VALIKKO

Extremely Loud and Incredibly Close – Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä

Elokuvan esikuvallisena innoituksena toimi Mr. Jonathan Safran Foerin saman niminen novelli vuodelta 2005. Teemallisesti elokuva on pysynyt uskollisena kirjalle, missä kertojan hahmossa oleva Oskar löytää kotoaan vuosi isänsä kuoleman jälkeen avaimen. Oskar (Thomas Horn) uskoo tämän avaimen johdattavan hänet isänsä Thomas Schellin (Tom Hanks) hänelle jättämän viestin luokse jonnekin päin New Yorkia. Oskarin tietämättä hänen äidillään Lindalla (Sandra Bullock) on tässä etsintäretkessä suurempi merkitys kuin hän ymmärtää. Avaimen arvoituksen etsintäretkeä voi pitää myös Oskarin keinona käsitellä 9/11-tragediaa ja posttraumaattista stressiä, mistä johtuen elokuvalle olisi vallan mainiosti antaa nimeksi myös pelkästään ’Oskar’. Teemaan sopisi myös tietenkin aina nämä kaikkien suosiossa olevat vanhempi-lapsi-suhteen kuvaukset eri ikäisten näkökulmista, kun ne eivät ilmeisestikään ole niitä kaikkein yksinkertaisempia. Mutta annetaakoon mieluummin tilaa post-traumaattiselle stressille.

Ohjaajan Mr. Stephen Daldryn teoksille vaikuttaa olevan tyypillistä päätyminen Oscar-ehdokkaiksi joko parhaan ohjaajan tai parhaan elokuvan kategorioihin. Kisoissa aiempina vuosina mukana ovat olleet muun muassa Billy Elliot (2000), The Hours (2002), The Reader (2008) ja nyt myös Extremely Loud and Incredible Close (2011). Mies siis tekee jotain vaikuttavaa tavalla, joka vetoaa niin katsojiin kuin kriitikoihinkin, mikä voi johtua siitä, että miehen elokuvat selvästikin käsittelevät menetystä – jollakin asteella. Ja ainakin amerikkalaisesta näkökulmasta 9/11 sopii hyvin tähän menetyksen käsittelemistä koskevien elokuvien linjaan. Ja siinä suhteessa on kyllä nostettava hattua koko näyttelijäkaartille tuskan ilmaisemisen eri muotojen esittämisestä. Meistä jokainen on joskus menettänyt rakkaansa ja sen tuskan kokemisen eri muotoja voi hyvin pongailla valkokankaalta.

On myös todettava, että tämä 9/11-tapahtumaan käsittelevä elokuva on tehty koko perheen elokuvaksi, sillä välillä niin pullamössömäisesti se esittää kaksoistornien romahdukseen liittyvän post-traumaattisen stressin. On vaikea sanoa, milloin aika on oikeasti otollinen tätä tragediaa koskeville elokuville, sillä niitä tulla tupsahtelee säännöllisin väliajoin: Fahrenheit 9/11 (2004), United 93 (2006), World Trade Center (2006) ja nyt tämä. Joidenkin mielestä aikaa on varmaan kulunut liikaa, toisten mielestä liian vähän. Ja varmaan olettaa voikin suhteellisen rehellisesti, että 9/11 tulee kummittelemaan amerikkalaisessa elokuvatematiikassa samaan tapaan kuin Talvisota suomalaisessa. Kaikkia on  kuitenkin vaikea miellyttää yhtä aikaa ja Extremely Loud And Incredible Close osoittaa sen hyvin oman näkökulmansa kautta. Elokuva on myös siinä mielessä mielipiteitä jakava, että ellei sen nyyhkytarinaan lähde heti alussa mukaan, voi olla vaikea käsittää miksi salissa istuu leffan loppuun asti sillä elokuva tarjoaa draamaa ja nessujen kulutusta lähes kaksin käsin lähes alkumetreiltä asti. Itse ryystin niitä käsilaukusta käsin käsin elokuvan loppua kohden lähestyessä. Perheenjäsenen menettäminen on aina yhtä traagista, olipa syy mikä tahansa. Mutta näissä nyyhkyttämisen merkeissä on siitä huolimatta annettava tunnustusta ohjaajalle, että elokuva ei jätä surullista jälkimakua, vaan onnistuu hyvin kokoamaan itsensä loppua kohti – siihen tunnettuun ’häpi end’ vaatimukseen – ja siten leffasalista poistuessa olo oli suhteellisen tasapainoinen.

