Viime vuonna Oscar-juhlallisuudet saivat osakseen protestiääniä ja poissaoloja mustaihoisten ehdokkuuksien vähäisyyksien tai kokonaan poissaolojen vuoksi. Tänä vuonna kaikki olikin sitten toisin. Arvovaltaista raatia on joko uudistettu raskaalla kädellä, tai sitten tässä kosiskellaan yleisöä. Joka tapauksessa ensimmäistä kertaa Oscar-kisojen historiassa tummaihoinen näyttelijä on ehdokkaana jokaisessa näyttelemisen kategoriassa. Historiaa tehdään myös ehdokkuuksien keräämisessä. La La Land keräsi kaiken kaikkiaan 14 eri ehdokkuutta eri kategorioissa. Aiemmin elokuvat Titanic (1997) ja All About Eve – Kaikki Eevasta (1950) ovat saaneet yhtä paljon Oscar-ehdokkuuksia. Ehdokkuus ei kuitenkaan tarkoita automaattista voittoa, sen saivat nämäkin elokuvat huomata. On tosin mainitsemisen arvoista, että Titanic voitti aikoinaan 11 Oscaria näistä ehdokkuuksista. Vielä likemmäksi on kuitenkin päässyt Ben-Hur (1959) voittaen 12sta eri kategorista 11:sta sekä The Lord of the Rings: The Return of the King (2003), joka putsasi pöydän voittamalla jokaisessa 11 eri kategoriassa, missä se oli ehdokkaana. Kotiin tulivat kannettavaksi tuolloin muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen, erikoistehosteiden, puvuston ja maskeerauksen pystit. Mutta nyt takaisin tähän päivään, perinteisesti tässä käsittelen vain nämä itseäni eniten kiinnostaneet palkintoluokat. Mutta koko listan voittajista ja heidän kisaajistaan voi nähdä täältä.
Vuoden paras elokuva. Critic’s Choice kisoissa parhaan toimintaelokuvan pystin voitti Hacksaw Ridge, parhaan komedian Deadpool (siis niin todellakin oikea valinta), parhaan scifin Arrival. Kultaisen maapallon komedia-sarjan puolestaan voitti La La Land. Yleisö äänestyksissä People’s Choice -kisoissa puolestaan paras elokuva oli Finding Dory, komediasarjassa valloitti Bad Moms ja toiminnassa Deadpool. Perhesarjan suosikki oli myös Finding Dory ja draamaelokuvista vakuuttia Me Before You. Trillerissä suosiksi nousi The Girl on the Train. Näistä noin puolet (Hacksaw Ridge, La La Land, Arrival) pääsi tänä mukaa Oscar-kisoihin. Tarkoittaako se, että kriitikkojen ääni todellakin eroaa näin paljon elokuvien kuluttajien mielipiteistä?? Ja voisiko joku todellakin valistaa minua siitä, miten The Girl on the Train ja Finding Dory eivät ole mukana?? Saati sitten Deadpool tai nessujen valmistajan suosikki Me Before You??
Joka tapauksessa vuoden parhaasta elokuvasta tänä vuonna Oscar-mittelöissä kisasivat: La La Land, Moonlight, Manchester by the Sea, Arrival, Fences, Lion, Hidden Figures, Hacksaw Ridge ja Hell or High Water. La La Landin lisäksi elokuvat ovat toki paikkansa ansainneet vuoden parhaasta rainasta kisaamisessa. Ne ovat keränneet ehdokkuuksia muissakin kategorioissa. Arrival keräsi yhdessä Moonlight -elokuvan kanssa kahdeksan muutakin ehdokkuutta. Hacksaw Ridge, Lion ja Manchester by the Sea puolestaan kuusi muutakin ehdokkuutta sekä Fences ja Hell or High Water neljä muuta ehdokkuutta. Mutta mitä tulee siihen vuoden parhaaseen rainaan, niin La La Landin voittokulkue vaikutti pysäyttämättömältä. Elokuva keräsi kotiinsa Critic’s Choice palkinnon sekä Producers Guild Awardin, jonka kerrotaan ennustavan myös voittoa Oscareissa. Moonlight kuitenkin laittoi sille kampoihin onnistuneesti keräämällä vuoden parhaan elokuvan pystin Independent Spirit Awards -kisassa. Arvovaltainen Oscar-raati palkitsi tänä vuonna vuoden parhaana elokuvana Moonlight-elokuvan. Onnittelut sille voitosta. Valinta sekä yllätti ja ei. Yleensä Oscar-raati tuntuu suosivan hollywoodlandiasta kertovia elokuvia, mutta Moonlight nyt vaan sattuu myös olemaan tajuttoman hyvä leffa. Ja tämä valinta varmasti yllätti myös sen ohjaajan Mr. Barry Jenkinsin, joka ei edes villissä unelmisssaan uskonut tämän olevan mahdollista.
