Outin Leffaopas

”I’m from Roma. My job is to stand up here and I see all people. In Roma, all is a story.”

 Elokuvan ohjaajalle ja käsikirjoittajalle Mr. Woody Allenille vaikuttaa olevan tyypillistä piilossa oleva draamallisuus. Hänen suuria rakkauksiaan vaikuttavat olevan suurkaupungit, erityisesti New York, minne suurin osa miehen elokuvista keskittyy. Suurkaupunkien lisäksi elokuvissa yleensä merkittävissä osissa on populaarimusiikki, joka tällä kertaa jäi kyllä näyttelijöiden varjoon. Mutta perustrendi ei: huvittavien asioiden pinnan alla on kuitenkin piilossa sitä elämän arkea, joka ei aina jaksa naurattaa. Mutta niistä suurkaupungeista. Mr. Allen jatkaa Euroopan valloitustaan tällä kertaa Roomassa. Taakse ovat jääneet nyt Barcelona (Vicky Christina Barcelona, 2008), Lontoo (You Will Meet A Tall Dark Stranger, 2010) ja Pariisi (Midnight in Paris, 2011). Joten Rooma lienee ollut luonnollinen jatkumo tässä linjassa.

Idea elokuvan tekemiseen Roomassa, tuli Rooman päättäjiltä. He tarjoutuivat rahoittamaan elokuvan, jos se vain kuvattaisiin Roomassa. Miten olisi saman täkyn käyttäminen esimerkiksi Tampereen kohdalla. Olisihan se aika kivaa, jos Mr. Allen tulisi tänne kuvaamaan jotain elokuvaansa (To Tampere with love) ja Tampereen kaupunginisät maksaisivat sen. Sen tuomaa turistiarvoa voisi olla vaikea mitata rahassa. Mikä sinänsä on merkittävää, koska Mr. Allenilla vaikuttaa olevan taito tehdä kauniista paikoista vieläkin kauniimpia valkokankaalla. Mukana olisi tietenkin Näsineula ja Pyynikin näkötorni, näyttelijät voisivat käyskennellä Hämeenpuistossa tai Laukontorilla sekä tietenkin piipahtaa Lenin- ja vakoilumuseossa. Maisemakuviksi sopisivat luonnollisesti myös Metson ja Kalevan kirkon silhuetti sekä Tampere-talo. Että tästä nyt vain rakkaat kaupunginisät ideoita nikkaroimaan ja Mr. Alleniin yhtyettä ottamaan.

Mr. Allenin mukaan elokuvan nimen keksiminen voi olla haasteellista. Alunperin tällekin rainalle oli suunniteltu nimeksi Bop Decameron, jonka piti viitata italiaiseen kirjailijaan Giovanni Boccaccion (1313 – 1375) ja olla modernisoitu versio Decamerosta (muistat varmaan, että kyse on novellikokoelmasta, jossa 10 nuorta lähtee mustaa surmaa pakoon Firenzestä ja tarinat koostuvat niistä jutuistä mitä he kertoivat toisilleen ajankuluksi). Kukaan ei kuitenkaan oivaltanut yhteyttä, joten nimenvaihto oli edessä. Toinen ehdokas Nero Fiddles ei ollut yhtään selvempi, joten Mr. Allenin suureksi epämiellyttävyydeksi elokuva sai nimekseen To Rome with Love. Mutta se kuvaa kuitenkin hyvin elokuvaa, joka kertoo joukosta erilaisia ihmisiä Roomassa ja niistä seikkailuista, joihin he siellä joutuvat.

Kaksi näistä modernin Decameron tarinoista liittyy kuuluisuuteen – mainetta ja mammmonaa. Ensimmäinen niistä kertoo paikallisesta Leopoldosta (Roberto Benigni), josta tulee kuuluisuus jostain kumman syystä. Hän menettää yksityisyytensä ja hermosta saatuaan sen 15 minuuttia kuuluisuuttaan. Tarina ottaa myös kantaa siihen, mitä tapahtuu, kun julkisuus on ohitse.  Jokainen voi sitten itse päättää sen, että kumpi näistä vaihtoehdoista on se parempi.

Toisessa tarinassa Phyllis (Judy Davis) ja Mark (Woody Allen) tulevat tapaamaan tyttärensä Hayleyn (Allison Pill) tulevaa miestä Michelangeloa (Flavio Parenti) ja hänen vanhempiaan, joista erityisesti Michelangelon isä Giancarlo (Fabio Armiliato) aiheuttaa ryppyotsaisuutta Markille. Pyrkimyksessä tutustua paremmin tuleviin sukulaisiinsa, hän huomaa vävypojan isän olevan taitava laulaja ja ryhtyy tekemään hänestä tähteä hinnalla millä hyvänsä. Kaikki eivät kuitenkaan ole taidoistaan huolimatta luotu olemaan kuuluisia.

Kolmannessa tarinassa vastavihitty pari Antonio (Alessandro Tiberi) ja Milly (Alessandra Mastronardi) yrittävät löytää toisensa sokkeloista Roomasta, joka eroaa heidän maaseutukaupungistaan kovin paljon. Matkalla on kuitenkin mutkia, koska Antonion vaimoksi luullaan paikallista prostitoitua Anna (Penélope Cruz) ja Millyä omilla teillään on katsellut myös paikallinen filmitähti Luca (Antonio Albanese). Paluumatka yhteen kattaa aikalailla kasvamista ja salaisuuksien hankkimista.

Kolmannen tarinan tavoin, neljäs on myös rakkaustarina. Se kertoo Sallysta (Greta Gerwig), joka seurustelee arkkitehtiopiskelijan Jackin (Jesse Eisenberg) kanssa. Mukana heillä on soppaa hämmentämässä Sallyn paras ystävä Monica (Ellen Page) sekä sattumalta samoihin maisemiin sattunut Jackin ihailema arkkitehti John (Alec Baldwin), joka koittaa pitää Jackia suoralla tiellä parisuhteessaan toimimalla hänen neuvonantajanaan / omatuntonaan.

Elokuva on valkokankaalla, mutta missä

on Mr. Woody Allenin kädenjälki?? Leffan nähtyään on pakko pohtia sitä, mikä on saanut miehen tekemään tällaisen tuotoksen, joka tuntuu juosten kustulta. Se vaikuttaa kiireellä tehdyltä, kasaan hutaisulta ja jättää siten elokuvanautinnon ulkopuolelle kaikki ne piirteet, joista Mr. Allenin elokuvat yleensä tunnetaan. Toki elämän rajallisuus ja rakkauden raadollisuus ovat mukana pakollisina tekijöinä, mutta se kuuluisa pinnan alla piilevä satiirisuus todellakin piilee siellä koko elokuvan ajan eikä tule missään vaiheessa esiin. Yritystä siihen kyllä siihen etsitään pintapuolisuuden petollisuuden kuvaamisesta, mutta tämä ei jaksa kyllä riittävästi kantaa elokuvaa eteenpäin.Toisaalta elokuva arvioinnin näkökulmasta on myös todettava, että To Rome with Love tarjoaa myös yllättävän älykästä ja kimuranttia elokuvaa, joka onnistuu aina välillä väläyttämään hymyn katsojan huulille. Elokuvaa voisi pitää pikaloma, sen parissa on kiva viettää aikaa, mutta kotiinkin on sitten taas kiva tulla – hyvällä mielellä ja samalla unohtaa kaikki, mitä siellä reissussa oikein tuli tehty.

Overall
Kokonaisarvosana.

“With age comes wisdom” – Jack

“With age comes exhaustion” – John

Ehkä tämä dialogi kuvaa kaikista parhaiten To Rome with Love -elokuvaa. Iän mukana Mr. Allenille vaikuttaa myös tulleen väsymystä, joka näkyy ikävällä tavalla tässä elokuvassa. Ohjaaja kuitenkin edelleen haluaa tehdä elokuvia nopealla tahdilla, joten ehkä se seuraava on tätä parempi.