Elokuvamusikaalien kulta-ajasta on olemassa monta eri mieltä. Joidenkin mielestä se sijoittuu 1940 ja 1950-luvuille, jolloin Gene Kelly vaikutti valkokankaalla. Toiset puolestaan vannovat 1960-luvun nimeen, joka toi sellaisia musikaaleja kuin West Side Story, My Fair Lady ja Sound of Music katsojien nautittavaksi. Yhtä oikeaa vastausta ei varmaankaan ole, joten tyydyn vain totemaan, että niitä on tehty aina, eikä loppua niille myöskään näy. Ensimmäinen elokuvamusikaali on vuodelta 1927 oleva Jazz Singer ja viimeistä ei ole vielä tehty. Mielenkiinnolla odotan tulevia musikaaleja Jersey Boys (Mr. Clint Eastwoodin uusimpia ohjaustöitä) ja Into the Woods (satumusikaali, joka on täynnä mielenkiintoisia näyttelijöitä). Walking on Sunshine -elokuvamusikaalin myötä päätin kuitenkin ottaa katsauksen jonkinlaiseen elokuvamusikaalisen historiaan. Niistä parhaiten kassamenestystä tuottajalleen ovat takoneet BoxOffice Mojon mukaan seuraavat elokuvat:
-
Grease (1978). Olivia Newton-Johnin ja John Travoltan tähdittämää musikaalia pidettiin aikansa hyvänä esimerkkinä modernista muutoksesta, kunnes Baz Luhrmanin versio modernisoi elokuvallista musikaalia vielä enemmän. Grease on tullut tunnetuksi musikaalinumeroistaan kuten ”Summer Nights” ja ”You’re the One That I Want”. Niissä nähdään myös siirtymä vanhanaikaista arvoista kohti rock-n-rollin mukanaan tuomaa muutosta.
-
Chicago (2002). Vaudevillen aikaan katsojan vievä elokuva kertoo kahdesta tanssijattaresta, jotka nyt sattuvat vain kilpailemaan samanaikaisesti paikasta valokeilassa vankilan viiruhousuissa. Renee Zellweger, Catherine Zeta-Jones ja Richard Gere esittävät parastaan hyvinkin uskottavalla tavalla. Elokuvan menestys antoi uskoa musikaalien tuottajille, että katsojat kyllä löytävät niiden luokse, jos ne vain tehdään kunnolla. Ikävä kyllä sinne valkokankaalle on Chicagon jälkeen välillä myös vaan tupsahdellut niitä ei niin vakuuttavia musikaalisia tuotoksia.
-
Les Misérables (2012). Brittiläinen elokuvamusikaali koetteli parhaimmillaan katsojiensa korvia sen pääosasssa olevien näyttelijöiden laulutaidon vuoksi. Mutta oli niin tai näin, niin musikaalille on nostettava hattua, sillä laulut laulettiin autenttisissa kohtauksissa eikä jälkiäänityksissä. Ja tarinahan on edelleen hyvinkin koskettava ja kaikki lauluosuudet jäivät taatusti mieleen syystä tai toisesta.
-
Mamma Mia! (2008).Broadway musikaaliin perustuva elokuva oli myös aikamoinen laula-mukana-kokemus. Les Miseráblesin tavoin se esitteli mielenkiintoisia laulututtavuuksia lähinnä herrojen Pierce Brosnan, Colin Firth ja Stellan Skarsgårdin tulkintojen kautta. Mutta musikaali on todella ihana ja tarina myös ja sitä jaksaa katsoa aina uudestaan ja siitä tulee aina uudestaan hyvälle päälle – ei kai sitä enempää voi vaatia. Mamma Mia! on joka kesäinen musikaalikokemus, joka jaksaa piristää sateisina(kin) päivinä.
-
Enchanted – Lumottu (2007). Walt Disney yhdisti animaation ja näytellyn komedian onnistuneesti tässä prinsessasadussa. Amy Adams, James Marsden ja Patrick Dempsey esittävät hyvin roolinsa ja elokuvan aikana kuullaan myös kauniita kappaleita kuten ”True Love’s Kiss” ja ”Happy Working Song”.
-
Hairspray (2007). Elokuvasta Broadwaylle ja sieltä takaisin valkokankaalle. Uusin versio Hairspray-musikaalista on hauska, pirteä ja modernisoitu.
