Los Angelesissa asuva Itävallasta aikoinaan paennut juutalaisnainen Maria Altmann löytää sisarensa ja tätinsä jälkeen jättämistä papereista mielenkiintoisia dokumentteja. Näiden avulla hän haluaa palauttaa perheelleen sen taiteen, mikä sille kuuluu lain mukaan. Avuksi tähän mielenkiintoiseen lakiprosessiin hän saa aloittelevan ja kiireisen juristin Randy Schoenbergin.
Oikeassa elämässä Itävallasta paennut juutalainen Maria Altmann kävi kamppailua oikeussaleissa saadakseen takaisin perheelleen taitelija Gustav Klimtin maalaaman taulut. Toisen maailmansodan aikana natsit takavarikoivat taulut, mistä ne aikoinaan päätyivät Itävallan valtiolle. Tauluista varmasti tunnetuin on Adele Bloch-Bauer I muotokuva (Kultainen nainen) ja sitä pidettiin aikoinaan Itävallan vastineena Mona Lisalle. Maalauksen tilasi aikoinaan Klimtiltä tšekkiläinen sokeritehtailija Ferdinand Bloch-Bauer ja maalauksen mallina istui hänen vaimosa Adele Bloch-Bauer.
Ms. Altmann ja hänen lakimiehensä Mr. Schoenbergin kävivät hidasta mutta varmaa taistoa Itävallan hallitusta vastaan, joka yritti kaikin keinoin pitää taulut, erityisesti Adele Bloch-Bauer I muotokuvan, Itävallan omistuksessa. Ms. Altmann totesikin aikoinaan, että ”They will delay, delay, delay, hoping I will die. But I will do them the pleasure of staying alive.” Ja nyt valkokankaalla tämä omistautumine on todellakin kannattanut. Elokuva keskittyy keskeisiin oikeusprosessin piirteisiin, se ei jaarittelee liikaa paikoillaan vaan etenee höyryjunan tavoin lopputavoitteensa. Tässä kohtaa onkin pakko myöntää, että leffa on yllättävän tunnepitoinen kokemus. Ja tämä on jotain, mitä en osannut siltä lainkaan odottaa.
Taidehistoriallisesti Klimtin taulujen palautus oli merkittävä. Se osoitti, että mikään valtio ei ole sotalainsäädännön ulkopuolella ja lisäsi juutalaisilta vietyjen omaisuuden palauttamista heille. Ms. Altmannille palautettujen taulujen (Kultainen Adele, Omenapuu I, Adele Bloch-Bauerin muotokuva II, Pyökkimetsä ja Unterachin taloja Atterjärven rannalla) arvo oli vähintään 150 miljoonaa. Nämä taulut kuuluvat aikalailla siihen tuotantoon, mistä itävaltalainen taiteilija Mr. Gustav Klimt (1862 – 1918) oli tunnettu. Hänen eroottiset ja symboliset taulunsa sekä art nouveau suuntauksestaan ovat tunnettuja miehen taulujen ystävien keskuuedssa. Kuten valkokankaalla nähdään taitelijan töille oli tyypillistä mosaiikkimaisuus ja kullanväriset taustat. Ms. Altmannille palautettujen töiden lisäksi Mr. Klimt on tunnettu Suudelma-taulustaan. Palautuksen jälkeen Ms. Altmannin taulut olivat näytteillä Los Angelesissa museossa kunnes daami huutokauppasi ne perheensä puolesta. Adele Bloch-Bauer I muotokuvan osti Lauderin perheen jälkeläinen yli yli 100 miljoonalla eurolla ja vuodesta 2006 lähtien taulu on ollut nähtävillä Neue Galeriessa New Yorkissa. Enemmistö huutokaupassa saaduista tuloista käytettiin Maria Altmann Family Foundationin perustamiseksi, joka tukee muun muassa oopperaa.
Ohjauspuikoissa on ollut suhteellisen tuore mies. Brittikäisen Mr. Simon Curtisin elokuvallisesta CV:stä löytyy aiemmin vain elokuva My Week with Marilyn (2011) raina, joten oli ilahduttavaa nähdä hänen jatkavan hyvää työtä. Ms. Mirren tekee jälleen vakuuttavaa työtä ja toivoo elokuvan muistuttavan uusia sukupolvia holokaustin olemassaolosta ja ihmisarvosta. Sekä samalla tietenkin siitä, että useiden maiden kokoelmissa on teoksia, joiden alkuperä on enemmän kuin hämärän peitossa. Vaikka taustoiltaan hämäräperäisiä kokoelmia tarkastalleenkin nykyään yhä paremmin jaksan pysyä skeptisenä sen suhteen, että isot taidemuseot luovuttaisivat ”kansallisaarteitaan” takaisin niiden alkuperäisille omistajasuvuille. My Week with Marilyn -elokuvan tavoin Kultainen nainen herättää henkiin valkokankaalla voimakastahtoisen naisen. Tällä kertaa sen sijan tosin jakavat suvulleen oikeutta haluava Ms. Altmann ja Mr. Klimtin Adele Bloch-Bauer I potretti.
| Taiteen pitkä matka kotiin |    |
|---|---|
| tai ainakin sen oikealle omistajalle. Kultainen nainen vakuuttaa todella hyvällä näyttelijätyöllä, asialle omistautumisella sekä alleviivaamisen puutteella sekä löytää varmasti katsojansa Ms. Mirrenin ja Mr. Reynoldsin elokuvista pitävien joukosta. Se keskittyy taidokkaasti keskeisiin asioihin, mutta onnistuu samalla valoittamaan taustoja niiden takana takautumien avulla. Tämä tekee elokuvasta mielenkiintoisen ja taiteen palauttamisesta oikeutetun. Toisen maailmansodan muistoja esiin kaivaessa suosittelen myös varautumaan nessupaketilla. Leffa yllättää tunnepitoisuudellaan, jota harvemmin saa hakea lakiympyröistä. Suosittelen elokuvaa kaikille taiteen ja historian ystäville. Kultainen nainen esittää yhden naisen taistelun omista oikeuksistaan, joka myös toivottavasti toimii innoittajana muillekin. Mutta samalla se myös osoittaa, että tavara ei herätä kuolleita henkiin, mutta ehkäpä auttaa muistamaan heitä paremmin. Elokuva on omalla tavallaan vakuuttava ja soisin sille runsaasti katselijoita. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Helen Mirren, Ryan Reynolds, Daniel Brühl, Katie Holmes
Maria Altmann (1916 – 2011) ja Adele Bloch-Bauer I muotokuva (1907)
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaaHenkilöt: daniel brühl, helen mirren, katie holmes, ryan reynolds