Tamperelaispariskunnan Eilan (Heidi Herala) ja Rampen (Pirkka-Pekka Petelius) tytärtä Likkaa (Emmi Parviainen) ahdistaa seurustella viksun ja vilmaattisen Pirkan (Riku Nieminen) kanssa, joka käyttää outoja sanoa ja ei ole tarpeeksi miesmäinen Likan makuun. Likan vanhemmat haluavat kuitenkin tutustua paremmin Pirkkaan ja eri mutkien kautta nelikko päätyy viettämään valioaikaa naapuriensa loistohuvilalle. Mukana on myös Pirkan äiti (Leena Uotila), jolle Eila valehtelee huvilan olevan heidän omansa. Päivän aikaan valheiden verkko vain voimistuu, kun paikalle pörhältävät myös Eilan äiti (Eila Roine) ja sisar. Soppa myös menee entistä mutkikkaammaksi, kun huvilan oikeat omistajat Thomas (Carl-Kristian Rundman) ja Monica (Åsa Wallenius) saapuvat paikalle.
Elokuva muistuttaa jollakin tapaa yhtä lempisarjoistani, Pokka pitää -brittikomediasarjaa. Mutta tämä ei siitä huolimatta saanut minua leffan suureksi ystäväksi, vaikka Eilassa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin aina niin tahdikkaassa Hyacinthissa. Hämeessä olevalla naapurihuvilalla kyllä pidetään itseään vähän muita parempana ja muita – varsinkin ulkomaalaisia – itseään huonompana, niin Pokka pitää sarjan matriarkan Hyacinthin tyylinen huumori loistaa poissaolollaan suurimman osan ajasta.
Ms. Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja Likka ovat sanailleet mitä erilaisimmissa näytelmissä alkaen vuodesta 2004 (Ei tehrä tästä ny numeroo) aina vuoteen 2010 asti, jolloin ensi-iltansa sai Eila, Rampe ja huonot geenit Tampereen Työväen Teatterissa. Daami on tunnettu myös sisarensa Tiinan kanssa tehdyistä lasten/nuortenteoksista. Niistä valkokankaalle asti ovat pääseet aikoinaan Heinähattu ja Vilttitossu sekä Risto Räppääjä. Joten Eila, Rampe ja Likka tuovat tuoretta sanailua vähän vanhemman väen iloksi. Elokuva ei perustu aiempiin Eila ja Rampe -kirjoihin, vaan se on tehty suoraan valkokankaalle. Tässä kohtaa lienee on paras myöntää, että valkokankaalta kuulu kieli oli niin hauskaa kuunneltavaa, että edessä voi olla reissu kirjastoon tutustumaan paikalliseen kielikulttuuriin.
Ohjaaja Ms. Taru Mäkelä jatkaa kevyiden ja tilannekoomisten kotimaisten elokuvien parissa. Kevyen komiikan koossapitämistä hän pääsi harjoittelemaan viime vuosina elokuvien Varasto (2011) ja Mieletön elokuu (2013) parissa. Ja Varasto-elokuvan tavoin on helppo uskoa tästä elokuvasta tulevan uusi alkuvuoden suosikki ainakin siihen asti, kunnes Viikossa aikuiseksi rynnistää elokuvateattereihin. Eila, Rampe ja Likka voisi toki olla hauskempikin, mutta meneehän tämä näinkin puskissa kaatumisen ja kompuroinnin keskellä. Kaikesta keskinkertaisuudesta huolimatta naurulihasten treenaamiselta ei voi välttyä kuunnellessa Eilan ja Rampen keskinäistä naljailua tilanteessa, jossa nainen vie ja mie vikisee – ainakin pintapuolisesti.
| Oma maa mansikka |   |
|---|---|
| ja muu mustikka, vaikka saahan siellä toki vierailla. Parhaita olisi kuitenkin suutarin pysyä lestissään ja korkeintaan oppia uusia malleja. Eila, Rampe ja Likka -elokuva yrittää olla liian hauska enemmän yrittämisen kustannukselle. Eilalle on tärkeää vaikutuksen tekeminen hinnalla millä hyvänsä. Samaa voi sanoa elokuvasta. Naurattamista yritetään ja yritetään, mutta jossakin vaiheessa päädytään fyysisen komedian, ulkomaalaisilla naljailun ja pikkusievistelyn puoleen. Paremman käsikirjoituksen kanssa elokuvasta olisi voinut saada enemmänkin irti. Nyt se alleviivaa hauskat kohdat, eikä juurikaan tarjoile katsojalle mitään uutta. Näyttelijätyö on kuitenkin hyvää, samoin kotimaiset maisemat. Suosittelenkin elokuvaa kaikille niille, joita suomalainen mökkikulttuuri viehättää ja jotka haluavat heittää aivonsa narikkaan leffan ajaksi. Eila, Rampe ja Likka on turvallinen vaihtoehto aloittaa kotimaisiin elokuviin tutustuminen. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen
Henkilöt: emmi parviainen, heidi herala, pirkka-pekka petelius, riku nieminen