Isää ja itseään etsimässäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Elokuvan on sanottu käsittelevän syyskuun 11.päivän (2001) tapahtumia lapsen näkökulmasta. Itse olisin asiasta eri mieltä. Pikemmin se kertoo siitä, miten jokaisen ihmisen on voitettava omat vaikeutensa ja miten jokainen meistä käsittelee stressiä eri tavoin, oli sen syynä mikä tahansa. Vähän kotisohvapsykologian tai elokuvan sanoman tavoin voi todeta, että jos matka määränpäähän on liian helppo, silloin sinne ei kannata mennä tai sitä ei kannata tavoitella. Toisaalta ymmärrän toki sen, että paikalliset newyorkilaiset voivat olla tästä hyvinkin eri mieltä. Jokainen meistä varmaan muistaa, missä oli kaksoistornien romahduksen aikaan (töissä aamuvuorossa Uumajassa, luulin, että televisiossa näytetään elokuvaa) ja miten se meihin vaikutti. Mutta näistä muistoista huolimatta elokuva ei juuremmin synnytä samanlaisia järkytyksen / hämmennyksen tunteita kuin tapahtumaan liittyen voisi kuvitella. Elokuva arvioinnin näkökulmasta tämä on haasteellista. Extremely Loud And Incredible Close jättää tyhjän päälle hahmoihin sitoutumisessa, syvällisemmän tunteen luomisessa ja järkevämmän kontaktin saamisessa 9/11-tapahtumaan – katsoja on elokuvan lopussa juuri samanlaisessa tilanteessa kuin Oskar, asialle ei ole saatu järjellistä selitystä. Tällöin asiaan vähemmän syventyneen katsojan on pakko pohtia, onko elokuva tehty terapiamielessä sen tekijöiden taholta. Nessuja on hyvä varata mukaan, tämä siitäkin huolimatta, että todennäköisesti valkokankaalla itketään enemmän kuin katsomon puolella. Extremenly Loud & Incredible Close rainasta on kuitenkin sanottava, että se yllätti erittäin positiivisesti ja soisin sille enemmän katsojia, kuin se todennäköisesti saa. Älä pelkää surutarinaan vaan suuntaa elokuviin katsomaan miten sitä on saatu käsiteltyä suhteellisen kauniilla ja sinnikkäällä tavalla.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

If things were easy to find, they wouldn’t be worth finding.

Isn’t everyone somehow odd?”

Elokuvan yhteydessä kannattaa kiinnittää huomio tämän vuoden (2012) Oscar-valintoihin, joissa myös tämä leffa tavoitteli parhaan elokuvan pystiä. Mielenkiintoista niissä on se, että siellä oli 16sta eri kirjaa perustuvaa elokuvaa ehdolla jonkinasteisen palkinnon voittajaksi. Kertooko se sitten uniikkien ideoiden vähyydestä, vai taidosta käyttää valmista kirjallista materiaalia, jää lukijalle / katsojalle päätettäväksi. Mukana olivat seuraavat kirjalliset tuotokset, jotka olivat suuren yleisön saatavilla jo paljon ennen elokuvia:

  • Kaui Hart Hemmings: The Descendats (2007)
  • Jonathan Safran Foer: Extremely Loud and Incredible Close (2006)
  • Kathryn Stockett: The Help (2009)
  • Brian Selznick: The Inventation of Hugo Cabret (2007)
  • Michael Lewis: Moneyball (2003)
  • Michael Morpurgo: War Horse (1982)
  • John le Carré: Tinker, Tailor, Soldier, Spy (1974)
  • Stieg Larsson: The Girl with the Dragon Tattoo (2005)
  • Colin Clark: My Week with Marilyn (1995, 2000)
  • George Moore: Albert Nobbs (1918)
  • Charles Perrault: Puss in Boots (1695)
  • J.K. Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows, Part 2 (2007)
  • Charlotte Bronte: Jane Eyre (1847)
  • Hergé: The Adventure os Tintin
  • James Sallis: Drive (2005)
  • Richar Matheson: Real Steel (1956)

Näistä huomaa, että hyvä tarina kantaa kyllä läpi harmaan kiven ja ajankulun. Sekä sen, että kirjaston hyllyjen sisältöihin pitää alkaa suhtautua ihan eri tavoilla. Sitä ei enää osaa sanoa, että pitääköä kädessään seuraavaa elokuvallista mestariteosta vai ei.

 

 

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa