Outin Leffaopas

Crazy, Stupid, Love on amerikkalainen yritys esittää sitä, miltä tosirakkaus tuntuu eri ikäisille ihmisille. Elokuvassa omien rakkaus (ihastumis) pulmiensa kamppailevat varhaisteini Robbie (Johan Bobo), hänen lapsenvahtinsa Jessica (Analeigh Tipton), Robbien vanhemmat Cal Weaver (Steve Carrell) ja hänen vaimonsa Emily (Julianne Moore). Jotta mukaan olisi saatu varhaisaikuisia syvempää sidettä etsivät myös lakimieheksi opiskeleva Hannah (Emma Stone) ja Calin mentori Jacob Palmer (Ryan Gosling) omista piireistään. Tämä sekameteli soppa saa alkunsa siitä, kun Emily kertoo pettäneensä Calia työtoverinsa David Lindhagenin (Kevin Bacon) kanssa ja haluavansa avieron. Perheen eri jäsenet ottavat eron eri tavoi vastaan, mutta Cal joutuu / pääsee Jacobin mentoroitavaksi siitä, miten elämässä voi päästä eteenpäin eron jälkeen, sillä treffeillä käymisen suhteen hän on todella aloittelija. Eteenpäin pääseminen ja rakastamisen lopettaminen eivät kuitenkaan aina ole sama asia, sillä sydäntään ei voi muuttaa samalla tavalla kuin ulkonäköään (vaikka kuulkaa on tässä yhteydessä pakko mainita – wau – kyllä vaan ne oikeat vaateet saavat miehen päällä asiat näyttämään ihan erilaisilta). Asia selvenee leffan aikana useammallekin ihmiselle. Sen lisäksi Crazy, Stupid, Love esittää hyvin sitä, mihin kaikkeen ’pienillä’ väärinymmärryksillä voi oikein päästä tai joutua. Siinä mielessä leffa tarjoilee kunnon nauruja pienissä puuskissa.

Vaikuttaa siltä, että ainakin itse olen hitaasti ja varmasti kääntymässä Mr. Carrellin fanittamiseen. Mies on nähty tässäkin blogissa elokuvissa: Date Night (2010) ja Despicable Me (2010) iki-ihanan pahiksen Grun ääniroolissa. Myös Ms. Moore on vieraillut täällä aiemmin, elokuvien A Single Man (2009) ja The Kids Are All Right (2010) myötä. Ms. Moorelle vaikuttaa olevan tyypillistä valita haasteiden edessä olevien naisten rooleja, eikä siinä ole mitään pahaa. Pitäähän sitä katsojille osoittaa, että kyllä pärjätään eikä niiden tunteiden näyttämisessä tarvitse pihtailla. Välillä on vain vaikeaa löytää oikeita sanoja, mikä tuli hyvin myös leffassa esille.

Nuoremmista näyttelijöistä haluan nostaa myös muutaman esille. Ms. Stonen suorituksiin valkokankaalla tutustuin alkujaan elokuvassa Zombieland (2009), mistä seuraava hyppy o li tähän elokuvaan. Neiti nähdään myös tulevassa elokuvassa Friends With Benefits. Hänen valkokangastoimintaansa kannattaa pitää silmällä, sillä Ms. Stonea pidetäänn yhtenä nousevana nuorena koomikkotähtenä hollywoodlandiassa. Toivottavasti asia on näin, sillä fyysisen komedian hallitsevia naisia siellä ei ole kyllä liikaa markkinoilla. Ja mitä taas tulee hyvät maisemat tarjonneeseen Mr. Goslingiin on todettava olevansa vain ällistynyt miehen työuran edessä. Hänen elokuvahistoriastaan löytyy toinen toistaan erilaisempia pienenmmän valtavirran elokuvia, jotka kaikki osoittavat miehen ammattitaitoa erilaisten roolien esittämisessä. Itse pääsin tutuksi Mr. Goslingin uraan elokuvien Notebook (2004), Half Nelson (2006) ja Lars and the Real Girl (2007) kanssa. Ja nyt vain kärsin sisäisesti, että Finnkino ilmeisestikin hyppää elokuvan Blue Valentine (2010) ylitse. Asiaa ei paljon auta se, että mies nähdään seuraavan kerran leffoissa The Ides of March (2011) ja Drive (2011). Samalla on kuitenkin sanottava, että on todella ihastuttavaa, että mies ei ole leimautunut vain söpöjen sankarien esittämiseen (vaikka maisemien vuoksi sellainen kyllä ihan hyvin onnistuisikin), vaan tarjoaa omaa repertuaariaan eri roolien kautta. Toivotan samanlaista jatkoa Mr. Goslingille.

