VALIKKO

Othello: The Moor of Venice – Otello: Venetsian mauri

Italialaisen Mr. Cinthion kasaama vuoden 1565 novellikokoelma Gli Hecatommithi sisälsi Mr. Shakespearen ideanystyröitä hieraisevan novellin ’Un Capitano Moro’. Kiinnostusta tarinaa kohtaan on tietenkin voinut lisätä väitteet sen totuudenmukaisuudesta – tosi elämään perustuvaa draamaa – vuodelta 1508 vastaavasta tapauksesta Venetsiassa. Tarinan kerrotaan toimimeen Mr. Shakespearen innoittajana hänen vuonna 1603 kynäilemälleen teatteriesitykselle, Othellolle. Rakkautta, mustasukkaisuutta ja petosta käsittelevä näytelmä sai ensi-iltansa 1.11.1604 Whitehallin palatsissa Lontoossa ja saavutti nopeasti hyvän maineen. Otellosta onkin ajan kuluessa tullut yksi Mr. Shakespearen kuuluisimmista näytelmistä.

Ensimmäisen musikaalisen esityksensä Otello sai 4.12.1816 Mr. Gioachino Rossinin ansiosta. Tämä kolminäytöksinen ooppera on kuitenkin jäänyt Mr. Giuseppi Verdin esityksen jalkoihin, eikä sitä juurikaan esitetä. Mr. Verdin säveltämä nelinäytöksinen Otellon sai ensi-iltansa 5.2. vuonna 1887 Milanossa Teatro Scalassa. Oopperaa pidetään yhtenä Mr. Verdin parhaimmista. Mr. Verdillä olikin kyllä siihen mennessä ehtinyt kertyä elämänkokemusta useamman vuoden edestä, mikä mielestäni näkyy harvinaisen laadukkaana musikaalisena tuotoksena.

Otellon roolia pidetään äänellisesti yhtenä Mr. Verdin kaikkein haastavimmista tenoriosista. Laulajalta vaaditaan draamallista syvyyttä, kykyä mukautua useisiin eri rooleihin aina hullusta epätoivoon. Helpolla eivät pääse myöskään Desdemona tai pahantekijä Jago, joskin äänellisesti huomattavasti helpommalla. Juonellisesti Otellossa on kyse kateudesta, kostosta ja itsetuhoisuudesta. Venetsian käskynhaltijan ja laivaston päällikkolle Otellolle (Johan Botha) väitetään hänen vaimollaan Desdemonalla (Renée Fleming) olevan suhde nuoreen Cassioon (Michael Fabiano), joka on saanut Jagon (Falk Struckmann) nenän edestä Otellon kapteenin paikan. Väitteitä Desdemonan uskottomuudesta Otellole välittelee petollinen vänrikki Jago. Otello vetää Jagon esittämistä todisteita omat johtopäätöksensä ja toimii sen mukaan. Vaikka oopperan nimi on Otello, niin voi melkein väittää, että merkittävämmässä asemassa on Jago. Jago edustaa pahiksen arkkityyppiä juonitteluineen ja oman edun hakemisineen. Hän manipuloi muita ja saattaa heidät koviin koettelemuksiin hakeutumalla uhrinsa läheisyyteen sekä tarjotessaan nimellistä turvaa heikkoina hetkinä. Siis todellinen ihmisten hyväksikäyttäjä.

Ooppera kokemus Plevnassa oli taas omaa luokkaansa, tämä siitäkin huolimatta, että nyt nähdyssä sovituksessa oli mukana epämääräistä jahkailua ja lavan täyttämistä – lopussa kuitenkin taas kuivailin kyyneleitä tuttuun tapaan paidan hihaan. On toki myönnettävä, että Othello ei ole helppo esittää, mutta yleisökin olisi kiva ottaa huomioon toiminnan sujuvuudessa. Suurin yllätys omaan suuntaani tuli kuitenkin ihastumisesta Jagon ja Cassion rooleissa olleisiin ääniin. Herrat Struckmann ja Fabiano olivat omaa luokkaansa näyttelijä- ja laulutaitonsa suhteen. Heitä tahtoisi kuulla lisää.

