The Boxtrolls-elokuvan takana on sama Laika-tuotantoyhtiö, joka antoi meille Coralinen (2009) ja ParaNormanin (2013), joten odotusarvot olivat suhteellisen korkealla tässä stop-motion tekniikalla toteutetussa nukkeanimaatiossa. Eikä se todellakaan teknisesti petä, valkokankaalta on tarjolla visuaalisesti mielenkiintoista ja kekseliästä esitystä. Siinä missä Coraline ja ParaNorman käsittelivät hieman pelottaviakin asioista, kuten kummituksia, zombeja ja lapsille nappisilmistä haaveilevia noitia Boxtrolls ottaa inhimillisemmän lähestymistavan. Laatikkopeikkoja / boksitrolleja käytetään toki myös peloittelemaan lapsia niiden ’väkivaltaisen’ luonteen vuoksi, mutta se tuo lähinnä mieleen Grimmin sadut. Jos et käyttäydy kunnolla, niin sitten peikko tulee ja sieppaa sinut…….
The Boxtrolls-elokuva sijoittuu Juustingin kaupunkiin ja kertoo tarinaa Egu-pojasta, joka on kasvanut viemäreissä yhdessä maan alla asuvien peikkojen kanssa. Ihmisten nukkuessa nämä peikot nousevat maan pinnalle varastamaan kaupungin lapsia ja juustoa – tai näin ainakin kaupungin väelle uskotellaan. Yhdellä tällaisella reissulle peikkojen mukaan tarttuu myös Egu. Boxtrollien edessä on myös niitä metsästävältä Siepolta välttyminen, jossa heitä auttaa Egun lisäksi hänen uusi tuttavuudetensa Winnie. Egun ja Winnien vastuulle jää näiden kahden hyvin erilaisen maailman yhdistäminen ystävyyden ja asioiden korjaamisen merkeissä.
Elokuva perustuu taiteellisin vapauksin Mr. Alan Snown sarjakuvaromaaniin Here Be Monsters! Vuodelta 2005. Sarjakuvia lukematta en pysty ottamaan kantaa niiden tarinan yhdenmukaisuuteen valkokankaalla, mutta joustoa on kuulemma paljon kehissä. Boxtrolls-elokuva olisi voinut ehkä hyötyä enemmän alkuperäisessä tarinassa pysymisestä, sillä nyt valkokankaalla toki edetään, mutta pintaa syvempää ei oikein saada kiinni ennen Winnien puhetta isien tehtävästä. Ja sekin ikävä kyllä jää vain pintaraapaisuksi kaiken muun keskellä.
Ohjaajina toimineet herrat Graham Annable ja Anthony Stacchi ovat kuitenkin yrittäneet. Tosin elokuvan rakentamisen yritys vaikuttaa lähteneen liikkeelle siitä, että ensin rakennetaan kunnon maisemat ja sitten vasta juoni. Ensi kerralla suosittelen päinvastaista järjestystä juonen paremmin mukaansaamiseksi. Nyt tarinassa kulkee mukana liikaa sivupolkuja, keskeisiin hahmoihin ei saa yhteyttä eikä boksitrollien keksintöjenteko-ominaisuutta juurikaan hyödynnetä.
Normivirrasta poikkeavien animaatiostudioiden välinen mittely saa myös lisää tulta alleen Boxtrolls-elokuvan myötä. Aardman Animation studioon on voinut (ja voi edelleen) luottaa siinä, että se tarjoaa jotain mielenkiintoista. Ja nyt Laika on tulossa samalle tontille kisaamaan katsojista. Boxtrolls-elokuva on siitä mielenkiintoinen, että se käyttää lähes kaikkia Aardmanin stop-motion animatioiden piirteitä. Elokuvassa loistaa läsnäolollaan himo juustoon, keksimisen tarve, suuret huulet ja huonot hampaat (Wallace & Gormit).
Pinnallista höttöä | |
---|---|
lapsille ja lapsenmielisille. The Boxtrolls-elokuva varmasti yrittää parhaansa, mutta ei runsaista sivujuonistaan ja laimeasta värityksestään johtuen saavu optimaaliseen lopputulokseen. Tämä on sääli, sillä nyt valkokankaalla jää paljon hyödyntämättä elementtejä, joita elokuva tarjoaa ja joista olisi voinut saada aikaiseksi vaikka mitä. Juoni on kuitenkin tökköinen ja täynnä osumattomia huumoripläjäyksiä. Vaikuttaa siltä, kuin niitä olisi sattumanvaraisesti kokeiltu ja nopeasti muutettu suuntaan – syystä tai toisesta. Elokuvan nimihahmojen, boksitrollien, luonteenpiirteet jäävät nyt lähes kokonaan hyödyntämättä samoin kuin Egun tarina. Naurahduksia elokuva toki saa aikaiseksi, mutta enemmänkin niitä sinne olisi mukaan mahtunut. Nukkeanimaation kannalta katsottuna elokuva on hienoa työtä ja se kannattaakin katsoa lähes loppumetreille, että näkee miten paljon aikaa ja vaivaa niiden liikuttaminen edellyttää. Suosittelen elokuvaa kaikille niille, jotka haluavat poistaa lapsuudenpelkojaan möröistä ja peikoista. Sekä tietenkin kaikille nukkeanimaation ja Laika-tuotantoyhtiön tuotosten ystäville. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa, Leffat