Valkokankaalla toista tulemistaan tekevät myös Ms. Marissa Tomei ja Mr. Kevin Bacon. Ms. Tomein elokuvista ei ollut kovinkaan moni päätynyt tänne asti. Mutta The Wrestler (2008) vaikutti muuttavan tilanteen. Sen jälkeen hyvä suoritus Cyrus (2010) leffassa sekä tässä Crazy, Stupid, Love rainassa ovat olleet kivaa seurattavaa. Ms. Tomei esittää rehellistä huumoria ja ennen kaikkea esittää itsensä ikäistä naista. Sellaiset roolit alkavat olla harvassa hollywoodlandiassa. Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon, että myös Ms. Tomei tulee esiintymään The Idles of March elokuvassa. Mr. Bacon (Footloose, 1984, anyone) on puolestaan tehtaillut elokuvia tasaiseen tahtiin, mutta niistä tietoisuuteeni on päässyt vain blogiinkin päätynyt X-Men: First Class. Joten mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä seuraavaksi. Ja koska hollywoodlandiassa ei selvästikään ole riittävästi näyttelijöitä, siellä on pitänyt kääntyä näiden pitkäjalkaisten mallien puoleen. Myös Crazy, Stupid, Love elokuva kantoi kortensa kekoon tässä suhteessa ja halusi antaa entiselle luistelijalle ja mallille mahdollisuuden näyttää osaamistaan catwalkin ja kaukalon ulkopuolella. Ainakin itse olin suhteellisen otettu. Toisin kuin toinen mallikolleegansa viimeisimmässä Transformers elokuvassa Ms. Tipton ei poseeraa joka kuvakulmassa, vaan oikeasti esittää suhteellisen hyvin hieman rakkaussuhteissaan solmussa olevaa lastenvahtia.

Rainan ohjauksesta ovat vastanneet herrat Glenn Ficarra ja John Requa. Miehet olivat tehneet ohjauksellista yhteistyötä jo elokuvan I Love You Philip Morris (2009) merkeissä, joten yhteistyön voisi olettaa sujuvan suhteelisen hyvin. Näin asia varmasti onkin, mutta siitä huolimatta olisin kaivannut vielä vähän särmää lisää Crazy, Stupid, Love rainaan. Nyt oli pakko jäädä pohtimaan sitä, että mahtaiko ohjauspalillalla istua liian monta kokkia tällä kertaa. Huolimatta alati läsnä olevista konsultaation mahdollisuuksista. Leffa kuitenkin kantaa loppuun asti – johtuen varmaan osaltaan hyvästä näyttelijävalinnasta, vaikka joistakin kohtauksista olisi saanut kyllä paljon enemmänkin irt. Mutta tällä kertaa näin.

Romanttinen treffileffa

uskomisesta siihen yhteen ja ainoaan tosirakkauteen, sielun syvempään ymmärrykseen ja niin edelleen. Ja oikeasti tämä sanoma sitten vaikuttaa uppoavan kaikkiin ikäluokkiin, ainakin näin katsoja-analyysin perusteella. Pitkään aikaan en muista käyneeni leffassa, jossa oli näin laaja ikäedustus – wau. Enkä syytä, leffa osui varmaan useampaan nilkkaan kestonsa aikana, yleisö sai todellakin nauraa eri ikäkausille tyypillisille rakkaudentunnustuksille ja ihmisten yrityksille saada selvyttä omaan elämäänsä. Me kaikki olemme olleet siellä joskus, eikö totta – ei se parisuhteellisuus niin äärettömän helppoa ole, ikävä kyllä. Joten voin suositella leffaa hyvällä omalla tunnolla treffileffaksi, hyvän olon leffaksi tai kannustusleffaksi siitä, että kyllä se elämä kantaa edelleen eteenpäin – myös nuorisolaisilla. Ja meille kaikille, jotka uskomme siihen tosirakkauteen (vaikka emme sitä kehtaisi tunnustaakaan), on pakko sanoa, että tosirakkaus on totaalisen eri asia kuin se, minkä kanssa voi lähteä ravintolasta kotiin yöksi – oli tyyliä sitten mukana kuinka paljon tahansa.

Overall
Kokonaisarvosana.

Ja joku teki jotain, tai ainakin luuli tekevänsä, tai ainakin olisi pitänyt tehdä, mutta ei sitten tehnytkään, tai teki ihan väärälle ihmiselle, tai jos siis teki lainkaan. Jos menit sekaisin, suosittelen leffan katsomista, sillä elokuvan anti ennen aidalle istumista ja poliisin saapumista paikalle tarjoaa väärinymmärrysten parhaimmistoa.