Vuoden parhaan ohjaajan pystiä tavoitteli joukko mielenkiintoisia miehiä (missä loistavat naiset, esimerkiksi Andrea Arnold elokuvallaan American Honey??). Heistä Mr. Damien Chazelle, (La La Land) oli ehtinyt aloittaa palkintokaapin täyttämisen jo Critic’s Choise, Kultainen maapallo, DGA ja BAFTA -kisoista. Kyllä sinne joukkoon myös Oscar-pysti sopisi. Hemmolla vaikuttaa olevan jonkinsorttinen kultainen kosketus (ainakin toistaiseksi), sillä vuonna 2014 miehen elokuva Whiplash keräsi kotiin kolme Oscaria. Niistä Mr. Chazelle sai henkilökohtaisesti parhaan sovitetun käsikirjoituksen pystin. Mutta mitään ei toki oltu vielä kiveen kirjoitettu.
Ehdokkaista Mr. Mel Gibson (Hacksaw Ridge) vaikutti saaneen synninpäästön Oscar-raadilta, tai sitten oli vain myönnettävä, että miehen elokuva oli hyvin ohjattu. Miehen edellisestä ehdokkuudesta ja voitosta tässä kategoriassa (Braveheart, 1995) olikin kulunut jo ”muutama vuosi”. Mr. Gibson oli ainoa aiemmin tässä kategoriassa voittanut. Mutta myös Mr. Denis Villeneuve (Arrival) tietää miten tehdä hyviä elokuvia. Hemmon aiemmat rainat (mm. Prisoners ja Sicario) ovat olleet vakuuttavia, joten ehkä nyt oli Oscarin aika. Samaa voisi sanoa Mr. Kenneth Lonerganin (Manchester by the Sea) kohdalla. Miehen töistä aiemmin ehdokkaina eri kategorioissa ovat olleet muun muassa You Can Count On Me ja Gangs of New York. Mutta nyt Manchester by the Sea tuntuu keräävän ehdokkuuksia ympäri eri kisoja. Mr. Barry Jenkins (Moonlight) on ensikertalainen näissä mittelöissä, mutta miehen elokuva Moonlight on vakuuttanut katsojia ja raateja hyvin tuoden ohjaajalleen muun muassa parhaan ohjaujsen palkinnon Independent Spirit Award -mittelöstä. Parhaan ohjaajan Oscaria oli oikeasti aika vaikea veikata etukäteen, mutta jos katseli viime vuoden rasisti-korttia heiluttaneiden suuntaan Mr. Jenkinsin valinta ei yllättäisi. Oscar-raati palkitsi tänä vuonna parhaana ohjaajana La La Landin ohjauspuikoissa pyörineen Mr. Damien Chazellen. Maaginen kosketus siis jatkuu, mielenkiinnolla jäänkin odottamaan miehen seuraavaa elokuvaa.
Parhaasta naispääosan suorituksesta valkokankaalla kisasivat daamit Emma Stone (La La Land), Natalia Portman (Jackie), Meryl Streep (Florence Foster Jenkins), Isabelle Huppert (Elle) ja Ruth Negga (Loving). Poissaolollaan ehdokaslistalta kuitenkin loistavat esimerkiksi Emily Blunt (Girl on the Train) ja Kate Winslet (The Dressmaker), miksi ihmeessä?? Jos jotain olisi pitänyt veikata voittajaksi etukäteen olisin sijoittanut roposeni joko Natalia Portmaniin, joka näyttelee lähes amerikkalaista kuninkaallista (Jackie) tai Emma Stonea, joka on putsannut palkintopöytää roolillaan La La Landissa (BAFTA, Kultainen maapallo, Screen Actors Guild Awards).
Ehdokkaista ensikertalaisia olivat Ms. Ruth Negga ja Isabelle Huppert. Kun taas Ms. Streep oli kerännyt useamman ehdokkuuden siipiensä suojaan lähtien vuodesta 1979 (The Deer Hunter). Kotinsa takan reunaa Ms. Streep oli tosin saanut koristamaan vain kolme Oscar-pystiä (Kramer vs. Kramer; Sophie’s Choice; Iron Lady). Ms. Emma Stone oli toista kertaa ehdokkaana, edellinen naissivuosaehdokkuus tuli elokuvasta Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance). Ehdokkuutensa uusi myös Ms. Natalia Portman,jolle Jackie-rooli toi kolmennen ehdokkuuden. Oscar-pystin kanssa hän on päässyt kerran aiemmin kotiin elokuvasta Black Swan (2010). Raadin valinta on varmasti ollut vaikea. Tänä vuonna parhaan naispääosan suorituksen heidän mielestään teki La La Landissa loistanut Ms. Emma Stone. Yllättääkö tämä, ei oikeastaan. Sillä daami todellakin osaa näytellä uskottavasti.
Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnosta kisanneet naiset olivat kaikki kovan tason ammattilaisia. Daamit Viola Davis (Fences), Michelle Williams (Manchester by the Sea), Octavia Spencer (Hidden Figures), Naomie Harris (Moonlight) ja Nicole Kidman (Lion) varmasti tiesivät mitä tekivät rooleissaan. Viime vuoden kisoihin verrattuna tähänkin kategoriaan on saatu useampi tummaihoinen näyttelijä. Ikävä kyllä rasismi-boikotti-ajattelulta on vaikea välttyä katsoessa ehdokaslistaa. Jotenkin sitä toivoo, että ihmiset olisivat oikeasti katsoneet elokuvien tasoa eikä ihonväriä viime vuonna, jotta tänä vuonna ei tarttisi miettiä, onko mukana värikiintiöitä. Näin ei varmasti oikeasti ole, mutta minkäs sitä kiintiöajattelulleen voi. Kolme ehdokasta viidestä on tummaihoisia, joten aloitetaan heistä. Ms. Viola Davis tekee omalla tavallaan kuitenkin historiaa. Hän on ensimmäinen tummaihoinen naisnäyttelijä, joka on ollut kolme kertaa Oscar-ehdokkaana (Doubt, The Help ja Fences). Ms. Octavia Spencer tulee perässä hyvänä kakkosena ollen nyt toista kertaa Oscar-ehdokkaana. Kotiin hän on päässyt aiemmin lähtemään yhden parhaan naissivuosan Oscar-pystin kanssa The Help (2012) -elokuvasta. Ms. Naomie Harris oli tästä joukosta se ensikertalainen.
Aiempia Oscar-ehhdokkuuksia oli kertynyt myös Ms. Nicole Kidmanille. Daami on ollut kolme kertaa aiemmin ehdokkaana (Moulin Rouge!, The Hours, Rabbit Hole) ja voittaen noista parhaan naispääosan Oscarin elokuvasta The Hours (2003). Kolme aiempaa ehdokkuutta on myös Ms. Michelle Williamsilla (Brokeback Mountain, Blue Valentine, My Week with Marilyn). Mutta vielä toistaiseksi daami on jäänyt ilmaan omaa Oscar-pystiä. Raadin pöksyissä ei olisi ollut kiva olla voittajaa . Ms. Davis putsasi pöytää Critic’s Choise, Kultainen maapallo ja BAFTA -kisoissa. Sama tahti jatkui myös näissä kisoissa . Arvovaltainen Oscar-raati palkitsi tänä vuonna parhaan naissivuosan Oscarilla elokuvasta Fences Ms. Viola Daviksen.