-
The Rocky Horror Picture Show (1975). Alkujaan niin katsojilla kuin kriitikoilla oli hieman ongelmia elokuvan sisäistämisessä. Ajan kanssa siitä kuitenkin tuli vuorovaikutuksellinen leffakokemus, joka vetäisi katsojat mukaansa.
-
Dreamgirls (2006). Broadway musikaaliin perustuva elokuva kertoo ystävyyden merkityksestä ja sitä tuhoavista asioista. Musikaali sijoittuu 1960 ja 1970-luvuille, mikä näkyy erityisesti siinä kuultavissa lauluissa, jossa on vahva Motownin leima.
-
High School Musical 3: Senior Year (2008). HSM vie loppuun koulunkäynnin ja esittää siinä koulun valmistujaisjuhlan musikaalinumeron harjoittelua ja loppuesityksen. Kunnon Disneyn leffan tavoin, tälläkin elokuvalla oli onnellinen loppu.
-
The Muppets (2011). Musikaali teki Muppettien paluun valkokankaalle 12 vuoden jälkeen. Luvassa oli perinteistä koheltamista ja mielenkiintoisia laulunumeroita vakuuttavien äänten auttamana.
Mojon esittämän Top-10-listan ulkopuolelle jäi paljon omia suosikkejani. Niitä olivat muun muassa
-
The Blues Brothers (1980). John Belushin ja Dan Aykroydin alter egot eli Jake ja Elwood Blues ovat musiikilleen ja autolla kaahaamiselle omistautuneita. Valkokankaalla on myös vaikuttavia cameoesityksiä seuraavilta esiintyjiltä: Aretha Franklin, James Brown, Cab Calloway, Gary U.S. Bonds, Ray Charles ja John Lee Hooker. Sen jatko-osa, Blues Brothers 2000 (1998) löytyy myös Mojon listalta sijalta 41.
-
The Best Little Whorehouse in Texas (1982). Dolly Partonin ja Burt Reynoldsin tähdittämä komedia ei jätä ketään kylmäksi. Lämmöllä muistelen myös rakkaitten veljieni kokemusta tästä leffasta, jota he pitivät pieninä poikina hyvin koskettavana. Musiikkinsa puolesta se tarjosi hyvin country-henkistä tuotantoa sekä mielenkiintoisia duettoja pääparin välillä.
-
Annie (1982). Orvon pikkutytön ryysyistä rikkauteen tarina, jonka re-make on työn alla ja toivottavasti saapuu myös Suomeen. Tällä kertaa se taitaisi olla tämän neidin vuoro viedä äitinsä leffaan, eikä päinvastoin kuuntelemaan kappaleita ”Tomorrow”, ”Maybe” ja It’s the Hard-Knock Life”.
- Little Shop of Horrors (1986). Oiva osoitus siitä, miten B-luokan elokuva saadaan muuttumaan A-luokan musiikkiparodiaksi hyvän näyttelijätyön ja massiivisen ihmisiä syövän kasvin avulla. ’Kauhu’elokuvien kohdalla liputan reippaasti enemmän tämän leffan puolesta kuin The Rocky Horrow Picture Show. Tässä ainakin oli ymmärretävämpi juoni, eikä leffa jätä ketään pahalle päälle. Sen verran kornia meno on alusta loppuun.
- Moulin Rouge! (2001). Baz Luhrmannin musikaalinen elokuva kaikille, jotka vihaavat musikaaleja. Luhrmann päätti kasata samaan elokuvaan popkulttuurin lauluja 40 viimeiseltä vuodelta sisältäen siihen joukkoon kappaleita muun muassa Elton Johnilta, Beatlesiltä, Nirvanalta ja Madonnalta uusin sovituksin. Pääosissa pyörivät Ewan McGregor ja Nicole Kidman yllättävät laulutaidoillaan.
-
Sweeney Todd: The Demon Barberof Fleet Street (2007). Vaikuttava ja verinen musikaali, jota en halua nähdä uudestaan. Elokuvan ajatteleminenkin saa aikaan vielä fyysistä pahoinvointia – ei mitään henkilökohtaista Mr. Depp. Mutta musikaali on päässyt suosikkieni joukkoon juuri sen vaikuttavuuden vuoksi.
