Outin Leffaopas

Sakssa pienen Quedlinburgin kaupungin hautausmaalla leskeksi jäänyt Anna vierailee sodassa kaatuneen kihlattunsa Frantzin haudalla. Annan poistuessa haudalta hän huomaa nuoren miehen vievän kukkia Franzin haudalle. Tästä alkaa monimutkainen tarina, jossa selvitetään kuka kukat toi ja miksi.

Asian selvittely nostaa esiin valheita, niiden peittelyitä, anteeksipyytämista ja anteeksisaamista. Tämä kaikki on kuitenkin hyväksi Annalle, joka on jämähtänyt menneeseen aikaan. Tuntemattoman nuorukaisen Adrienin tulo Annan elämään tuo heille molemmille lohdutusta, mutta eri syistä. Mikä sinänsä on mielenkiintoista, koska valkokankalla selviytyminen vaikutetaan rakentavan valehtemisen varaan. Erityisesti tässä kunnostautuu Anna etsiessään sitä elämänsä prinssiä ja oppiessaan siinä samalla uusia piirteitä itsestään.

Mikäli leffa tuntui jollakin tapaa teemallisesti tutulta, niin muistikopasta kannattaa kaivaa esiin Mr. Ernst Lubitschin elokuva Broken Lullaby (1932). Elokuva perustui Mr. Maurice Rostandin teokseen L’homme que j’ai tué (The Man I Killed) vuodelta 1930, joka kertoo monella tapaa enemmän leffan sisällöstä kuin Franz. Mr. Lubitschin elokuvasta on kuitenkin kulunut kunnioitettava aika, joten uutta sovellusta katselee ihan mielellään. Ja ohjaaja Mr. Ozon sai silti mahdollisuuden käsitellä salaisuuksia ja valheita valkokankaalla uudesta näkökulmasta. Mr. Ozon piti Broken Lullaby -elokuvaa optimistisempana kuin omaa tuotostaan. Painopistettä haettiin nyt myös häviäjien puolelta. Se on sitten ihan eri asia näkyykö se valkokankaalla. Toisaalta leffassa kyllä vilahtaa Mr. Edouard Manet’n maalaus Le Suicidé (Itsemurha) niin selvästi, että sekin antaa osaltaan viitteitä leffan sisällöstä. Ohjaaja itse piti maalausta koko tarinan symbolina ja Annan kohdalta voimaannuttavana tekijä, mikä antoi hänelle mahdollisuuden tarkastella sitä kaikkea ulkopuolelta samalla tavalla kuin katsomme tauluja. Tämän ymmärtämisen jälkeen Anna on valmis jatkamaan omaa elämäänsä.

Sama pätee tavallaan katsojaankin. Frantz on toki kauniisti kuvattu, mutta vähän tunnekylmää tuotosta. Tämä voi toki olla ohjaajan tavoitteenakin kaiken vertaiskuvallisuuden nimissä, mutta olisi silti kiva tuntea jotain valkokankaan tapahtumia kohtaan. Eikä tähän vaikutu vain tarinan yksinkertaisuus. Ehkäpä meidän tulisi tarkastella sitä samalla lailla ulkopuolelta kuin Anna tekee taulun kohdalla ja sen jälkeen jatkaa omaa elämäämme. Tosin välinpitämättömyys valkokankaan tapahtumista ei tee leffalle loppupeleissä kuitenkaan hyvää.

Ranskalainen ohjaaja Mr. François Ozon on yksi nyky-Ranskan vaikuttavimmista, tai ainakin tuotteliammista ohjaaja-käsikirjoittajista. Kansainväliseen julkisuuteen hän nousi 8 femmes – 8 naista elokuvallaan. Miehen leffat ovat vähintään sanottuna mielenkiintoisia käsitellen aiheita, joita ei välttämättä valkokankaalla tavata. Hyviä esimerkkejä täsä viime vuosilta ovat Potiche – aivovaimo; Jeune & Jolie – Isabelle: nuori & kaunis sekä In the House – Vieras talossa, Mikäli miehen tyyli mielytti suosittelen katsastamaan aikoinaan myös tänä vuonna Cannesissa kisaavan Joyce Carol Oatesin tarinaan perustuvan elokuvan L’Amant Double. Se on varmasti sisällöltään ohjaajan tyylille uskollinen esitellen naisia, jotka ovat Mr. Ozonin elokuvissa keskellä sijalla. Samoin kuin leffan teema pyörien aiheissa, joita ei kovin usin valkokankaalla tavata. Ja ennen kaikkea ohjaaja palaa siinä taas seksuaalisuuden pariin, mikä loistaa poissaolollaan Frantzista. Frantzin ollessa ohjaajan säädyllisin ja pidättyväisin elokuva, tuleva erootiinen trilleri L’Amant Double poistaa sitten varmaan kaikki mahdolliset estot.

Ohjaajan mielenkiinto kokeilla eri tyylilajeka näkyy Franzin kohdalla hyvin siinä, että Mr. Ozon halusi tehdä elokuvastaan mustavalkoisen, koska se kertoo ajasta ennen värifilmejä, Mr. Ozon piti tätä tehokeinona realistisuuden lisäämisessä. Mustavalkoisuudesta, ajallisesta sijoittumisesta 1900-luvun alkupuolelle ja pahan anteeksi antamisen teemasta huolimatta Mr. Ozon halusi leffallaan myös painottaa sen ajankohtaisuutta. Historia toistaa itseään, pitää vain tietää missä mennään. Ja tässä tapauksessa toivottavasti oppia jotain menneisyydestä, jossa eri maiden sisällä kansallismielisyyden uho nostaa omaa päätään yhä voimakkaammin.

Moni kakku kaunis päältä

mutta sisältö jää sitten kohtaamatta milloin mistäkin syystä. Omalla kohdalla nuokkumiseen voi toki vaikuttaa edellisen yön työrupeama tai sitten voin väittää, että rauhallisesti etenevän leffan parissa on rauhallista viettää aikaa silmät lupsuen. Sisällöllisesti Frantz on tyypillinen ohjaajansa tuotos, se painottaa erilaista ystävyyttä ja naisten voimaantumista. Suosittelen elokuvaa kaikille hitaasti etenevän rauhallisen draaman ystäville, jotka haluavat nauttia valkokankaalla pienen piirin tapahtumista.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Pierre Niney, Paula Beer, Ernst Stötzner, Marie Gruber, Johann Von Bülow, Anton von Lucke, Cyrielle Clair, Alice de Lencquesaing.

Kesto: liian pitkä väsyneelle ihmiselle = 1 tunti 54 min