Parhaan miespääosan Oscaria tavoittelivat herrat: Ryan Gosling (La La Land), Casey Affleck (Manchester by the Sea), Denzel Washington (Fences), Andrew Garfield (Hacksaw Ridge) ja Viggo Mortensen (Captain Fantastic). Ennen Oscareita vaikutti siltä, että Mr. Affleck on voittanut roolisuorituksellaan lähes jokaisen mahdollisen elokuva-alan palkinnon (mm. Critic’s Choice, Kultainen maapallo, BAFTA, Independent Spirit Award), joten nähtäväksi jäi vakuuttiko hänen sureva ja yllättäen veljensä lapsen huoltajaksi joutuva rooli Oscar-raadin. Mr. Casey Affleck on ollut kerran aiemmin Oscar-ehdokkaana (The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford ). Toista kertaa ehdokkaana olivat myös herrat Viggo Mortensen (Eastern Promises) ja Ryan Gosling (Half Nelson). Kaikilla herroilla voitto on tähän mennessä mennyt ohi suun. Miehistä ensikertalainen oli Mr. Andrew Garfield, joka osoitti osaavana näytellä muutakin kuin supersankaria. Ja sitten tietenkin Mr. Denzel Washington, jolle Oscar-ehdokkuuksia oli ehtinyt tähän mennessä kertyä kuusi (Cry Freedom, Glory, Malcom X, The Hurricane, Training Day, Flight). Oscarin kanssa kotiin Mr. Washington on lähtenyt kahdesti aiemmin (Glory, 1990 ja Training Day, 2002). Arvovaltainen Oscar-raati päätti tänä vuonna täyttää lisää Mr. Casey Affleckin takan reunustaa palkitsemalla hänet roolisuorituksesta Manchester by the Sea elokuvassa. Ja on toki myönnettävä, että mies tekee hyvää ja uskottavaa työtä omassa roolissaan surevana ja omien demoniensa kanssa kamppailevana miehenä.
Mutta mainittakoon tässä kohtaa myös, että koska niitä palkintoja on tosiaan kiva saada niin Mr. Ryan Gosling sai kuitenkin lähteä laulellen kotiin Kultainen maapallo-kisoista pallo kainalossa ja Mr. Andrew Garfield sai Critic’s Choice -mittelössä palkinnon omasta roolistaan rohkeana aseistakieltäytyjänä.
Parhaan miessivuosan Oscar-pystiä tavoittelivat itselleen herrat Mahershala Ali (Moonlight), Jeff Bridges (Hell or High Water), Lucas Hedges (Manchester by the Sea), Dev Patel (Lion) ja Michael Shannon (Nocturnal Animals). Mutta tässä kohtaa voi kysyä, että miksi poissaolollaan loisti Mr. Aaron Taylor-Johnson roolisuoritus elokuvasta Nocturnal Animals. Onneksi hemmo voitti edes Kultaisen maapallon, sillä roolisuoritus oli todellakin ihon alle menevä. Nyt kisoissa mukana olevissa ehdokkaista Mr. Mahershala Ali aloitti palkintokaappinsa täyttämisen Critic’s Choise -kisoista, ollen muuten ensikertalainen Oscar-mittelöissä. Myös hänen kilpakumppaneistaan herrat Dev Patel ja Lucas Hedges menettivät tässä kisassa Oscar-ehdokkuus neitsyytensä.
