VALIKKO

En man som heter Ove – Mies, joka rakasti järjestystä

Leskeksi jäänyt Ove rakastaa järjestystä pakkomielteisesti ja yrittää päästää itsensä hengiltä. Kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan, sillä kuvioihin änkeää yli-innokkaita ja ystävällisiä naapureita. Asiaa auttaa se, että naapurin rouva Parvaneh näkee pintaa syvemmälle ja alkaa lopulta vetää Oveakin kohti elämää. Matkalla sinne toki tarvitaan hyviä työkaluja ja tunnelukkojen avaamista.

En man som heter Ove / Mies, joka rakasti järjestystä on koskettava draama elämän isoista ja pienistä asioista sekä niiden vaikutuksista toisiinsa. Joskus on hyvä pitää sitä järjestystä yllä ja joskus vaan antaa mennä virran mukana. Tästä hyvä esimerkki on elokuvassa esitetty Oven kasvutarina, joka valaisee katsojalle miehen mallin syntymistä ja tunteiden hallintaa. Se sisältää kaikkea mustasta huumorista, ihastuttavaan romantiikkaan ja rakastumiseen ja sen tuoman muutoksen kanssa elämiseen. Takautumien kohdalta elokuva muistuttaa Hundraåringen som klev ut genom ett fönster och försvann – rainaa. Joten siitä pitäneet pitävät varmasti myös järjestystä rakastavasta Ovesta.

Ohjaaja Mr. Hannes Holm tekee taidokkaasti epäuskottavasta uskottavaa. Katsoja imeytyy tähän pakkomielteiseen toimintaan mukaan, saa omat naurunpaikkansa ja alkaa todellakin tuntea arkista yhteyttä Oveen. Asiaa voi tietenkin auttaa se, että meidän jokaisen lähiöstä varmastikin löytyy yksi ”ove”. Itse kutsuin tätä nyt jo edesmennyttä ihmistä omassa elinpiirissäni aikoinaan ”ilmaiseksi murtohälyttimeksi”. Tämän lisäksi on tietenkin todettava, että elokuva käsittelee luonnollisesti rakkautta, menetystä, sairauksia, ikääntymistä ja yksin olemista. Kaikki tämä esitetään hienossa paketissa, joka jättää katsojan surullisesta (??) lopusta huolimatta hyvällä mielelle. Yhteistyö on voimaa.

Mr. Rolf Lassgård tekee Oven roolissa hienoa työtä. Hän on oikeasti täynnä lämpöä, inhimillisyyttä ja asioiden sujuvaa toimintaa, mutta ei vain ole löytänyt tunteilleen sopivaa ilmaisutapaa. Miehen reagointia ympäristön toimintaan voi pitää ruotsalaisena vastikkeena suomalaiselle mielensäpahoittajalle. Kummassakin leffassa on sekä myönteinen ja surullinen vire. Elämä muutoksen tuulineen kulkee eteenpäin ja sen mukana on vain sitten rämmittävä parhaan kykynsä mukaan. Ove yrittää tosissaan tässä kaiken keskellä päästä Sonjansa viereen, mutta joutuu toteamaan, että itsensä tappaminen ei ole niin helppoa teknisesti kuin hän luuli.

Mikäli leffa kolahti yhtä paljon kuin minulla suosittelen suuntaamaan lähimpään kirjastoon ja etsimään käsiin Mr. Fredrik Backmanin teoksia. Suomeksi pitäisi olla ainakin kirjat Mies, joka rakasti järjestystä (2012) ja Britt-Marie kävi täällä (2014). Ja tosifanit voivat sitten käydä treenaamassa ruotsinkielen taitoaan hemmon blogissa täällä. Postaukset ovat hauskoja, riittävän lyhyitä ja mieltä piristäviä. Elokuvassa on toki varmasti käytetty perinteiseen tapaan taiteellisia vapauksia, mutta luotan silti myös kirjallisen muodon vakuuttavaan voimaan.

Ohut elämänlankawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka katkaiseminen on työläämpää kuin Ove uskoi. Tämä voi kylläkin johtua siitä, että naapureilla tai sivullisilla on taipumus puuttua tahtomattaan asiaan juuri kun Ove yrittää lahdata itsensä hengiltä. Itsensä tappamisen yrittäminen on työlästä puuhaa ja saa aikaa satiirisia kommelluksia. Leffa ei kuitenkaan ole mikään itsemurha-raina, vaan pikemminkin kertomus rakkaudesta, järjestyksellä yksinäisyyden täyttämisestä ja tunnemuurien avaamisesta. Elokuva yllättää myönteisyydellään, Oven sinnikkyydellä ja ihmisläheisyydellä. Se on osittain ruotsalainen versio mielensäpahoittajasta, tarjoaa itkua ja naurua, mutta myös sitä oman itsensä perinteistä tarkastelua. Suosittelen elokuvaa kaikille aikuisille ihmisille. Elämän kiertokulusta huolimatta leffasta poistuu hyväntuulisena.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Rolf Lassgård, Bahar Pars, Ida Engvoll, Filip Berg, Tobias Almborg, Klas Wiljegård, Poyan Karimi, Johan Widerberg

 

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa