Ooppera kertoo Julius Ceasarin (David Daniels) voitokkaasta retkestä Egyptiin, jossa hänelle tuodaan lyödyn vihollisen pää tarjottimella. Keisari ei moisesta faarao Ptolemioksen (Christophe Dumaux) kunnianosoituksesta innostu, vaan haluaa hänen palveluksessaan olevan Akillas (Guido Loconsolo) pois silmistään. Akilla puolestaan on kiinnostunut päänsä menettäneen miehen vaimosta Corneliasta (Patricia Bardon), jonka poika Sextus (Alice Coote) vannoo kostoa isänsä murhaajalle. Faaraon kulisseissa kuhisee myös samanaikaisesti kuin Kleopatra (Natali Dessay) haluaa faaroaksi faaroan paikalle. Apunaan hänellä on siinä uskollinen palvelijansa Nireno (Rachid Ben Abdeslam), joka myös Kleopatran käskystä suunnittelee lemmenjuonia Ceasarin suuntaan.
http://www.youtube.com/watch?v=UFnE0i1J94I
Äänellisesti minuun suurimman vaikutuksen tekivät baritoni Guido Loconsolo (Akilla) riittävän miehekkäällä mörinällä, joka upotti kyllä keisarin Mr. David Danielsin tenoriäänen mennentullen suohon. Jotenkin sitä odotti, että niinkin mahtavalla miehellä kuin Ceasarilla olisi ollut myös maineensa veroinen ääni. Toinen minuun vaikutuksen tehnyt ääni oli mezzo-sopraano Ms. Patricia Bardonin (Cornelia). Naisen laulamat osuudet saivat koko tunneskaalan aikaiseksi oopperan aikana. Ja tämä kyllä veti vertoja pääroolissa olleelle sopraanolle Ms. Natalia Dessaylle (Kleopatra) kaikesta keikistelystä huolimatta.
Lauluäänien lisäksi ooppera tarjosi poikkeuksellisen paljon hauskuutta esitysten kautta. Kleopatran veljeä näytellyt Mr. Christopher Dumuax oli omaaa luokkaansa valkokankaalla valtaa etsivänsä faaroan alkuna ja Kleopatran uskollinen palvelijana kontratenori Rachid Ben Abdeslam (Nireno). MET yllättää barokkioopperalla Julius Ceasarilla erittäin myönteisesti. Teoksella oli toki pituutta, yli neljän tunnin verran, vaikka muille jakaa, mutta se jaksoi myös pitää hyvin katsojan siitä kiinnostuneena. Perinteisen laulunlurittelun lisäksi valkokankaalla nähtiin bollywood- ja cha-cha-tanssia, kung-fu-taistelua ja sopivaa tilannekomiikkaa. Tällaisen kokemuksen soisi useammankin ihmisen kokevan. Samoin voisi kuvitella, että tällaisilla sovituksilla saataisiin myös lisää katsojia tätäkin kulttuurimuotoa ihastelemaan. Itselläni ainakaan ei ole ollut pitkään näin hauskaa oopperaa katsellessa ja kuunnellessa.
Roomalainen valtiomies Gaius Iulius Caesar (100 eKr. – 44 eKr.) on jäänyt jälkipolvien mieleen useista fraaseistaan, sotataidoistaan ja sinnikkäästi hänelle vastarintaa tekevästä gallialaiskylästä. Nyt mies on päässyt saksalaisen Mr. Georg Friedrich Händelin (1685 – 1759) oopperan muodossa ihastuttamaan meitä. Joskin on tunnustettava, että mies voi olla tunnetumpi oratorioistaan, joista Messias-oratoriota esitetään suhteellisen usein joulun aikaan eri paikoissa. Julius Caesar on Englannin hovisäveltäjän Mr. Händelin viides ooppera miehen laajasta tuotannosta ja sitä myös pidetään miehen parhaimpana ooppera tuotoksena. Ensi-iltansa esitys sai Lontoossa 20 helmikuuta vuonna 1724 ja Suomessa se ensimmäisen kerran nähtiin marraskuussa 1981 Kansallisoopperan panostuksena. Mr. Händelin tuotantoa leimaa ajalle tyypilinen barokkilaisuus, mutta samalla miehen oma kädenjälki, joka tekee niistä hieman persoonallisempia.
Valkokankaalla nähdyt versiot Julius Caesarista perustuvat Mr. William Shakespearen tragedia-näytelmään, The Tragedy of Julius Caesar, ilmeisestikin vuodelta 1599. Näytelmä keskittyy kertomaan Caesaria vastaan kohdistuneesta salaliitosta ja sen lopputuloksesta. Nyt nähty ja kuultu ooppera eroaa vältavasti Mr. Shakespearen näytelmästä. Oopperassa on kyse yksinkertaisesta rakkaus- / sankaritarinasta, missä Caesar pelastaa Kleopatran. Ei sillä, että tässäkään versiossa siltä verenvuodatuksesta ja juonittelulta olisi vältytty, mutta ehkä se kaikki kuitenkin liittyy suhteellisen hyvin Ceasariin.
Valkokaan valloituksessa Julius Caesar on nähty lähinnä Mr. William Shakespearen näytelmän eri sovituksina. Valloituksensa tämä Rooman hallitsija aloitti vuonna 1950 Julius Caesar-nimisessä elokuvassa. Ensimmäisen elokuvan tekee merkittäväksi se, että palkkaa maksettiin vain Mr. Charlton Hestonille, joka näytteli Marcus Antoniusta ja muut roolit jaettiin opiskelijoiden tai tuotantoryhmän jäsenten kesken. Caesarin rooli tuli tuolloin Mr. Harold Taskerin kannettavaksi. Tunnetuin Julius Caesaria käsittelevä elokuva on kuitenkin vuodelta 1953, missä Mr. Marlon Brando näytteli Marcus Antoniusta ja Mr. Louis Calhern Caesaria. Elokuva sai aikoinaan Oscarin parhaasta lavastuksesta ja tavoitteli myös parhaan miespääosan ja elokuvan kultaista pystiä. Tuolloin palkintopöydän kuitenkin putsasi suhteellisen hyvin elokuva From Here to Eternity.
Seuraavan kerran Julius Caesar pääsi valkokankaalle vuonna 1970. Tuolloin Mr. Heston sai jatkaa tuttavuuttaan Juliuksen kanssa tutussa roolissaan Marcus Antoniuksena. Juliuksen viittaa harteillaan kantoi Mr. John Gielgud. Elokuva on Julius Caesarin historiassa merkittävä siksi, että se oli ensimmäinen keisarin värillinen esiintyminen. Siihen asti maailma oli ollut mustavalkoinen, sananmukaisesti.
Näiden vuosien jälkeen Julius Caesarin on saanyt nähdä Asterix & Obelix elokuvissa. Asterix on päässyt selvittelemään välejään Caesarin kanssa muun muassa rainoissa Asterix & Obelix: Mission Cleopatra (2002) ja Asterix & Obelix Britaniassa (2012). Näissä merkeissä Caesarin voi vielä olettaa jatkossakin polkevan jalkaansa ja repivän hiuksiaan päästään tulevaisuudessakin, mikäli aiheelle löytyy vain innokkaita rahoittajia.
Tähän elokuvalliseen listaan sopii myös italialainen elokuva Caesar Must Die (2012), missä Rebibbian vankilan näytelmäryhmä tekee oman versionsa klassikkonäytelmästä. Ja tässä kohtaa on tunnustettava, että tämän elokuvan koitan vielä löytää käsiini katselunautintoa tuottamaan. Luvassa on tällöin varmasti myös ikimuistoinen leffakokemus koskettavasta aiheesta.
Nyt nähdyssä oopperassa vaikuttanuut Kleopatra on päätynyt Ceasaria useammin valkokankaalle. Daami on viehättänyt katsojia jo vuodesta 1908 lähtien ja viimeisin tuotos on luvassa kuluvalta vuodelta, 2013. Näihin vuosiin ja niiden väliin mahtuu noin 25 eri tulkintaa Kleopatrasta. Niissä Egyptin hallitsijaa Kleopatraa VII (69 eKr – 30 eKr) esitellään enemmänkin rakkaussuhteistaan Caesariin tai Marcus Antoniukseen, kuin hänen varsinaisesta hallistustaidoistaan.
Kokeilunhaluisille ja oopperasta innostuneille suosittelen tutustumista New York Metropolitan Opera: Live in HD kauden 2013 – 2014 tarjontaan. MET:n kotisivujen mukaan luvassa on Tchaikovskyä (Jevgeni Onegin), Shostakovichia (The Nose), Puccinia (Tosca, La Bohéme), Verdiä (Falstaff), Dvořákia (Rusalka), Borodinia (Prince Igor), Massenettiä (Werther), Rossinia (La Cenerentola – Tuhkimo) ja omaa suosikkiani Mozartia (Cosi fan tutte – tämän siis niin todellakin menen katsomaan ja kuuntelemaan).
Osastot: Elokuvia ja elämää