Iso-Britannian elokuvainstituutin julkaisema Sight & Sound -lehti julkaisee kerran kymmenessä vuodessa listan maailman parhaista elokuvista. Viimeksi äänestystuloksia saimme nauttia vuonna 2002, joten vuosi 2012 toi taas jännitystä ilmaan. Miten mahtaa käydä top 10-kärjen. Se kun vaikuttaa olevan aika paikalleen jämähtänyttä sakkia, huolimatta siitä, että arviointeja on tehty vuodesta 1952 lähtien. Ja nyt tuloksia tarkastellessa tulee pakostakin mieleen, että kuinkahan tunnettuja nuo elokuvat mahtavat olla nykyiselle elokuvayleisölle. Itse on ainakin tunnustettava, että aivot löivät tyhjää useamman listalla olevan filmin kohdalla.
Maailman parhaiden elokuvien arvioijina toimivat 846 kriitikkoa ja muuta elokuva-alan asiantuntijaa. Meillä bloggaajilla ja muilla cinefiilisen sydämen omaavilla ihmisillä saa sitten olla ne täysin erilaiset mielipiteet, jos sille päälle satutaan. Mutta on kyllä myönnettävä, että hommaa ei käy yhtään kateeksi. Elokuvahistorian aikana on tehty yksi jos useampi erittäin hyvä elokuva ja loppua ei tällä hommalle ainakaan tällä hetkellä näy.
Vuonna 2002 kymmenen parhaan lista näytti tältä:
- Citizen Kane
- Vertigo
- The Rules of the Game
- The Godfather Parts I & II
- Tokyo Story
- 2001: A Space Odyssey
- Battleship Potemkin
- Sunrise
- 8½
- Singing in the Rain
Tänä vuonna huipulla oli tuullut riittävän lujaa ja Mr. Orson Wellesin Citizen Kane sai väistyä Mr. Alfred Hitchcockin tieltä. Viisikymmentä vuotta ykkös-tilaa lienee riittävästi ja kymmenen vuoden kuluttua asiaa voidaan harkita uudestaan. Joskin Vertigo on hitaasti, mutta varmasti, noussut koko listan olemassaolon ajan, joten sitä voi olla vaikea tässä tilanteessa enää syrjäyttää. Mikä siitä sitten tekee sen ainutlaatuisen ja ehdottomasti maailman parhaan elokuvan jääköön jokaisen katsojan itsensä selvitettäväksi. Joka tapauksessa uusi top 10-lista näyttää tältä:
- Vertigo (Hitchcock, 1958)
- Citizen Kane (Welles, 1941)
- Tokyo Story (Ozu, 1953)
- 4. La Régle du jeun (Renoir, 1939)
- Sunrise: A Song of Two Humans (Murnau, 1927)
- 2001: A Space Odyssey (Kubrick, 1968)
- The Searchers (Ford, 1956)
- Man with a Movie Camera (Dziga Vertov, 1929)
- The Passion of Joan of Arc (Dreyer, 1927)
- 8 ½ (Fellini, 1963)
Mutta vaikka makuasioista ei sovi kovasti kiistellä, niin on tunnustettava, että oli myönteinen yllätys löytää 50 parhaan elokuvan joukosta myös omia tuttavuuksia (vaikka niitä kaikkia en kuitenkaan olisi listannut sille the best of best -listalle), kuten L’Atalante (1934), Apocalypse Now (1979), Singin´ in the Rain (1951), The Godfather (1972), Mulholland Dr. (2001), Stalker (1979), Taxi Driver (1976), Psycho (1960), La Dolce Vita (1960), Some Like It Hot (1959) ja City Lights (1931).
Siitä voi kuitenkin olla hieman eri mieltä, tai ainakin osoittaa periaatteellista pohdintaa, että miksi listalta ei löydy elokuvia 1970-luvun lopulta eteenpäin. Onko elokuvien tekemisen tekniikan kehittyminen vienyt uskottavuutta itse elokuvilta? Vai pidetäänkö vain sinnillä kiinni vanhoista kultaisista ajoista? Varmasti 1970-luvun tuoreemmalta puolelta löytyy muitakin hyviä elokuvia kuin vain nyt 50:n parhaan elokuvan listaan päätyneet klassikot.
Osastot: Elokuvia ja elämää