Carnage kertoo siitä, mitä seuraa kun kaksi lasta tappalee puistossa ja lasten vanehmmat päättävät puuttua asiaan – sivistyneesti. Lasten vanhemmat Penelope (Jodie Foster) ja Michael Longstreet (John C. Reilly) sekä Nancy (Kate Winslet) ja Alan Cowan (Christop Waltz) yrittävät selvittää asiaa ’aikuisten oikeesti’ puhumalla asioista sellaisena kuin ne ovat. Alun perin vanhempien tapaaminen piti olla siisti ja suvaitsevainen, mutta homma repee kädestä jossakin vaiheessa tuoden mukanaan omat ongelmansa. Asiaa ei paljon auta se, että oma lapsi on aina tietenkin se syytön tapaus ja sitä vastuun ankeaa taakkaa ei haluta ottaa harteille kannettavaksi. Carnagie elokuva ei kuitenkaan pelkästään keskity tähän jahkaamiseen, vaan nostaa esille monta muutakin nykyisissä parisuhteissa esillä olevaa asiaa. Kun suu saadaan auki, sieltä yleensä tipahtelee esiin sitten kaikki ne sammakot, jotka liittyvät moneen muuhunkin asiaan.
Ranskalaisen Ms. Yasmina Reza onnistui hyvin kirjoittaessaan aikuisten välisestä asioiden selvittelystä God of Carnage novelissa. Elokuvan dialogin ollessa aikamoista tykitystä, kirja olisi oikeasti mielenkiintoista lukea. Sillä valkokankaalla heiluu myös sanan säilä tavalla, joka jättää katsojan välillä haukkomaan henkeään. Alkuperäistä kirjallista tuotosta on siistitty, liekö elokuvatahojen vaatimuksesta, sillä alkuperäisessä tekstissä välien käsittelyssä käsitellään myös homofobiaa, ennakkoluuloja ja sovinismia. Ehkä nämä aiheet tosiaan ovat sellaisenaan hieman liian arkoja Mr. Roman Polanskin ohjattavaksi.
Ei sillä, että Mr. Polanski olisi arkoja aiheita aiemminkaan väistellyt. Miehen ohjausrepertuaarista löytyy sellaisia klassikoita kuin Rosemaryn painajainen (1968), Pianisti (2002) ja Haamukirjoittaja (2010). Carnage uppoaa sinne joukkoon vallan hyvin. Elokuva sijoittuu tarinallisesti New Yorkiin, mutta se on kuvattu Pariisissa johtuen Mr. Polanskin oikeudellisista ongelmista. Ohjaajana Mr. Polanski tekee järkyttävän hyvää työtä. Hän on onnistunut rutistamaan näyttelijöistään ilmaisutavat, jotka eivät jätä väärinymmärtämisen varaa kenellekään, hampaiden kiristelyn ja silmien pullistelun voi melkein suoraan kuulla valuvan valkokankaalta katsojien korviin. Tunnelma Longstreetien kotona Brooklynissä on niin tiheä, että sitä voisi melkein leikata veitsellä. Voin vain kuvitella miten haastavaa ja ihanaa Carnagen tekeminen on ollut sen näyttelijöille.
Elokuvan konteksti pysyy fyysisesti ja psyykkisesti pienessä tilassa, joten kaikki näyttelijät ovat todellakin joutuneet heittäytymään omaan rooliinsa. Jokainen heistä menestyy oman roolinsa takana mahtavasti ja osaa nostaa esille oman hahmonsa tavan käsitellä ongelmia. Me kaikki taplaamme tyylillämme. Ja tässä kohtaa tulee kyllä todistetuksi se, että nämä näyttelijät osaavat saada katsojan kiinnittymään tuoliinsa koko elokuvan ajaksi. Asiaa tietenkin saattoi auttaa sen oivaltaminen, kun pystyi yhdistämään puhelimassa käsitellyn lakijutun arkisiin tapahtumiin. Se melkein antoi ennakkoa siitä, mitä vielä on luvassa.
Oho, olipa myönteinen yllätys | |
---|---|
JFarssia täynnä oleva mustakomedia ei todellakaan jätä kylmäksi. Verbaalinen tykitys omaa luokkaansa, samalla kun se osoittaa, että olisi varmaan parempi välillä jättää lapset suosiolla selvittämään omat asiansa ja aikuiset omansa. Mikäli aikuiset sortuvat siihen mukaan menemiseen, voimme sanoa tervetuloa Mr. Polanskin esittämille vanhemmille psykoosiryhmästä, tämä siitäkin huolimatta, että kaikki vanhemmat varmasti pitävät itseään sivistyneenä – ainakin sivistyneempänä kuin vastapuoli. Carnage on kuitenkin yhtä aikaa järkyttävän kamalaa seurata ja järkyttävän hauska, sillä tahtojen taistelu saman asian eri puolilta katsottuna nostaa esiin jokaisen vanhemman niin sanotut parhaat piirteet. Ja en todellakaan voi ymmärtää, miten se on voitu jättää Oscar-mittelön ulkopuolelle. Tällöin kaikki neljä päähenkilöä sietäisi olla tavoittelemassa pystejä, samoin kuin ohjaaja ja elokuva itsessään. Ainoa syy, miksi täysiä pojoja en jaksa -todellakin jaksa- rainalle antaa on sen psyykkinen raskaus. Vaikka sanan taitavaa säilää on mielenkiintoista seurata, niin kiivastahtinen ajatustenvaihto voi käydä voimien päälle. Tämä siitäkin huolimatta, että tuskin parin viikon kuluttua pystyy sanomaan, mistä se moinen metakka oikein oikeasti syntyi. Mutta niinhän se on myös tosielämässä. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Tässä vaiheessa ollaan vielä hyvää pataa keskenään ja tulppaanitkin saavat olla rauhassa. Ohjaaja Mr. Polanski on kuitenkin jo mukana heittämässä vettä kiukaalle, että kohta nähdään, kellä olikaan se pisin pinna…
Osastot: DraamaHenkilöt: christop waltz, jodie foster, john c reilly, kate winslet
Mahtava leffa! Itse en kokenut sitä raskaaksi katsoa, vaikka dialogi oli välillä hyvinkin ilmiselvästi yhteiskunnalisesta kantaaottavaa ja nopeasti kulkevaa. Nauroin ihan kippurassa, koska on jotenkin surullista miten lähellä totuutta tuo oivallus aikuisten lapsellisuudesta on. Aika moni globaali konflikti alkaa vähän tällä tavalla – ei nähdä asioita toisen osapuolen vinkkelistä vaan puolustetaan omaa pesää viimeiseen asti, kohtuudesta viis.
Kate Winslet on ihan huikea roolissaan ja on melkein oikeusmurha, ettei hän ole Oscar-ehdokkaana. Eniten nautin kuitenkin Christoph Waltzin sarkasmia tihkuvasta, briljantisti kyynisestä hahmosta, joka aluksi vaikutti koko porukasta fiksuimmalta ja normaaleimmalta, mutta menetti täysin ”coolinsa” kännykkävälikohtauksessa. Meinasin pudota penkiltäni sitä katsoessani.
Multa täydet viisi tähteä!