Ja kun leffablogissa ollaan, on pakko todeta, että Otellosta on tehty valkokankaalle ainakin 16 eri sovitusta aikojen kuluessa, joista esittelen tässä mielestäni mielenkiintoisempia. Niistä ensimmäinen oli italialainen mykkäelokuva vuodelta 1906. Se olisi mielenkiintoista nähdä, jo pelkän musiikin voiman havaitsemisen vuoksi. Ehkä väliajoilla tarjolla oli oopperalaulantaa tai mahtipontista musiikkia. Seuraava merkittävä Otellon sovitus seurasi vuoden 1952 Mr. Orson Wellesin ohjaamana mustavalkoisena draamaelokuvana The Tragedy of Othello: The Moor of Venice, joka pusersi kolmen tunnin näytelmän 90 minuuttiin. Lopputulos oli vakuuttava kaikista taloudellisista vaikeuksista ja juonen korjailuista huolimatta sekä vei aikoinaan kotiin kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlista. Myös Venäjän elokuvateollisuus teki oman versionsa Otellosta. Vuonna 1955 valmistui Отелло, joka myös tavoitteli menestystä seuraavan vuoden Cannesissa.

Vuonna 1963 britit siirsivät Otellon mustavalkoisiin  ja päivitettyihin 1960-luvun jazz-maisemiin elokuvassa All Night Long. Elokuvan meriitiksi on laskettava lukuisten amerikkalaisten ja brittiläisten jazz-muusikoiden esiintyminen siinä. Hyvästä musiikista huolimatta Mr. Shakespearella olisi voinut olla muutama valittu sananen sanottavana elokuvasta.

Mielenkiintoinen on myös brittiläinen sovellus vuodelta 1965, missä Otelloa näytellyt Mr. Laurence Oliver naamioitui tummaihoiseksi muiden näyttelijöiden ollessa valkoihoisia, joskin meikkausta pidettiinkin enemmän siniseen kuin tummaihoiseen viittaavana. Elokuva on myös ainoa versio Otellosta, joka keräsi aikoinaan runsaasti Oscar-ehdokkuuksia pää- ja sivuosarooleistaan – huolimatta sinertävästä pääosan esittäjästä.

Oopperan näkökulmasta merkittävä Otello tuli valkokankaalle vuonna 1986, jossa päärooleissa loistivat oikeat oopperatähdet. Otellon roolista vastasi Mr. Plácido Domingo, Desdemonan roolin lauloi Ms. Katia Ricciarelli ja Jagona kuultiin Mr. Justino Díazia. Musiikista vastasi tietenkin alkuperäisen teatterin Teatro alla Scalan orkesteri. Ooppera elokuvana kuitenkin tehosi jo tuolloin niin hyvin katsojiin, että se kisasi BAFTA:ssa parhaan ulkomaisen elokuvan tittelistä. Otello hävisi sen kuitenkin vuonna 1987 Mr. Akira Kurosawan Ran-elokuvalle.

Britit jatkoivat Otellon valkokankaalle saattamista uudelleen vuonna 1995. Elokuva on merkittävä siinä mielessä, että se oli ensimmäinen kerta, kun Otellon rooliin valittiin tummaihoinen näyttelijä, Mr. Laurence Fishburne. Tätä ennen Otellon roolissa olleet olivat joutuneet turvautumaan tummaan meikkivoiteeseen. Elokuva on kuitenkin tätä tunnetumpi Mr. Kenneth Branaghin Jagon roolista. Mr. Branaghin heittäytymistä pidettiin niin hyvänä, että mies sai SAG-palkinnon parhaasta miessivuosasta.

Mielenkiintoinen tuttavuus Otellon elämänkaaressa on myös sen Bollywood-versio, Omkara (ॐकार) vuodelta 2006. On vaikea kuvitella Shakespearelaista näkymää Intian maisemiin ja Bollywood elokuviin säännöllisesti ja tunnollisesti kuuluvaa tanssia siihen mukaan. Lienee parasta etsiä tämä elokuva käsiin joskus hamassa tulevaisuudessa ja heittäytyä nauttimaan Otellosta lisämaustein varustettuna.

Ja lopuksi haluan esittää syvimmät kiitoksen draaman opettajalleni Mr. Clarkille, ’Thank you, sir’, hänen ohjatessaan minua juuri tämän Shakespearen teoksen pariin. Taskukokoisesta Othellosta lähti suuri seikkailuni Shakespearen kirjallisuuden pariin kirjojen kansien välissä.

 

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa