Outin Leffaopas

Oooh… nopeita autoja ja komeita lihaksikkaita miehiä.. testosteronitaivas – täältä tullaan. Vaikka hyvin periaatteessa olen vastaan näitä jatko-osia malliin, 1, 2, 3, 4, ja niin edelleen, niin voin kai ihan hyvällä omalla tunnolla hypätä sen yli näiden vauhdikkaiden autojen kohdalla (on se vaan sen puolesta kumma, että tästä kaikesta kuolan valumisesta huolimatta en sitten ymmärrä mitään sieltä konepellin alta… – mutta ei kai ihastelua ja esteettistä nautiskelua haittaa! Läheisteni mielestä minulle todellakin sopisi vanha auto – klassinen diesel Mersu joltakin 1970-luvulta, joka kiihtyy myötätuulessa, alamäessä ja kaksin jaloin kaasujalan päällä seisoessa juuri ja juuri 70 kilometrin tuntinopeuteen).

Fast Five leffa jatkaa samaa linjaa mitä sarjan aiemmat rainat. Entinen poliisi Brian O’Connor (Paul Walker) yhdistää voimansa entisen jahtikohteensa Dom Toretton (Vin Diesel) kanssa siihen viimeiseen kuuluisaan keikkaan Rio de Janeirossa Brasiliassa parin muun vanhan tuttavuuden kanssa. Ja jos homma hoituu kotiin, karkumatkan voi lopettaa ryhtymällä siirtolaiseksi maahan, jonka kanssa Yhdysvalloilla ei ole luovutussopimusta. Homman toteuttamisessa on kuitenkin pari mutkaa, sillä miesten perässä on periksiantamaton FBI-agentti Luke Hobbs (Dwayne Johnson) ja erään mikrosirun vuoksi tasoitusta hakeva Rioa hallitseva Hernan Reyes (Joaquim de Almeida).

Elokuva ei tarjoa 3D-kokemuksia, ei robotteja, ei spandeksia ja tai supersankareita. Sen sijaan ilmassa leijuu pakokaasun ja bensan katku sekä miehiset nokittelut. Mutkat otetaan suoriksi ja oikeutta siinä välillä omiin käsiinkin. Voiko nainen pyytää enempää – eipä kai.  Pieneksi harmiksi nousi tietenkin se, että autoja ei ollut valkokankaalla ihan vanhaan tuttuun malliin, mutta lihasten pullistelua kyllä sitten sitäkin enemmän. Ja olihan tuo autojen saatavuuden ongelma juonen mukainenkin, jos rahat ovat vähissä… – siis elokuvan juonessa, ei sen tuottamisessa , mutta ei se kyllä ennen ole tätä porukkaa estänyt niitä kaaroja keräämästä.

Mutta tätä kaikkea ymmärtääkseen on ihan pakko ottaa kurkistus historiaan. Vuonna 2001 The Fast and The Furious filmissä miesten tuunauksen kohteena oli “klassikkoautoja”. Kumia kaduilla polttamaan pääsivät muun muassa Honda Civics, Mitsubishi Eclipse GS-T, Mazda RX-7, Toyota Supra, Dodge Charger ja Chevrolet Chevelle SS. Ajan kuluessa ja seuraavan elokuvan 2 Fast 2 Furious tullessa valkokankaalle vuonna 2003 autotkin olivat hieman muuttuneet. Työpaja toiminta autojen tuunaamiseksi jatkui edelleen, samoin kuin katukilpailu, mutta tällä kertaa konepeltien alle oli lisätty lisävoimia muun muassa seuraaviin autoihin: Nissan Skyline GT-R R34,  Mitsubishi Eclipse GTS Spyder, Chevrolet Camaro Yenko S/C ja Dodge Challenger R/T. Tuunauksen ollessa kivaa puuhaa ja katsojalukujen ollessa taattuja katukisojen suhteen markkinoille pukkasi taas uusi Amerikan mantereella maanteitä halkova Fast & Furious leffa vuoden 2009 kunniaksi. Autot pääsivät taas loistamaan ja saivat muutamia mielenkiintoisia lisäosia. Aiemmissa leffoissa esiintynyt Nissan Skyline GT-R-R34 pääsi taas mukaan, samoin Chevrolet Chevelle, Dodge Charger. Uutena esiteltiin Subaru Impreza WRX STI ja Chevrolet Camaro, valkokankaalla vilahti myös ihan tavallinen Hummer (tylsää).

Tässä leffassa meitä autofriikkejä hemmoteltiin muun muassa sellaisilla helmillä kuin Fordin Galaxyllä, GT40:llä ja Mavericilla, Dodge myös mukana sponssaamassa autoillaan Challengerilla ja hyökkäysvaunulla Gurkha LAPV:lla. Klassikkolinjaa edustivat kunnialla vuoden 1963 Ford Galaxy, vuoden 1966 Corvette Grand Sport ja oma ehdoton suosikkini vuoden 1969 Chevrolet Camaro. Ja ihan (pienenä) tunnustuksena veljeni moottoripyöräinnostuksella on kehuttuva myös elokuvassa ollutta Ducati Street Raceria (kyllä sillä kovaa pääsee…)  Joten, kun seuraavan kerran joku lyyli kaupungilla kuolaa autosi perään – varo, se voi olla minä. Ja kyllä – kuolaan sen auton, en sen kuljettajan perään 😉 …. Vaikka tuossa läheisellä parkkipaikalla onkin pyörinyt ihan asiallinen pari (siis mies ja auto)….

Mutta tasapuolisuuden nimissä on sanottava (autoja vastaan), että onhan noita Mr. Dieseliä ja Mr. Walkeria ihan kiva katsella valkokankaalla. Miehet eivät vaan ole oikein päässeet loistamaan viime vuosien valkokangasmagneetteina. Babylon A.D. (2008) ja Riddickin aikakirjat (2009) taitavat olla Mr. Dieseliltä eniten mieleen nousevat viime ajan elokuvat. Ja en edes palaa siihen Pacifier (suom. tuttisoturi) (2005) rainaan. Mr. Walkerilta ei tule mieleen muita mieleen muistuvia leffoja kuin Fast & Furious sarja. Mutta kuten Mr. Diesel aikoinaan totesi, että miksi pitäisi muuttaa hyvää formaattia, jos se jaksaa katsojia kiinnostaa. Kannetaan tätä!

Sata lasissa kesäkautta kohti

ja hermojen hallintaa äkillisten kurvien kanssa. Rainan Fast & Furious 5 juoni ei ole liiallisilla dialogeilla pilattu, mutta ei se haittaa. On kyllä tosin myönnettävä, että Mr. Johnsonin supliikit olisi voitu hieman tehdä ”arkisimmiksi” ja miten ihmeessä hän oli se ainoa, joka hikoili päästä varpaisiin Rion helteessä. Mutta muuten leffa ei tuottanut lainkaan minkäänlaisia katsomisen ongelmia, vaan piti kyllä omaa jännitysmomenttiaan loppuun asti tiukasti ratissaan kiinni ja tarjosi siinä ohella muutamia makoisia naurujakin. Raina muuten kannattaa katsoa suhteellisen loppuun – siis vielä lopputekstien jälkeenkin, sillä siellä kyllä pedataan sitä tulevaa Fast & Furious 6 –leffaa (kivaa – lisää kumin polttamista ja katuajoja), jota jäänkin odottamaan. Ihqu, olen vieläkin ihan fiiliksissä leffan hyvistä ja hurjista takaa-ajokohtauksista. Taidan valua katsomaan tätä adrenaliinitykitystä uudelleenkin.

Overall
Kokonaisarvosana.