Outin Leffaopas

Lincoln-elokuva keskittyy kuvaamaan vuoden 1865 alkukuukausien aikana Yhdysvaltojen presidentin Abraham ’Abe’ Lincolnin (1809 – 1865) elämää. Tähän aikaan aikaan mahtuu monta merkittävää presidentillistä päätöstä, joista tunnetuimmat lienee ovat orjuuden ja maata repineen sisällissodan lopettaminen. Näiden päätöksien myötä Yhdysvallat jakautui kahteen leiriin, jotka yhä jollakin asteella puhuttavat ihmisiä. Näiden merkittävien päätöksien lisäksi Mr. Lincoln sai kyseenalaisen kunnian olla myös ensimmäinen murhattu Yhdysvaltojen presidentti.

Lincolnin (Daniel Day-Lewis) viimeisiin elinkuukausiin ja tärkeisiin päätöksiin keskittyvä elokuva esittelee meille presidentin ja hänen kabinettinsa lisäksi Mr. Lincolnin vaimon Maryn (Sally Field) sekä hänen kaksi poikaansa Robertin (Joseph Gordon-Levitt) ja Tadin (Gulliver McGrath). Elokuva olisi voinut keskittyä mielestäni pelkästään jo tähän orjuuden lakkauttamisen vaikeuteen ja kabinetin herrojen William H. Sewardin (David Strathain) ja Edwin Stanton (Bruce McGill) työhön sen edessä.  Perhe on toki tärkeä, mutta leffa olisi toiminut ilman jälkikasvuakin.

Näyttelijöistä on todettava yksinkertaisesti, että wau. Mr. Day-Lewis on varmaan enemmänkin Lincoln kuin Lincoln itse. Mies on todellakin uppoutunut valkokankaalla presidentilliseen rooliinsa tavalla, joka vaikuttaa olevan hänelle kuin toinen iho. Elokuvan ohjannut Mr. Steven Spielberg joutui aluksi yllättymään roolivalinnnoissaan, sillä alunperin Mr. Day-Lewis kieltäytyi Lincolnin roolista. Mr. Spielberg ei varmaankaan kovin usein uransa aikana moista kuule. Mutta ainakin se sai aikaan sen, että elokuvan käsikirjoitusta muokattiin enemmän ja yritettiin uudelleen. Tällä kertaa Mr. Day-Leweis koki käsikirjoituksen sellaiseksi, että hän pystyy sen uskottavasti esittämään. Lopputulos on nähtävissä valkokankaalla, ja itse ainakin olen vakuuttunut näkemästäni – ainakin pääosan esittäjän ja hänen kabinettinsa suhteen.

Elokuva perustuu historoitsija Ms. Doris Kearns Goodwinin henkilökuvaus-kirjaan: Team of Rivals: The Political Genius of Abraham Lincoln (2005). Kirja keskittyy Lincolnin ja hänen kabinettinsa toimiin.  Mr. Spielbergin aiemmista elokuvista poiketen valkokankaalla ei ole luvassa rekkakuormallisia erikostehosteita, kullankeltaisella valolla alleviivaamista tärkeiden asioiden kohdalla eikä myöskään Mr. John Williamsin massiivista musiikkia. Mr. Spielbergin kerrotaan tietoisesti pyrkineen pois toisen Saving Private Ryan -elokuvan tekemisestä, missä sodalla olisi ollut keskeinen rooli tarinassa. Nyt painopiste on siirretty kohti henkilökuvaa Lincolnista presidenttinä, aviomiehenä ja isänä. Katsojana esitän kiitokset tässä kohtaa.

Mr. Spielberg on malttanut luottaa myytin rakentamisessa / kuvaamisessa pääasiallisesti hyviin näyttelijöihin sekä taitavaan ja hyvin kiivaaseen dialogiin. Dialogi on todellakin omaa luokkaansa. Luvassa on erittäin kiivasta sanailua ja poliittista peliä rebublikaanien Thaddeus Stevensin (Tommy Lee Jones) ja orjuutta puolustavan demokraattien Fernando Woolin (Lee Pace) sekä Lincolnin ajatuksia lobbaavien ja 20:n äänen eteen työtätekevien miesten (John Hawkes, Tim Blake Nelson, James Spader) taholta.

Ja kaikille niille poliittisille mutisijoille tiedoksi, joiden mielestä Lincoln-elokuva sijoitettiin tietoisesti Mr. Barack Obaman presidenttikisaan sopivaksi, on kerrottava, että elokuvan työstä alkoi jo presidentti Clintonin aikaan. Sieltä on ollut aika pitkä matka nykyisyyteen ja aikamoinen poppamies on saanut olla, jos silloin on tiennyt, että Yhdysvalloilla on nyt tummaihoinen presidentti.

