Outin Leffaopas

Elokuva One Day perustuu brittiläisen David Nichollsin hyvin kirjamarkkinoilla menestyneeseen teokseen. Ja ainakin kirjan perusjuonta se myös onnistuu seuraamaan hyvin. Tyttö ja poika tapaavat Edinburghissa yliopistosta valmistumisen merkeissä ja viettävät yön yhdessä. Tämän jälkeen kirja seuraa heidän elämäänsä tuon heinäkuun 15:sta päivän merkeissä seuraavan 20:n vuoden ajan. Mikäli ajatus miellyttää, niin voin suositella erittäin lämpimästi muitakin Mr. Nichollsin kirjallisia tuotteita: Starter for Ten (2003) ja The Understudy (2005).

Valkokankaalla Emma Morley (Anne Hathaway) siis juhlii ystäviensä kanssa valmistumistaan vuonna 1988. Näiden joukossa on myös Dexter Mayhewn (Jim Sturgess). Pari päätyy viettämään seuraavaa päivää yhdessä ja lupaavat pitää yhteyttä hamassa tulevaisuudessakin. Tästä yhteydenpidosta muodostuu heille vuosittain tapahtuma, jolloin erityisesti 15.7. koitetaan saada toinen kiinni ja kertoa viime aikaiset tapahtumat. Elokuva seuraa vuosien ja tapahtumien mukan sitä, mitä tapahtui tuon 15.7. ympärillä ja aikana aina kyseisenä vuotena – vähän niin kuin visuaalinen päiväkirja. Siinäpä tiivistetysti on elokuvan juoni ja näin paperille laitettuna se ei juurikaan suuria intohimoja herätä.

http://www.youtube.com/watch?v=uLUWHW5NxwI

Tylsän kuuloista päivän muisteloa on pakko avata hieman. Tapaaminenhan tulee meille merkittäväksi silloin, jos uskomme / huomaamme toisen ihmisen vaikuttavan elämäämme ja piiloisella tavalla sen päätöksiin lähes koko ajan. Se on se toinen ihminen, jolle voimme uskoutua ja joka ymmärtää / hyväksyy meidät tällaisena kuin olemme. Itseltäni sellainen löytyy ja vaikka emme tapaakaa vuosittain tietyn päivän ympärillä, uskoisin tietoisuutemme toisistamme muistuttavan aina välillä alitajuntaan ja pystymme aina jatkamaan siitä, mihin jäimme kuukausia / vuosia sitten. One Day elokuva kuvaa tätä tietoisuuden merkitystä niin kauniilla tavalla, että kasa nessuja kannattaa pakata mukaan. Ne voivat olla tarpeen elokuvan loppua kohden mennessä.

Näyttelijät tekevät pääsääntöisesti hyvää työtä. Ja vaikka olen aika onnistuneesti pystynyt välttämään Mr. Sturgessin tapaamista valkokankaalla, niin toivottavasti tämä trendi ei jatku. Itse asiassa se on aika ihailtavaa, sillä mies on näytellyt viime vuosina varsin mielenkiintoisissa elokuvissa (joita on sitten seurattu DVD:ltä), kuten 21 (2008), The Way Back (2010) ja Legend of the Guardiands: the Owls of Ga’Hoole (2010). Enkä osaa kyllä vielä sanoa, miten suhtaudun miehen tulevaan tuotantoon. Tulossa olisi sellaisia elokuvia kuin Upside Down; The Promised Land ja Ashes. Jotenkin sitä on vaan kuvitellut, että miehen valinnat elokuvien suhteen ja minun leffamakuni eivät ole olleet vaakakupissa samalla puolella. Ehkä aika on kuitenkin muuttanut tilanteen.. tulevat leffat näyttävät tilanteen.

Ms. Hathwayn kohdalla tilanne on taas täysin päinvastainen. Pikainen tarkastelu osoittaa, että neidin elokuvia on seurattu useampaakin, ja aina ei syy ole kyllä ollut näyttelijättäressä itsessään. Katsottujen listalta löytyvät muun muassa Hoodwinked! (2004), The Devil Wears Prada (2006); Get Smart (2008), Rachel Getting Married (2008), Bride Wars (2009), Valentine’s Day (2010), Alice in Wonderland (2010), Love and Other Drugs (2010), Rio (2011) ja nyt One Day. Varmaa on kyllä myös se, että raahaan luuni katsomaan tulevaa Batmania, missä Ms. Hathawayllä on Selina Kylen (alias kissanainen) rooli. Ja vaikka Ms. Hathaway tekee uskottavaa roolia rakkauttaan pidättävänä henkilönä, hän olisi ehkä kuitenkin voinut panostaa enemmän myös paikalisen aksentin hallitsemiseen. Brittiläisiä aksentteja on tosi kiva kuunnella (oikeasti), mutta jos verbaalinen ulosanti heijuu säännöllisesti yorksirelaisen ja newyorkilaisen ääntämyksen välillä, se tökkää jopa minun korvaani. Valitan.

Elämä on loppujen lopuksi aika yksinäistä

ja aikuiseksi kasvaminen sattuu, ainakin se ainakin välittyy omalta osaltaan tästä elokuvasta. Ihmisellä on tarve tulla rakastetuksi sekä rakastaa. Jos kuitenkin se sieluntoveri on jossakin muualla, niin pakostahan se asettaa omat haasteensa... sniifs.... Samalla elokuva ottaa toki nätisi kantaa niihin välillä vähän utopisiinkin toiveisiin ja haaveisiin, joita meillä on noin 20-vuotiaana kertomalla mihin joudumme kuitenkin yhteiskunnassa taipumaan. Minustakaan ei tullut hämähäkkifarmaria tai valokuvaajaa, vaan jotain ihan muuta. Yhteiskunnan tarjoamiin kompromisseihin on vaan pakko taipua ja toimia niissä olosuhteissa sen parhaan mahdollisen mukaan. Näin myös Emma ja Dexter toimivat, kunhan saivat prioriteettinsa ensin järjestykseen. Elokuvaa voi toki myös pitää rakkaustarinana, mutta se on kyllä yhtä kaukana mistään romanttisesta hömppäpömpästä kuin pohjoinen on etelästä. Elokuva on vähän kuin avioliittolupaukseen vastaaminen – tahdon. Tahdon rakastaa myös niissä vastamäissä, mitä elämä tuo vastaan enemmän kuin omaksi tarpeeksi. Joka tapauksessa elokuva yllätti erittäin myönteisesti eikä se ollut lainkaan hullumpi tapa viettää sunnuntai-iltapäivää ja siinä samalla bongailla eri vuosille tyypillisiä piirteitä.

Overall
Kokonaisarvosana.

P.s. Edinburgh on sitten nostamassa itseään hitaasti ja varmasti valkokankaalle. Tämä taisi olla jo toinen elokuva, joka haki lähtövoimaa kyseisestä kaupungista. Samoilla mailla vieraili myös Illusionisti. Mielenkiintoista nähdä, mikä on se seuraava vähän tuntemattomampi kaupunki (ei siis Lontoo. Pariisi, New York ja niin edelleen), jonka maamerkkejä saa ruveta ihailemaan valkokankaalta.

P.p.s. Leffa koskettaa ajatuksena oikeasti niin syvältä, että tässä on pakko suunnata kirjakauppaan ja koittaa löytää kyseinen teos in english. Ajatus jo itsessään siitä, että omistaisi edes yhden päivän vuodestaan sille todelliselle sielunystävälleen on niin liikuttava, että lähden tästä vollottamaan nessukasani viereen…