Outin Leffaopas

The Lone Ranger -elokuvassa The Pirates of Caribbean unelmatiimi yhdistää voimansa. Tuottajan pallilla istuu Mr. Jerry Bruckheimer, ohjauksesta vastaa Mr. Gore Verbinksi ja toisessa pääosassa häärii kuollut varis päässään Mr. Johnny Depp. Miehet yrittävät puhaltaa henkiin Yhdysvaltojen kansallissankaria Lone Rangeria kiitettävällä tavalla. Itse ainakin aloin innostumaan inkkareista ja länkkäreistä, oli heillä sitten lakikirja kädessä tai varis päässä.

The Lone Ranger -leffassa american comache intiaani Tonto (Johnny Depp) muistelee tarinoita, jotka muuttivat lakia puolustaneen John Reidin (Arnie Hammer) oikeudenmukaisuuden legendaksi, Lone Rangeriksi, heidän käydessään taistoon Latham Colen (Tom Wilkinson) edustamaa rautatien valloitusta vastaan. Kommelluksi ja miesten välistä skismaa on luvassa oikeudenmukaisuuden tavoittelun merkeissä, sillä siinä missä Lone Ranger uskoo ihmisen asettaman lain voimaan, Tonto puolestaan uskoon luonnonlain voimaan.

John Reid: Why are you talkin to that horse? Why am I covered in dirt?

Tonto: I buried you.

John Reid: Why am I live?

Tonto: Eight me rode into canyon. I dug seven graves. Horse says you are spirit walker. Man who has been to the other side and returned. Man who cannot be killed in battle.

Ohjaaja Mr. Verbinskillä ja ennen kaikkea roolituksesta vastanneella ihmisellä on ollut varmasti omat haasteensa oikeiden näyttelijöiden löytämisessä. Nettinäppäryyden aikana on voinut olla vaikea löytää näyttelijöitä tai stuntihmisiä, jotka osaavat ratsastaa ja hypätä liikkuviin juniin. Mutta toisaalta Disneyllä oli varmaan aikoinaan samanlainen ongelma piratismin taitoja hallitsevien ihmisten kokoon haalimisessa. Olipa tuotantoyhtiöllä vaikeuksia alan ammattilaisten löytämisessä tai ei, niin tunnustusta on annettava todella hyvälle ratsastustyölle ja hevosvoimille. Vaikka nämä samat junan katolla ratsastamiset ja hevosen selkään hyppäämiset nähdään (lähes) jokaisessa länkkärissä, niin kuluminen ei näkynyt ainakaan tämän elokuvan kohdalla.

Menestyipä leffa miten tahansa, Lone Ranger on jo saavuttanut kulttihahmon statuksen Yhdysvalloissa. Sen ensiesiintyminen oli vuonna 1933 radio-ohjelmassa ja televisioon seikkailija pääsi vuonna 1949. Tämän lisäksi markkinoilla olleet kirjat ja sarjakuvat ovat ruokkineet seikkailunälkäisten pikkuihmisten mielikuvitusta. Joten uskoisin elokuvalle kyllä löytyvän katsojia lähes kaikista ikäluokista ikärajan puitteissa.

Valkokankaalla Lone Ranger ja Tonto eivät ole myöskään ensimmäistä kertaa, vaan Lone Ranger sai ensi-iltansa jo vuonna 1956: The Lone Ranger-elokuvassa. Sitä ja cowboy-nälkäisten pikkupoikien himoa täydensi pian Lone Ranger and the Lost City of Gold (1958) -elokuva. Tätä aikaa seurasi luova tauko ja cowboytä yritettiin palauttaa hieman kehnolla menestyksellä valkokankaalle vuonna 1981 elokuvassa The Legend of the Lone Ranger. Seuraava uusintayritys tehtiin vuonna 2003 ja edelleen yhtä huonolla menestyksellä. Joten tässä jää nyt nähtäväksi miten hyvin Mr. Verbinskin taidot tehoavat uusimmassa Lone Ranger-rainassa. Löytääkö elokuva cowboy-teemaiset faninsa vai ei? Aikoinaan yksinäisen cowboyn seikkailuja eivät auttaneet samaan ajanjaksoon sijoittuneet Zorro-elokuvat, vaikka toisin olisi voinut kuvitella. Ja nyt meillä on ollut cowboy-leffoista jälleen esimakua Cowboys & Aliens (2011) -elokuvan sekä Rango-animaation muodossa, joten ….. herrojen Depp ja Hammer on paras tehdä taikojaan valkokankaalla oikein kunnolla. Ehkä asiaa auttaa se, että nykyisessä Lone Ranger-rainassa on ainakin Mr. Deppin mukaan enemmän rock-n-rollia kuin aikaisemmissa versioissa.