Sen sijaan Mr. Michael Shannon, (Nocturnal Animals) on ollut aiemminkin ehdokkaana elokuvasta Revolutionary Road (2008). Voitto meni kuitenkin tuolloin ohi suun. Joukon varsinainen Oscar-konkari on kuitenkin Mr. Jeff Bridges, joka on ollut ehdokkaana kuusi kertaa aiemmin (The Last Picture Show, Thunderbold and Lightfoot, Starman, The Contender, Crazy Heart ja True Grit). Palkinto parhaasta miespääosasta näistä on miehelle lähtenyt kotiin Crazy Heart (2009) elokuvasta. Tänä vuonna Oscar-raati katsoi kuitenkin parhaaksi valkokankaan miessivuosasuoritukseksi Mr. Mahershala Ali roolissaan elokuvassa Moonlight. Ja tässä valinta todellakin on osunut kohdalleen.
Parhaan biisin Oscar-pystiä tavoitteli joukko mielenkiintoisia kappaleita. Mukana oli totaalisia korvamatoja (Can’t Stop the Feeling!) ja sitten niitä vähän rauhallisempia kappaleita (City of Stars). Itseäni ihmetetty Sing-animaation kappaleiden jääminen kisan ulkopuolelle. Jos Trollien korvamato on päässyt näin pitkälle, niin olisi luullut Singistäkin sille seuraa löytyvän. Oma ehdoton suosikkini oli kuitenkin La La Landin City of Stars. Se nyt vaan on niin hyvä kappale ja on taatusti ansainnut palkintonsa Kultaisen maapallon ja Critic’s Choise -kisoista. Oscareissa arvovaltainen raati päätti tänä vuonna kunnioittaa samaa kappaletta Oscar-pystillä. Herrat Justin Hurwitz, Benj Pasek ja Justin Paul ovat todellakin pystinsä ansainneet. Joten tässä se nyt on sitten kaikkien suureksi iloksi jälleen kerran (tai ainakin minun).
Vuoden karvapallo eli erikoistehosteista annettu Oscar on aina yksi omia mielenkiinnon erityisiä kohteita. Kiitos tästä vaan sinne rakkaan siskoni suuntan. Viime vuonna erikoistehosteiden Oscar-pystin vei kotiin elokuva Ex Machina ja mielestäni aika oikeutetusti. Tänä vuonna lopullisesta kisaan pääsystä keskenään mittelivät: Alice Through the Looking Glass, Arrival, The BFG, Batman v Superman: Dawn of Justice, Captain America: Civil War, Deadpool, Deepwater Horizon, Doctor Strange, Fantastic Beasts and Where to Find Them, Independence Day: Resurgence, The Jungle Book, Kubo and the Two Strings, Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children, Passengers, Rogue One: A Star Wars Story, Star Trek Beyond, Suicide Squad, Sully, Warcraft ja X-Men: Apocalypse. Vaikka lista on pitkä ja elokuvat vakuuttavia, niin senkin ulkopuolelle ovat jääneet jo hyvät erikoistehosteet elokuvista kuten A Monster Calls ja Pete’s Dragon. Kaikissa näissä oli vakuuttavia ja yleensä aika mielenkiitoisia erikoistehosteita. Mutta koska kaikki eivät voi voittaa, listaa oli lyhennettävä Oscar-mittelöä varten.
Tämän vuoden ehdokkaista The Jungle Book aloitti kirin Oscareita kohti Critic’s Choise kisan ja BAFTA:n voittopysteillä. Ja on leffalle toki hattua nostettava erikoistehosteista. Se onnistui hyvin tuomaan tietokonetekniikan avulla eläimet eloon ilman, että karvat nousivat pystyyn katsojan iholla. Mutta kysymys onkin sitten se, oliko se riittävän vakuuttava avaruusseikkailun (Rogue One: A Star Wars Story), Marvelin maailman (Doctor Strange), öljylautalta pelastumisen (Deepwater Horizon) ja toisen animaation (Kubo and the Two Strings) rinnalla? Arvovaltainen Oscar-raati päätti jatkaa samaa linjaa ja palkitsi vuoden parhaista erikoistehosteista Jungle Book -elokuvan.
