VALIKKO

Philip Seymour Hoffman (23.7.1967 – 2.2.2014)

 

“To have that concentration to act well is like lugging things up staircases in your brain. I think that’s a thing people don’t understand. It is that exhausting. If you’re doing it well, if you’re concentrating the way you need to, if your will and your concentration and emotional and imagination and emotional life are all in tune, concentrated and working together in that role, that is just like lugging weights upstairs with your head…And I don’t think that should get any easier.”

Ihmisiä syntyy ja kuolee päivittäin, joten olen yrittänyt vältttää näitä Rest In Peace -muistokirjoituksia tässä blogissa. Nyt kuitenkin sallittakoon siihen ensimmäinen poikkeus (sillä näitä voi tulla lisää) Mr. Philip Seymour Hoffmanin kohdalla. Hänen kuolemansa todellakin oli järkytys, sillä olen pitänyt miestä yhtenä oman sukupolvensa taitavimmista näyttelijöistä ja nyt tämän taidon lisänäytteiden saaminen on viety elokuvan ystäviltä ikuisiksi ajoiksi uusien elokuvien kohdalla. Olisin todellakin suonut lahjakkaalle näyttelijälle useita vuosia ja uusia elokuvia lisää. Nyt kuitenkin joudun monen muun lailla vain ihmettelemään, miten tämä oikein on mahdollista….

“Sometimes I’m working on a film and someone will ask me if I’m having fun. And I’m tempted to tell them the truth: No, absolutely not. Having no fun here at all. You know what’s going to be fun? When it’s done, and I’ve done a fuckin’ good job, and I know people are getting something out of that. I’ll have a lot of fun then. A ton of it.”

Ironista noin median kannalta tässä on kaksi asiaa. Ensinnäkin kaikki viime aikoina otetut kuvat saavat nyt asialle omistautuneet toimittajat pohtimaan sitä, miten poissaolevalta, sairaalta, heikkokuntoiselta tai vastaavalta Mr. Hoffman näissä kuvissa näyttää. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka mies olisi hehkunut itse terveyden perikuvaa (ylläolevasta kuvasta voi jokainen sitten päätellä juuri sitä mitä haluaa).  Ja toinen asia, minkä media hyödyntää nyt tietenkin viimeiseen luunpalaseen asti on miehen myyntivaltti. Mr. Hoffmanin viime aikaisia elokuvia hehkutetaan viimeisenä mahdollisuutena nähdä taitavan näyttelijän panosta ja vielä julkaisettomia tullaan varmasti hehkuttamaan  ihan samalla motolla. Mutta loppu mikä loppu, se pitää nyt vain hyväksyä. Sniiifs…

“A lot of people describe me as chubby, which seems so easy, so first-choice. Or stocky. Fair-skinned. Tow-headed. There are so many other choices. How about dense? I mean, I’m a thick kind of guy. But I’m never described in attractive ways. I’m waiting for somebody to say I’m at least cute. But nobody has.”

Viime aikaisissa kuvissa olevan miehen voinnin sijasta haluan nostaa blogissani esille Mr. Hoffmanin hienon uran valkokankaalla. Uransa aikana mies ehti voittaa yhden Oscarin parhaasta miespääosasta elokuvasta Capote (2005) ja olla ehdokkaana parhaasta miessivuosista elokuvista Charlie Wilson’s War (2007), Doubt (2009) ja The Master (2012). Valkokankaan valloittamisen lisäksi Mr. Hoffman oli uuttera puurtaja myös teatterin parissa. Miehen ammattitaito ja samaistumisen kyky oli laaja, joten hän pystyi vakuuttavasti esiintymään draaman, komiikan, trillerin ja vallankäytön aiheita käsittelevissä elokuvissa. Ja tämä näkyi sekä filmille vangituissa että live-yleisön edessä esitetyissä tuotoksissa.

“Acting is so difficult for me that, unless the work is of a certain stature in my mind, unless I reach the expectations I have of myself, I’m unhappy. Then it’s a miserable existence. I’m putting a piece of myself out there. If it doesn’t do anything, I feel so ashamed. I’m afraid I’ll be the kind of actor who thought he would make a difference and didn’t. Right now, though, I feel like I made a little bit of difference.”