- Burlesque (2010). Cherin ja Christina Aguileran tähdittämä musikaali elokuva tarjoaa hyvää lavashowta burlesquen merkeissä. Juoni on riittävän kevyt, mutta elokuva on katsomisen arvoinen lavaesitysten vuoksi.
-
Rock of Ages (2012). Luvassa on duettoa duettojen perään, hyviä esityksiä sekä ikimuistoisia sovituksia 1980-luvun esittäjiltä kuten Def Leppardilta, Scorpionseilta, Poisonilta, Guns N’ Rosesilta, Bon Jovilta ja Whitesnakelta. Elokuvan näyttelijät Julianne Hough, Diego Bonata, Malin Åkerman, Russell Brand ja Tom Cruise saavat ne jopa kuulostamaan riittävän uskottavilta. Musiikkikappaleiden lisäksi mukana on tietenkin jonkinlaista asiallista juontakin.
Mojon top-20 listaa on kuitenkin mielenkiintoista katsella, koska sieltä puuttuvat osin hyvinkin merkittävät musikaaliset elokuvat. Tosin on myönnettävä, että elokuvien valtavirrana aikana nämä ovat varmasti osaltaan jäämässä unholaan, mutta ansaitsevat siitä huolimatta paikkansa elokuvallisista musikaaleista puhuttaessa. Näitä ovat muun muassa:
-
Singin’ in the Rain (1952). Elokuva on täynnä ihastuttavia kokemuksia, hienoja koreografioita ja mieltä piristävää musiikkia. Elokuvan nimikkokappale ja on Donald O’Connorin tanssi sateessa ovat varmasti kaikille tuttuja, eikä loppuleffa screwball-komedian tyylillä ole myöskään paha.
-
West Side Story (1961), joka vei Romeon ja Julian New Yorkin kaduille rotuerottelujen keskelle. Sen musiikillista kappaleista erityisen tuttuja ovat ”America,” ”Maria,” ”I Feel Pretty” ja ”Tonight”.
-
Mary Poppins (1964). J.P. Traversin toiveita vastaan Maija Poppasesta tuli oiva musikaali korvaan tarttuvine riimeineen.
-
My Fair Lady (1964). Audrey Hepburnin ja Rex Harrisonin tähdittämä muodonmuutoselokuva pitää sisällään myös mielenkiintoisia lauluja muutenkin kuin ääntämisensä puolesta. Elokuvakansaa ovat ihastuttaneet muun muassa ”I Could Have Danced All Night,” ”Get Me to the Church on Time,” ”The Rain in Spain” ja ” Wouldn’t It be Loverly”.
-
The Sound of Music (1965). Elokuvaa pidetään kaikkien musikaalien äitinä. Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten teatterilavalta päästään sujuvasti valkokankaalle. Ikimuistoisia kappaleita ovat muunmuassa ”My Favorite Things,” ”Maria,” ”Do-Re-Mi,” ”The Sound of Music,” ”You Are Sixteen, Going on Seventeen,” ja ”Edelweiss”.
http://www.youtube.com/watch?v=CTy9LYUKGxs
-
Everyone Says I Love You (1996). Woody Allenin parodia musikaaleista ja samalla kunnianosoitus niitä kohtaan. Yllättävän hyviä musiikkinumeroita ja hattua on nostettava eritysesti Tim Rothin suuntaan. Tätä en ole vielä onnistunut saamiin omiin kokoelmiini, mutta asia on onneksi työn alla.
Mikäli musiikki ja sen elokuvaa eteenpäin vievä sanoma viehättää suosittelen edellä mainittujen elokuvien lisäksi seuraavan listan miettimistä viime vuosilta. Siitä löytyy omia suosikkejani, hyviä kappaleita, kevyttä mieltä ja hyvää oloa. Joskin on myönnetttävä listaa puolueettomasti katsottuna, että vaikuttaa siltä, että minuun tehoaa parhaiten kilpalaulanta. Kai siinä tulee esille jotain niin suurta näyttämisen tahtoa ja lavakarismaa, että sitä on vaikea vastustaa.
-
Searching For Sugarman (2013)
-
Joyful Noise (2012)
-
Pitch Perfect (2012)
-
Footloose (2011)