Lone Ranger musiikin suhteen on annettava kiitosta tunnusmusiikkia lukuunottamatta Mr. Hans Zimmerin suuntaan. Saksalainen säveltäjänero on tehnyt vaikuttavia musikaalisia teoksia myös muihin elokuviin, joista suuri yleisö muistaa varmasti Mr. Nolanin Batman-sagan, Mr. Verbinskin Pirates of the Caribbean seikkailut sekä Mr. Richien Sherlock Holmesin mysteerit. Mr. Zimmerman voi hyvällä omalla tunnolla lisätä Lone Rangerin tähän, sillä niin vakuuttavaa musiikki valkokankaalla on. Mielenkiintoista olisi päästä kuuntelemaan jonkin kaupunginorkesterin Mr. Zimmermanin musiikin yhteenvetoa. Tosin siihen ei varmaankaan ihan pieni orkesteri riittäisi, joten tämä ihan vain vinkkinä Seinäjoen ja Vaasan suuntaan, joka teki jo hyvää yhteistyötä Star Wars musiikin parissa.

Spagetti-westerniä koko rahan edestä

Vaikka Lone Rangerista ja Pirates of Caribbean -sarjasta voi löytää yllättävän paljon yhteisiä piirteitä on tunnusta annettava nyt nähdyn leffan suuntaan. Se on perinteinen hyvikset vastaan pahikset draamakomedia, jonka huumori on hyvin toiminnallista, tilanteisiin sidottua ja runsaasti tarjolla olevaa. Toimintakohtaukset ovat hauskoja, samoin pääpari Lone Ranger ja Tonto ovat suhteellisen tasapainoisia karismansa suhteen ja jaksavat kantaa leffaa eteenpäin. Sen sijaan minulla on vaikeuksia sulattaa kansanmurhan esittämistä elokuvan merkeissä, vaikka se kuinka olisi osa Yhdysvaltojen historiaa. Luulisi Lone Ranger tarinoista irronneen muutakin esitettävää. Disneyn elokuvaksi Lone Ranger on tämän vuoksi varmasti synkkämielisten tarinoiden ääripään esimerkki ja sitä kautta ikäraja (K12) on enemmän kuin paikoillaan. Lone Ranger -elokuvalle on kuitenkin annettava tunnustusta. Pitkästä kestosta huolimatta se pitää katsojan suhteellisen hyvin penkissä kiinni, tarjoaa naurulihasten treenaamista, yllätyksellisiä käänteitä ja jättää pääasiallisesti hyvän mielen leffasalista poistumisen jälkeenkin. Mikäli raina joskus saa lisää jatkoa toivoisin sen kuitenkin sisältävän enemmän (toiminnallista) huumoria ja hauskanpitoa. Tätähän katsoja lähtee kuitenkin hakemaan. Pois voisi siis unohtaa liialliset sivuhenkilöt ja poliittiset ympyrät. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on todettava Lone Rangerin olleen miellyttävä spagetti-western yllätys, joka palauttaa aikuisen katsojan takaisin lapsuuden länkkäreiden maailmaan. Suosittelen leffaa kaikille länkkäreiden, Mr. Deppin ja toiminnallisen komedian ystäville.

Overall
Kokonaisarvosana.

Ja tähän loppuun vielä Gioachino Rossini’n ’William Tell Overture’ finaali osuus, joka myös loistaa läsnäolollaan Lone Rangerin tunnusmusiikkina. Tätä sitten voi olla hieman vaikea saada päästä pois soimasta, varoitettu on – ota se vastaan.