Holly Berenson (Katherine Heigl) on urasuuntainen kondiittori ja Eric Messer (Josh Duhamel) paikallisen TV-aseman tekninen ohjaaja. Näillä kahdella on vaikeuksia sietää toisiaan johtuen suhteellisen voimakkaita persoonaeroista. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin, kun heistä tulee pienen Sophie-tytön huoltajia, hänen vanhempansa kuoltua auto-onnettomuudessa. Kunnon komedian tavoin alussa on ongelmia, mutta lopussa kiitos seisoo. Tässäpä se juoni sitten olikin.
Nyt voidaankin sitten puhua siitä, että miksi vauvat myyvät. Homer J. Simpson taisi todeta aikoinaan, että vauvat ovat ratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin. Ne ovat kuin alkoholi, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen (filmiin kuin filmiin). Ja niin se vain on tässäkin rainassa, Sophie vauva on yhdessä pitävä liima epätodennäköiselle parille.
Toinen mielenkiintoinen asia komediassa on totuuden esittämisen vaikeus. Siihen tämänkin raina kompastui säännöllisen epäsäännöllisesti. Miksi aidoista tunteita ja hetkistä ei voisi vain nauttia, vaan ne pitää saman tien muuttaa komiikan puolelle tai vääntää niistä väkisin jotain vitsiä. Jotenkin vaikuttaa siltä, että tuotannossa olisi aina silloin säikähdetty ja päätetty korjata asia nopeasti pakollisen huumorin puolelle. En usko ihmisten marssivan ulos teatterisaleista, vaikka vähän syvempiä tunteitakin osoitettaisiin. Arkikin on yleensä koomista, joten uskoisin siitä saatavan irti vallan riittävästi mielenkiintoista vääntöä, jos vain sinne päin uskallettaisiin oikeasti katsoa. Mutta tällä kertaa näin.
| Tyttöhömppää |    |
|---|---|
| Joka vuosi tuntuu tulevan näitä chikflick leffoja useampi kappale. Yleensä ne seuraavat tätä samaa trendiä, joka alkaa tulla tutuksi myös Ms. Heigl:lle, joskin myönteisiä ylläreitä löytyy välillä, niin kuin viime vuoden Going the Distance (Kaukorakkautta) tai Leap Year (Karkausvuosi) leffasta. Samanlaisia ylläreitä ei kyllä tässä rainassa ollut luvassa, vaan loppu pedattiin jo alkumetreillä. Ehkä hollywoodlandiassa ajatellaan katsojia liian vähän, ja enemmän sitä tulosta, mikä näkyy sitten tällaisissa lopputuloksissa. Leffa toki tarjoaa ne hauskat hetketkin, mutta suurimman osan unohtaa kävellessään salista pois. Leffa sopii pakkasen puremalle päivällä, huonolle päivälle tai sellaiselle päivälle, kun ei halua lukea siihen tenttiin ja sitten koittaa epätoivoisesti keksiä jotain syytä luistaa siitä. Aivotonta puuhaa, mutta kivaa katseltavaa. Vauvathan ja ongelmalliset parisuhteet ovat tunnetusti suloisia. Ja tietenkin aina voi koittaa aivopestä itseään ja väittää, että elokuva antaa realistista kuvaa arjesta pienen lapsen kanssa sekä perheen merkityksestä. Seli, seli.. myönnä vaan, että haluat katsella kivoja maisemia. Mutta ennen sitä annan varoituksen sanan, niitä maisemia voi kanssasi olla katselemassa sitten noin 100 muuta teinityttöä. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Tässä on kai tässä vaiheessa tunnustettava, että pitää Ms. Heigl:n rooleista, sillä olen nähnyt kaikki hänen viisi viimeistä elokuvaa: Paksuna 2007, 27 Dresses 2008, The Ugly Truth 2009, Killers 2010 ja nyt Saman katon alla. Ja onneksi tämä raina oli niiiiiin paljon parempi Ms. Heigl:lta kuin edellinen Killers, joka meni välillä aika reippaasti ylinäyttelemisen puolelle. Ja mitä taas tulee Mr. Duhameliin, niin vaikka leffa menikin totaalisen chick-flickin puolelle, niin toivon, että saamme nähdä häntä uudelleen komedian parissa vähän isommissakin rooleissa. Itse muistan hänen lähinnä huseeranneen Transformeseissa. Pitkiä miehiä (kuten Mr. Duhamelia kaikkine 192 senttin etuuksineen) on kiva katsella. He täyttävät raamit monessa mielessä. Ja varsinkin kun itse oleilen täällä tynkämaassa niin tyydyn vaan ihailemaan moisia pituuksia. Sinne ylähyllylle olisi joskus kiva kuitenkin ylettää ilman jakkaraa.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, KomediaHenkilöt: josh duhamel, katherine heigl