä huokailu näkyi myös katsojien ikäjakaumassa. Toivottavasti se ei kuitenkaan säikäytä nuorempaa sukupolvea. Sen sijaan he voivat ottaa asenteen ja mennä leffan katsomaan sitä, millaista se elämä oikein oli kun isä/äiti ’vielä eli’.

Elokuvasta ei voi myöskään puhua mainitsematta jotain sen sivuosan näyttelijöistä. Päähenkilöitäkin enemmän minut vakuuttia Välden naapurustossa asuva lestadiolaisperheen jälkikasvu. Perheen kaksi poikaa (Niilo Lahtinen ja Eero Survo) toivat elokuvaan sitä särmää ja rock-uskottavuutta, mitä aloitteva teini-idoli Välde varmasti kaipasi. Näille salakapinallisille olisin mielelläni suonut lisää valkokangastilaa ja kuunnellut enemmänkin heidän totuuksiaan elämästä.

Musiikillisesti Miss Farkku-Suomi on vähintäänkin yhtä antoisa katselmus Suomessa vuonna 1977 soitettuun ja kuunneltuun musiikkiin, kuin Le Skylab oli ranskalaisen musiikin kohdalla. Vallalla olivat Abba, Finnhits ja Nuorten sävellahja. Sen rinnalle puskivat punk, Lou Reed, New York Dolls ja David Bowie. Suomalaiset nuoret kuuntelivat näiden lisäksi Katri Helenaa, Marionia, Tapani Kansaa (R-A-K-A-S) sekä Armia ja Dannya (Tahdon olla sulle hyvin hellä). Ulkomailta tanssilistalle olivat päässeet Boney M. (Daddy Cool), Smokie ja Baccara (Yes Sir, I Can Boogie). Joten tässä musiikillisessa maastossa voi vallan mainioisti kuvitella millaisia ongelmia Väldellä oli vastassaan poiketessaan porukasta. Mr. Riku Mattila on sovittanut elokuvaan hyvin Mr. Röyhkän kappaleita. Ne itsessään antavat elokuvalle lisää sen kaipaamaa potkua ja ilmaisukykyä, joka muuten uhkaa jäädä liian tasapaksuksi romaanin tapaan.

Kasvutarina musiikin siivillä ja sen sisälläwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Elokuva ei itsessään tarjoa mitään suuria draaman kaaria, mikä varmaankin hyvin selittyy sen ohjaajan tv-kokemuksella. Tarina kyllä etenee siististi kuin sisätyö eteenpäin ja kertoo teini elämään kuuluvista kasvukivuista, ensirakkauksista ja erilaisena olemisen vaikeudesta. Ihan asiallista peruskamaa. Elokuva arvioinnin näkökulmasta Miss Farkku-Suomi ei nyt suoraan ole pullamössö kamaa, mutta välillä se meinaa kyllä sinne horjahtaa. Sitä jotenkin toivoisi kotimaisiin elokuviin enemmän särmää ja rohkeutta ottaa kantaa. Ei se teini-ikä nyt noin tasapaksua ole. Miss Farkku-Suomi on kuitenkin katsomisen arvoinen eräänlainen Mr. Kauko Röyhkän omanelämänkerrallinen tunnustus, eli jos musiikki kiinnostaa - mars leffaan. Itse tosin pidin enemmän paluusta 1970-luvun maisemiin ja kehittyvään Suomeen. Mielenkiintoista nähdä pala historiaa valkokankaalla, ennen kännykkäaikaa.... kuka muistaa vielä puhelinkopit, C-kasetit ja mini-Datsunit karvanoppineen??
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

”Me ei uskota, että maailmaa voi parantaa. Me uskotaan että urpojen alati kasvavia laumoja voi sohia kauemmaksi tekemällä sitä mitä me tehdään eli soittamalla musiikkia, kirjoittamalla vittuilevia juttuja omakustannelehteen ja pukeutumalla eri tavalla kuin muut.” Kauko Röyhkä Miss Farkku-Suomi kirjassa

Elokuvan jälkeen uskon, että pitää uskaltaa elää, eikä vain mennä oletettujen normien mukaan. Ei tästä kuitenkaan selvitä hengissä, joten itsensä toteuttaminen sallittakoon kaikille. Vain sitä kautta voi löytää todellisen rakkauden. Menipä tämä nyt paatokselliseksi, mutta mielenkiintoista sinänsä, että leffa herätti edes jotain anarkista ajattelua aivokopassani.

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Kotimainen
Kommentit

Vastaa