Vuoden parhaan animaation Oscar-pystistä kisasivat tutut studiot: Walt Disney Animation Studios (Zootopia ja Moana), Laika (Kubo and the Two Strings) sekä uusi tuttavuus yhdistelmä Studio Ghibli, Prima Linea Productions & Why Not Productions (The Red Turtle). Laikalle soin palkinnon menevän, sillä tuotantoyhtiöltä on tullut muitakin hyviä ja hieman erilaisia animaatioita kuten Coraline, ParaNorman ja The Boxtrolls. Tai sitten uudelle tulokkaalle ranskalais-sveitsiläiselle yhteistyölle My Life as a Zucchini. Ehdokaslistassa jaksaa myös yhä vaan yllättää Pixarin poissaolo, sillä kyllä Finding Dory pärjää kaikessa Disneyn Zootopialle, joka kyllä on tähän asti lähes tyhjentänyt muiden animaatioiden edestä palkintopöydän (PGA, Critic’s Choice, Kultainen maapallo).
Näin Oscar-mittelön keskellä mainitsemin arvoista on Annie-palkinto (Annie Awards), joka myönnetään parhaille animaation tekijöille eri sarjoissa. Koska en niistä juuri mitään ymmärrä, nostin tähän vain varsinaisia voittaja-animaatiot kahdesta eri kategoriasta: Best Animated Feature ja Best Animated Feature — Independent. Tänä vuonna Annien ehdokaslistalta löytyivät samat ehdokkaat kuin Oscar-ehdokkaista, mutta paikkansa siellä oli myös lunastanut iki-ihana Finding Dory. Verrattessa Annie-palkinnon voittajia ja Oscar-voittajia toisiinsa viimeisen kuuden vuoden osalta voi niiden huomata kulkevan lähes käsi kädessä. Inside Out (2015), Frozen (2013) ja Rango (2011) ovat olleet kummassakin kisassa voittajia. Ja mikäli Annie-kisan voittaja ei ole menestynyt Oscareissa, on se kuitenkin ollut mukana niissä kisaamassa. Tänä vuonna parhaan animaation Annie-palkinnon kuittasi kotiinsa Zootopia ja parhaan itsenäisen animaation palkinnon pokkasi The Red Turtle. Molemmat näistä olivat Oscar-ehdokkaina. Toisaalta samaan hengen vetoon tai näppiksen naputteluun on todettava, että myös brittiläisen Baftan palkinnot ennustavat hyvin Oscar-valintaa ja se valitsi Kubo and the Two Strings -animaation voittajaksi. Arvovaltainen Oscar-raati päätti palkinta tänä vuonna Zootopian (vaikka mielestäni kyllä Finding Dory olisi ollut se oikea valinta… mutta, mennään nyt näin…. mutinaa….)
Vuoden parhaan dokumentin valinnassa Oscar-raati vaikutti tehneen tietoisen päätöksen ihon värin esille nostamisessa. Ehdokkaita oli varmasti useita kymmeniä, mutta viiden parhaan joukosta kolme käsittelee mustaihoisen / afroamerikkalaisten eloa Yhdysvalloissa (O.J.: Made in America; 13th; I Am Not Your Negro; Fire at Sea; Life Animated). Normista poikkeaa vain pakolaisista kertova Fire at Sea ja autistisen pojan puhumaan oppimista valoittava Life, Animated. Kyseistä listaa katsellessa olisin laittanut roponi afroamerikkalaisten puoleen kuten BAFTA (13th), PGA ja ja Independent Spirit Award (O.J.: Made in America) tekivät voittovalinnoissaan. Arvovaltainen Oscar-raati palkitsi vuoden parhaana dokumenttina O.J.: Made in American, joten veikkaus olisi tässä kohtaa osunut kohdalleen.