Miehen valkokankaan valloituksen voi katsoa alkaneen Boogie Nights (1997) -elokuvasta, mitä pidetään hänen varsinaisena läpimurtonaan. Samoihin aikoihin Mr. Hoffman toki oli tuottelias myös elokuvien Patch Adams (1998), Big Lebowski (1998) ja The Talented Mr. Ripley (1999) parissa. Tosin Mr. Hoffman itse piti varsinaisena läpimurtonaan jo elokuvaa Scent of a Woman (1992), joka siirsi hänet hyllynpakkaajasta valkokankaan valloittajaksi. Vaikka rooli tässä ensimmäisessä elokuvassa oli pieni, se oli riittävän vakuuttava osoittamaan miehen näyttelijäntaidot sekä tuomaan elannon siitä lähtien näyttelemisen parista. Joten kiitän ja kumarran tässä kohtaa, että kauppapoika pääsi siirtymään valkokankaalle meidän kaikkien cinefilisen sydämen omistavien ihmisten iloksi.

Viime vuosina Mr. Hoffman tuli tutuksi valkokankaalla elokuvien Doubt, The Boat That Rocked (2009), The Ides Of March (2011), Moneyball (2011), The Master (2013), Late Quartet (2013) ja Hungergames-sarjan parista. Tuleviksi miehen kuoleman jälkeen esiintymisensä saavaksi elokuviksi häneltä jäi A Most Wanted Man ja God’s Pocket -elokuvat. Kaiken kaikkiaan Mr. Hoffman esiintyi yli 50 elokuvassa 25 vuoden ammattillisen uran aikana. Nyt jään vain odottamaan näitä kahta viimeistä tänne Tampereelle, toivottavasti ne saapuvat hamassa tulevaisuudessa ja antavat siten vielä loppusilauksen mahdollisuuden nauttia miehen ammattitaidosta.

“Study, find all the good teachers and study with them, get involved in acting to act, not to be famous or for the money. Do plays. It’s not worth it if you are just in it for the money.You have to love it.”

Mr. Hoffman oli vahva ammattilainen omalla alallaan, hänen elokuvansa puhuivat osaamisensa puolesta ja näitä vahvoja elokuvallisia kokemuksia jää varmaan moni muukin minun lisäkseni kaipaaamaan. Hänen roolityönsä olivat vakuuttavia riippumatta niiden kestosta valkokankaalla. Usein hänet nähtiinkin vahvoissa jopa hieman oudoissa rooleissa, mutta ah-niin-hyvin esitetyissä. Miehen elokuvallista CV:tä tarkastellessa huomataan sille olevan tyypillistä sivuhahmojen tai tasaisessa tarjonnassa valkokangasajasta olevien hahmojen näytteleminen. Olenkin joskus miettinyt sitä, että mahtoiko se johtua vahvasta karismasta, jota ei ehkä jaksaisi katsoa koko elokuvan ajan, vai mistä. Joka tapauksessa ammattitaidostaan huolimatta hänelle ei kovinkaan usein tarjoiltu elokuvan pääroolia. Tämä trendi oli kuitenkin hitaasti muuttumassa viime vuosien aikana, mutta ikävä kyllä se katkesi nyt kesken.

“Vanity is something that will only get in the way of doing your best work, and ultimately if you’re truly vain you care more about your work than how you look in your work. I actually consider myself a pretty vain guy when it comes to that.”

Miehen muistoa kunnioittaen ja hyvistä näyttelijäsuorituksista nauttien voin suositella kaikkia Mr. Hoffmanin teoksia hänen tyylistään pitäville. Ne osoittavat miten hyvin hän uppoutui roolihahmonsa nahkoihin, muuttui uskottavaksi ja antoi katsojille täyden vastineen leffalipun hinnasta. Tätä ammattitaitoa jää moni muukin kaipaamaan minun lisäkseni.

“I think you should be serious about what you do because this is it. This is the only life you’ve got.”

Osastot: Elokuvia ja elämää
Henkilöt:
Kommentit

Vastaa