Oman aikansa retoriikan sankari

Elokuva on ihastuttava, koska se toimii myös ilman amerikkalaiseen historiaan syvemmin sukeltamista. Lincoln itsessään on noussut niin merkittäväksi kulttihahmoksi, että sen uskoisi itsessään houkuttelevan asiasta kiinnostuneita myös Yhdysvaltojen ulkopuolella elokuvasaleihin. Fyysisestä pituudestaan huolimatta Lincoln ei tunnu liian pitkältä elokuvalta, vaan se kantaa katsojaansa mukana aina enemmän tasa-arvoiseen loppuunsa. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on helppo ymmärtää, miksi leffa kisailee tänä vuonna parhaan elokuvan Oscar-pystistä. Leffa on ihastuttavan tasalaatuinen, vaikkakin välillä hieman pintapuolinen. Itse odotin jotain hieman syvällisempää näkökantaa. Mutta siitäkin enemmän olen vakuuttunut Mr. Day-Lewisin suorituksesta, miehelle soisi sen oman Oscarin pääosakategoriassa. Suosittelen leffaa kaikille, jotka haluavat kurkistaa kulissien taakse orjuuden lopettamisesta käsittelevässä perustuslain lisäyksessä. Elokuva ei tarjoa suurta toiminnallista pläjäystä, mutta sitäkin enemmän voi nauttia aiheen parista keskustelusta ja tarkkailla poliittista peliä – se ei liene muuttunut miksikään vuosien kuluessa.

Overall
Kokonaisarvosana.

Yhdysvaltojen presidentilliset elokuvat vaikuttavat olevan ikiklassikoita. Tarkastellessa maan presidenteistä tehtyjä elokuvia ehdottomaa ykköstilaa ylläpitää Abraham Lincoln ja hänen jälkeen toisella pallilla istuu Richard Nixon. Noin 15 eri presidentistä Yhdysvaltojen historian ajalta en löytänyt elokuvamainintoja, mutta tässä niitä pongailtuja kaikille, jotka haluavat tätä kautta ottaa katselmuksen kyseisen maan historiaan.  Elokuvissa on tietenkin mukana taiteellinen vapautensa, joten kaikkea valkokankaalle vilahtavaa ei kannata ottaa liiab vakavasti.

• George Washington (1789-1797): The Patriot (2000)
• John Adams (1797 – 1801): John Adams (2008)
• Thomas Jefferson (1801 – 1809): Jefferson In Paris (1995)
• James Madison (1809 – 1817): Magnificient Doll (1946)
• James Monroe (1817 – 1825): The Monroe Doctrine (1939)
• John Quincy Adams (1825 – 1829): Amistad (1997)
• Andrew Jackson (1829 – 1837): The Buccaneer (1958)
• Martin Van Buren (1837 – 1841): Amistad (1997)
• James Knox Polk (1845 – 1849): The Oregon Trail (1959)
• Abraham Lincoln (1861 – 1865): Abraham Lincoln (1930) / Young Mr. Lincoln (1939) / The Lincoln Conspiracy (1977) / Saving Lincoln (2013??)
• Ulysses S. Grant (1869 – 1877): Wild Wild West (1999)
• James Garfield (1881): The Night Riders (1939)
• William McKinley (1897 – 1901): The Adventures of Ociee Nash (2000)
• Theodore Roosevelt (1901 – 1909) : Night At The Museum (2006)
• Woodrow Wilson (1913 – 1921): Oh! What A Lovely War (1969)
• Franklin D. Roosevelt (1933 – 1945): Pearl Harbour (2001) / Hyde Park on Hudson (2012)
• Harry S. Truman (1945 – 1953): MacArthur (1977)
• John F. Kennedy (1961 – 1963): Thirteen Days (2000)
• Lyndon B. Johnson (1963 – 1969): The Right Stuff (1983)
• Richard Nixon (1969 – 1974): Nixon (1995) / Dick (1999) / Frost / Nixon (2008)
• Jimmy Carter (1977 – 1981): Hot Shots! Part Deux (1993, Ed Beheler)
• Ronald Reagan (1981 – 1989): The Day Reagan Was Shot (2001) / Farewell (2009)
• George W. Bush (2001 – 2009): W. (2008)

Vaikka ylläolen pesidenttien elokuvalliseen esitykseen mahtuu varmasti enemmän fiktiota kuin faktaa, niin valkokankaalle ovat päätyneet myös täysin keskittyjä Yhdysvaltojen presidenttejä tai kovasti sellaiseksi pyrkiviä ihmisiä. Niistä oivia esimerkkejä ovat:

• Dave (1993) – William Harrison (Kevin Kline)
• The American President (1995) – Andrew Shephard (Michael Douglas)
• Independence Day (1996) – Thomas J. Whitmore (Bill Pullman)
• Mars Attacks! (1996) – James Dale (Jack Nicholson)
• My Fellow Americans (1996) – Russell P. Kramer (Jack Lemmon), Matt Douglas (James Garner) ja William Hanet (Dan Aykroyd)
• Air Force One (1997) – James Marshall (Harrison Ford)
• Primary Colors (1998) – kuvernööri Jack Stanton (John Travolta)
• 2012 (2009) – Thomas Wilson (Danny Glover)
• The Ides of March (2011) – kuvernööri Mike Morris (George Clooney)