Parhaan dokumentin yhteydessä on hyvä mainita yhteiskunnallista syistä myös parhaan lyhytdokumentin voittaja. Sen sai syyrialainen White Helmet’s dokumentti. Ohjaaja Mr. Orlando von Einsiedein dokkari kertoo vapaaehtoisista, jotka pelastavat ihmisiä raunioista, joiden mottona on ”To save one life is to save all of humanity”. Omalta osaltaan dokumentti menee poliittiseksi siinä, että sen kuvaajaa Mr. Khaled Khatibia ei päästetty maahan, koska kotimaa oli yksi pannassa olevia Yhdysvaltojen rajaviranomaisten mielestä. Sama koski myös White Helmet’s ryhmän johtajaa Mr. Raed Saleh. Ja onhan se ymmärrettävää, että nämä herrat olivat varmasti suuri riski Yhdysvalloille yrittäessään osallistua Oscar-gaalaan. Ja varsinkin kun sattuivat vielä voittamaan ja siten edistämään toivottavasti sodan vastaista ajattelua.
Parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscaria tavoitteli tänä vuonna hyvinkin mielenkiintoinen ryhmä: Tanna (Australia); Land of Mine (Tanska); Toni Erdmann (Saksa-Romania); The Salesman (Iran) ja A Man Called Ove (Ruotsi). Koska Hymyilevä mies ei päässyt mukaan, piti periaatteessa liputtaa ruotsalaisen A Man Called Ove -elokuvan puolesta. Mutta näistä oman sydämeni ainutlaatuisuudellaan varasti kuitenkin Tanna, jolle olisin pystin suonut. Toisaalta saksalainen lähes kolmen tunnin takapuolta puuduttava sessio isän ja tyttären suhteesta on myös meriittinsä ansainnut. Sen absurdi huumori oli ihan omaa luokkaansa. Mutta ehdokkaista parhaimmat mahdollisuudet oli varmasti iranilaisella The Salesman -rainalla, jonka ohjaaja ei ollut ensikertalainen näissä kisoissa. Arvovaltainen raati kuitenkin päätti tästä, enkä minä, joten parhaan ulkomaalaisen Oscar-pystin sai tänä vuonna iranilainen The Salesman. Sen ohjaaja Mr. Asghar Farhadi puolestaan päätti boikotoida Yhdysvaltojen maahantulopolitiikkaa ja siinä samalla Oscareita, eikä siksi saapunut paikalle.
Viime vuoden parhaat leffat on nyt sitten valittu. Ja tänäkään vuonna ei kommelluksitta selvitty. Suurin somekohu nousee varmaankin siitä kämmistä, missä La La Land ehdittiin ensin julistaa vuoden parhaaksi elokuvaksi, kun se titteli oikeasti kuului Moonlight -elokuvalle. Tätä enemmän pitäisi kuitenkin pulista ja puhista Yhdysvaltojen maahantulopolitiikasta, joka esti elokuvan tehneitä osallistumasta kisoihin mikäli kotimaan kohdalla oleva nimi ei amerikkalaisia miellyttänyt. Mutta tätä en ikävä kyllä usko sosiaalisen median samalla lailla esiin nostavan ja saihan La La Land joka tapauksessa kuusi Oscar-pystiä itselleen. Joka tapauksessa nyt sitten hopi-hopi leffateatterin suuntaan tai siihen paikalliseen ”videovuokraamoon”, jos mielit nähdä palkinnon saaneita leffoja. Edessä on kuitenkin mielenkiintoinen leffavuosi, joka tuo tullessaan uusia tuulia ja niitä enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia elokuvia.
Hi-hii ja elokuvien katselu sekä blogin pitäminen kannattaa, sillä niin sitä tuli voitettua aamupalkinto Radio Dein kisassa. Kysymys kyllä oli alkeellisen helppo, montako Oscaria jokin elokuva on enimmillään voittanut. Se oikea vastaus on muuten 11.
Osastot: Elokuvia ja elämää