VALIKKO

Sen to Chihiro no kamikakushi / 千と千尋の神隠し / Spirited Away – Henkien kätkemä

Henkien kätkemä -elokuvassa alakouluikäinen Chihiro löytää vanhempiensa kanssa mielenkiintoisen tunnelin, joka johtaa ilmeisesti hylättyyn huvipuistoon. Kaikki ei ole kuitenkaan ihan sitä, miltä se näyttää. Pimeyden tullen vanhempien mässäily kostautuu ja Chihiro joutuu hakeutumaan palvelukseen mahtailevalle noidalle Yubaballe jumalten kylpylään. Apua omassa työssään hän saa Haku-nimiseltä nuorelta pojalta, Lin-palvelijalta sekä muutamalta kutsumattomalta kylpylä-vieraalta.

https://www.youtube.com/watch?v=juPtg0b-SJE

Studio Ghiblillä pitkän päivätyön tehnyt ohjaaja Mr. Hayao Miyazaki teki vuonna 2002 elokuvan, johon aika ei ole puraissut. Henkien kätkeämä olisi ihan yhtä vakuuttavasti voinut ilmestyä tänä vuonna ja olla edelleen ajankohtainen, mielenkiintoinen ja katsojia puhutteleva. Se kertoo jo paljon elokuvasta. Muita ohjaajan Mr. Miyazakin elokuvia ovat muun muassa: Naapurini Totoro (1988), Kikin lähettipalvelu (1989), Liikkuva linna (2004), Ponyo rantakalliolla (2008) ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä Tuuli nousee (2013). Kaikki Mr. Hayao Miyazakin ohjaamat elokuvat tuntuvat kestävän aikaa, mikä on katsojalle aina mieluinen asia. Niiden pariin voi palata uudestaan ja uudestaan sekä samalla löytää niistä elämässä ihmeteltäviä asioita. Se ei siis mitenkään yllätä, että Henkien kätkemä voitti vuonna 2003 parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Sitä vastaan kisasivat kunniakkaasti Ice Age, Lilo & Stich, Treasure Planet sekä Spirit: Stallion of the Cimarron. Tunnetustihan näistä Ice Age -elokuvassa seikkailevat eläimet ovat saaneet myös mielenkiintoista jatkoa ja ikiaikaista uskottavuutta heidän faniensa keskuudessa.

British Film Institute suosittelee Henkien kätkemä -animaatiota yhtenä sellaisena elokuvana, joka nuorisolaisten tulisi nähdä. En itse asiassa edes tiennyt, että tällaisia suosituksia on olemassa. Muita Top 10:n joukkoon päässeitä nuorisolaisille suunnattuja elokuvia ovat: Bicycle Thieves (1948), E.T. the Extra-Terrestrial (1982), Kes (1969), The Night of the Hunter (1955), The 400 Blows (1959), Show Me Love (1998) , Toy Story (1995), Where is the Friend’s Home? (1987) ja The Wizard of Oz (1939). Itse olen näistä nähnyt vain E.T.:n ja Ozin taikurin, että työsarkaa vielä olisi jäljellä vaikka nuoruusikä on ohitettu jo aikoja sitten. BFI:n tekemän elokuvalistan tarkoitus on osoittaa elokuvan voima ja merkitys yhtenä taidemuotona kirjojen lukemisen rinnalla. Jotain toivoa minulla kuitenkin on, sillä BFI:n suuremmalta listalta puuttuu enää 16 elokuvaa, joita en muista nähneeni tai joiden vaikutusta en muista omaan elämääni. Mutta niissä nähdyissä leffoissa onkin sitten sellaisia ihanuuksia ja taidenautintoja, että niitä voisi katsella aina uudestaan ja uudestaan. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa: The Adventures of Robin Hood (1938 – ooooh, Mr. Errol Flynn – iiiih), Back to the Future (1985), It’s a Wonderful Life (1946), Monsieur Hulot’s Holiday (1953), The Princess Bride (1987), Singin’ in the Rain (1952) ja Snow White and the Seven Dwarfs (1937). Mutta takaisin Henkien kätkemän pariin – sitä siis suositellaan nuorisolaisille katsottavaksi ja olen tästä ihan samaa mieltä.

Elokuvan ikärajana on toki K7:n, mutta kehoittaisin tässä kriittiseen varovaisuuteen. Pienelle ihmisen alulle vanhempien muuttuminen possuksi ylensyönnin jälkeen, tai massiivisen monikätisen ihmisen tai ilkeän noidan temppujen seurailu voi olla haastavaa ja vaatia keskusteluja leffan jälkeen. Ohjaaja Mr. Hayao Miyazaki itse kertoo suunnitelleensa elokuvan juuri noin 10-vuotiaille lapsille. Hänen aiemmat teoksensa Naapurini Totoro ja Kikin lähettipalvelu ovat selvästi suunnattu alle 10-vuotiaille, joten ohjaaja koki tarvetta asian korjaamiseksi. Tämä on hyvä muistaa sinne leffasaliin suunnatessa. Samoin kuin ohjaajan innostus elokuvan teemaa. Hän päätti alunperin hyödyntää tuttavaperheidensä nuorisolaisten lehtiä, jotka kylläkin olivat täynnä pullamössö romantiikkaa. Onneksi Mr. Miyazaki uskoi tämän ihastusten perään kuolailun olevan vain pinnallista ja pinnan alla olevan jotain muuta. Näin syntyi Henkien kätkemä, jonka pääosassa noin 10-vuotias tyttö, joka tarjoaa onnistuneesti hyvää esikuvaa pienille naisten aluille.

Visuaalinen aarrearkkuwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka esittelee uusia ja mielenkiintoisia hahmoja kaiken kasvutarinan keskellä. Elokuvassa Chihiro joutuu kasvuprosessin eteen yrittäessään auttaa vanhempiaan, tulee siinä samalla rakastuneeksi ja opettaneeksi tapoja muutamille tapaamilleen hahmoille. Henkien kätkemä on kuin kurkistaisi japanilaisin silmin Liisa Ihmemaassa maisemiin. Siinä on mukana fantasiaa, seikkailua ja hyvätahtoista toisen auttamista. Henkien kätkemä ei ole kärsinyt ajan kulumisesta, vaan filmi tuntuu edelleen yhtä tuoreelta kuin ilmestymisensä aikoihin 2002. Tämä pitää hankkia omiin kokoelmiin, mutta odottaa vielä muutamia vuosia ennen kuin sitä voi katsella yhdessä kummityttöjen kanssa. Suosittelenkin animaatioa varauksella perheen pienemille, sillä mukana on oikeasti muutamia pelottavia kohtauksia. Mutta me kaikki muut yli 9-vuotiaat pystymme varmasti nauttimaan ohjaajan Mr. Hayao Miyazakin hyvästä ohjauksesta ja visuaalisesta fantasiamatkasta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Animaatio, Jännitys, Kevyttä katseltavaa
Kommentit

Vastaa