Outin Leffaopas

Amerikkalaisella taitoluistelijalla Tonya Hardingilla on hypyt hallussa. Daami rakastaa luistelemista ja tähtää siinä huipulle. Ikävä kyllä esteitä pisteiden saamiseen luo hänen anti-söpöisyys-imagona ja ongelmat kotirintamalla. Mutta daamia ei lannisteta näin helpolla, vaan tavoitteena on päästä olympialaisiin hinnalla millä hyvänsä.

Ikävä kyllä tämä hinnalla millä hyvänsä onnistui sitten tuhoamaan hänen uransa taitoluistelun parissa ja sitä kautta koko elämänsä. Ja se on todella sääli, sillä daami eli ja hengitti taitoluistelua ja toisenlaisissa olosuhteissa olisi voinut loistaa vahvemmin ja pidempään taistoluistelun parissa. Elokuva esittelee Tonyan lapsuutta, hänen äitinsä kasvatustapoja ja suhdetta siippaansa Jeffiin. Tästä sopasta ja siihen mukaan liittyneistä ihmisistä nousi sitten Nancy Kerriganin pahoinpitely ja sitä kautta elinikäinen kilpailukielto. Elokuva ei sinänsä tee Tonyasta uhria, mutta ei myöskään suoranaisesti syyllistä. Ja nyt jokainen voi sitten pohdiskella, että miten paljon Tonya oikeasti tiesi Nancyn pahoinpitelystä ja ansaitsiko hän todella kilpailukieltonsa. Vai vaikuttiko siihen osaltaan se, että hän ei sopinut taitoluistelijan herkkään ja hempeään mielikuvaan ollessaan enemmän kuin norsu lasikaupassa heidän keskuudessaan? Vaikkakin oli teknisesti taitavampi kuin moni muu kanssakisaajansa.

Leffaa on kiitettävä tässä kohtaa sen mielenkiintoisesta esitystavasta. Siinä näyttelijät vievät sitä katsojalle puhuen välillä eteenpäin. Siinä ei ole varsinaista kertojaa (onneksi), vaan hahmot tyytyvät puhumaan kuin dokumenttiprojektissa katsojalle mielipiteistään. Tämä on raikkaan oloista, mutta ei toivottavasti tule uusiutumaan useissa kymmenissä rainoissa. Tähän sarkastisen raadolliseen elokuvaan se sopii kuitenkin hyvin. Ohjaajalle Mr. Craig Gillespielle (Lars ja se ainoa oikea, 2007) kiitos tästä. Lars ja se ainoa oikea vakuutti aikoinaan ja samoin tekee I, Tonya. Kummassakin rainassa loistaa pääosassa väärinymmärretty ihminen. Larsin kohdalla toivoa yhteiskuntaan paluusta oli, Tonyan kohdalla huomattavasti vähemmän. Mutta olipa niin tai näin, niin ohjaaja osoittaa olevansa hyvä altavastaajien kuvaaja tunnetasolla. Olivatpa ne sitten suuria tai pieniä tunteita, niin valkokankaalla ne vakuuttivat ainakin tämän katsojan.

Kilpaurheilu on kovaa taistelua huipulle pääsemiseksi ja siellä pysymiseksi. Ja tästä on useampi urheiluelokuva ollut valkokankaalla kertomassa omaa tarinaansa. Monet niistä ovat asiallisia, toiset onnistuneet toisia paremmin ja osa mennyt suoraan DVD:lle. Hyvä suomalainen esimerkki näistä taidokkaista kilpaurheiluelokuvista on ohjaaja Juho Kuosmasen elokuva Hymyilevä mies (2016). Mutta se on myös saanut tasoistaan seuraa muista urheilulajeista. Tässäkin blogissa urheilun vaikutusta on ehditty nähdä muun muassa formuloiden (SuperSwede, Rush), nyrkkeilyn (Bleed for this, The Fighter) ja urheilun sivupiirteen dopingin (Sinivalkoinen valhe) merkeissä. I, Tonya ei ole varsinaisesti mikään urheiluelokuva, vaikka siinä viihdytäänkin jäällä liikkeitä hiomassa. Sitäkin enemmän se on kasvutarina / taustatarina / kuvaus äiti-tytär-suhteesta. Ja kaikki tämä on aika mielenkiintoista seurattavaa.

Toki kilpaurheilullisesta näkökulmasta Ms. Tonya Harding ansaitsee kaiken mahdollisen suitsutuksen. Nainen oli ensimmäinen daami maailmassa, joka pystyi tekemään kilpailuohjelmassa kaksi kolmoisaskelia, kolmoisakselin lyhytohjelmassa sekä kolmoisakseliyhdistelmän. Tonya oli aikoinaan ja ilmeisesti on edelleen yksi taidokkaimmista hyppääjistä jäällä ja on todella sääli, että tämä laji vietiin häneltä pois. Toki daamin räiskyvä persoona ei taitoluistelukuvioihin välttämättä sovi, mutta taidot sopivat sitäkin paremmin. On myös todella sääli, että daami muistetaan enemmän Kerrigan-selkkauksesta kuin luistelullisista taidoistaan, varsinkin kun muut eivät ole vielä kunnolla häntä niissä ohittaneet.

Näyttelijät loistavat valkokankaalla. Oscar-ehdokkuus oli ansaittua kaikissa niissä kategorioissa, missä I, Tonya oli mukana. Ja daamin äitiä näyttelevä Ms. Allison Janney todellakin ansaitsi Oscar-pystinsä naissivuosasta. Joten kiitän ja kumarran näyttelijöiden suuntaan. Erityiskiitoksen ansaitsee myös Tonyan roolissa ollut Ms. Margot Robbie, joka opetteli luistelemaan elokuvaa varten. Mutta näissä merkeissä on myös muistettava jäällä loistaneita daameja Anna Malkovaa ja Heidi Mungeria, jotka hoitivat vaikeammat kohdat kotiin.

Kolmoisakselista kilpailukieltoon

jonka saapuminen valkokankaalle kesti todella pitkään. Draamallisesti tämä taitoluistelutragedia on kuin suoraan oppikirjasta ja malliesimerkki hyvästä elokuvallisesta kerronnasta, joten suosittelen sen katsomista kaikille. Vaikka et taitoluistelulle lämpene, niin tämä elokuva kyllä saa aikaan joitain väristyksiä. Se ei ehkä kerro totaalista totuutta Tonyan uran tuhonneista tapahtumista, mutta ainakin avaa niitä lisää. Totuuksia on niin monta, kuin niitä on ihmisiä kertomassa. Mutta toivottavasti leffa herättelee pohtimaan sitä millainen vaikutus meillä on lapsiin ja nuoriin. Kannustamisen pitäisi olla inhimillisempaa ja seuraakin olisi hyvä tarkkailla, ettei eksytä ihan väärille poluille. Tonyasta ei tarvitse pitää, mutta ainakin leffan jälkeen häntä ymmärtää paljon enemmän. Leffa on taidokkaasti tehty, vie hyvin mukanaan ja jättää hieman suruisan lopputunnelman.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Margot Robbie, Allison Janney, Sebastian Stan

Kesto: 2 tuntia