Outin Leffaopas

Eräänä iltana yliluonnollista asioista kiinnostunut Allan Gray saapuu pieneen Courtempierren kylään ja saa sieltä sijan majatalosta. Yön aikana hän herää vanhan miehen yllätysvierailuun, joka jättää Alanille paketin avattavaksi, jos vanhus kuolee. Allan päättää seurata mies yön varjoissa ja joutuu todistamaan hänen kuolemansa. Hakiessaan apua vanhuksen palvelija pyytää Allania jäämään yöksi kartanoon vanhuksen tyttärien Gisèle ja vakavasti sairatuneen Léonen seuraksi. Allan jää ja avaa vanhukselta saamansa paketin, josta löytyy kirja vampyyreista. Edessä onkin yöllinen vampyyrijahti.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Carl Theodor Dreyer (1889 – 1968), jonka tunnetuimpia teoksia ovat The Passion of Joan of Arc (1928), Vampyr (1932), Day of Wrath (1943), Ordet (1955) ja Gertrud (1964). Minulla ei ole ollut kunniaa nähdä niitä, mutta Vampyr itsessään oli kyllä aika vakuuttava teos omalta aikakaudeltaan. Mr. Dreyer vastasi käsikirjoituksessa yhdessä Mr. Christen Julin kanssa. Elokuva perustuu Mr. J. Sheridan Le Fanu’sin tarinaan Carmilla kokoelmasta yliluonnollisista tarinoista In a Glass Darkly (1872). Oikeastaan ohjaaja vain käytti tarinan alkua ja jatkoi sitten loput sillä taiteellisella vapaudella. Näin hän pyrki välttämään tekijänoikeudellisia kiistoja muun muassa Mr. Bram Stokerin (1847– 1912) perikunnan kanssa. Tässä tapauksessa niitä ei voinut oikein tulla, koska myös Mr. Stoker sai kuulemma innoitteita samasta Carmilla-tarinasta.

Valkokankaalla vaikuttaneet hahmot olivat pääasiallisesti amatoorinäyttelijöitä lukuunottamatta Sybille Schmitzia (Léone) ja Maurice Schutzia (vanhus). Tämä näkyy välillä toki todellisena ylinäyttelemisenä, mutta se tuntuu sopivan hyvin elokuvan tyyliin. Yilnäyttelemistä tai ei-lainkaan näyttelemistä havaitaan filmin rahoittajassa, naisten naurattajassa ja elokuvien ystävässä Nicolas de Gunzburgissa, joka suostui avaamaan kukkaronsa nyörit, jos saa leffan pääosan. Lisää haastetta ohjaajalle tuli äänielokuvien muodossa. Vampyr oli Mr. Dreyer ensimmäinen äänielokuva ja se äänitettiin kolmella eri kielellä (saksaksi, ranskaksi ja englanniksi), koska mies ei erityisemmin innostunut tekstityksen mahdollisuuksista. Ehkäpä juuri tämän vuoksi koko elokuvassa on vain noin 20 lausetta ja enemmistö tapahtumista etenee mykkäelokuvien tyyliin. Ja täytyy sanoa, että Vampyr on niin lähellä mykkäelokuvaa kuin äänielokuva vain voi olla.

Aikoinaan Vampyr ei ollut mikään kriitikkojen suosikki, mutta myöhemmin se on lunastanut paikkansa parhaiden vampyyri-leffojen listalla. Ja onhan tässä sitä jotakin. Elokuva on niin sanotusti erilainen, mutta samalla varmasti unohtumaton ja erottuu massafilmien joukosta. Näin se teki jo aikoinaankin, jolloin hollywoodlandiassa taottiin kultaa Draculan, ihmissusien ja muumioiden tahdissa. Ylinäytteleminen sopii tähän leffaan, sillä omalta osaltaan osoittaa, että erikoistehosteiden ei tarvitse olla isoja ja näyttäviä, vaan jännitystä voidaan rakentaa vihjailemalla. Vaikka Vampyr on hauskaa katsottavaa, niin semalla se osaa olla pelottava edetessään todellisuuden ja yliluonnollisuuden rajamaastossa. Mr. Dreyerin Vampyyri vaikuttaa olevan jonkinlainen Mr. Stokerin Draculan (1897) ja Mr. F.W. Murnaun (1888 – 1931) Nosferatun (1922) yhdistelmä. Valkokankaalla on Draculan tavoin pahuuden ilmentymää, (omalle ajalleen) modernia tiedettä ja rautaristillä kuoleman todentamista. Samalla se kuitenkin pitää mukaan Nosferatulle tyypilisiä piirteitä, jotka tulevat esiin unenomaisten kohtauksien kautta. Ehkä näistä johtuen Vampyyri ei sinänsä tunnu olevan mikään kauhuleffa, vaan pikemmin jatkuva painajainen. Vampyr-elokuvassa koettu uhka on enemmänkin tunnetasolla, kuin varsinaisesti nähtävissä.

Vampyr-rainan teossa pihisteltiin mahdollisimman paljon, mutta se ei varsinaisesti näy valkokankaalla. Toki jotkut kohtaukset ovat hieman töksähtäviä, mutta samaan aikaan ne sopisivat hyvin elokuvan unenmaiseen tunnelmaan. Ja unimaailmassahan kaikki on mahdollista. Paljon kiitosta on kuitenkin osoitettava rainan kuvaavan Mr. Rudolph Matén suuntaan, joka sai elokuvan tuntumaan yhtenäiseltä ohjaajan kanssa. Mr. Maté pääsi myöhemmin näyttämään omia ohjaajantaitojaan todella hyvässä klassikkoelokuvassa D.O.A. (1950). Joka tapauksessa elokuvan riisutut lavasteet ja lähikuvien painotus sopivat sille, vaikkakin Grayn silmiin tuijottelu alkaa jossakin vaiheessa kyllästyttää.

Aikansa klassikko vampyyri

Ohjaaja on onnistunut tavoitteessaan osoittaa katsojalle, että kauhu nousee alitajunnasta, ei meitä fyysisesti ympäröivästä todellisuudesta. Vampyr seilaa myös hyvin ääni- ja mykkäelokuvien välissä jonkinlaisten näyttelijätaitojen avulla. Toki siinä haahuillaan paikasta toiseen, unen ja valveen rajamailla, mutta samalla elokuva on oikeasti jollakin asteella mielenkiintoinen. Ja onhan se oman aikansa klassikko, eli ansaitsi jo sillä katsotuksi tulemisen. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille ikärajaan katsojen Niagaran historian siipien havinaa vanhojen elokuvien merkeissä. Näitä on ilo seurata valkokankaalta ja miettiä, miten ne ovatkaan aikoinaan olleet todella vakuuttavia ja katsojia koukuttavia.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Nicolas de Gunzburg, Rena Mandel, Sybille Schmitz, Jan Hieronimko, Henriette Gérard, Maurice Schutz, Albert Bras, N. Babanini, Jane Mora, Georges Boidin