VALIKKO

Cannesin elokuvajuhlat 2013

Cannes-2013-Poster-HR

Tänä vuonna Cannesissa parhaasta mahdollisesta palkinnosta kisasi jälleen lauma mielenkiintoisia elokuvia, joista osa on jo saapunut Suomeen valkokankaalle, osa on varmasti jossain vaiheessa tulossa ja osasta ei ole sitten mitään tietoa. Varmaa on kuitenkin se, että elokuvaraatien tuomareilla ei ole ollut helppoa tämän elokuvapaljouden keskellä. Cannesin elokuvafestivaalien merkittävimpänä palkintona pidetty Palme d’Or meni tänä vuonna festivaalien mustalle hevoselle elokuvalle Blue is the Warmest Colour (La Vie d’Adèle – Chapitre 1 & 2). Blue is the Warmest Colour -elokuvaa pidettiin vuoden 2013 Cannes yllättäjänä. Ja näin todellakin voi sanoa, sillä naisten välisestä rakkaudesta kertova ohjaaja Mr. Abdellatif Kechichen lähes kolmetuntinen raina on ottanut yleisönsä kunnolla kohukohtauksien lisäksi. Toisaalta juuri tämän vuoksi vähän epäilen elokuvan päätymistä Suomessa yleiseen jakoon. Sen voi sen sijaan hyvällä onnella löytää tulevilta Setan järjestämiltä VinoKino -festifaaleilta.

Tuomaristo heltyi sijoittamaan toiselle sijalle herrojen Joel ja Ethan Coen elokuvan Inside Lleweyn Davis antamalla sille Grand Prix-palkinnon. Coenin veljekset uusivat tällä folk-musiikosta kertoneella elokuvallaan palkintopallille sijoittumisen. Heidän edellinen voittonsa parhaasta elokuvasta (Palme dÓr) tuli vuonna 1991 elokuvalla Barton Flink. Miten yllättävää tämä sitten on jää jokaisen pohdittavaksi, sillä veljekset ovat olleet jo seitsemän kertaa ehdokkaina. Coenin veljesten lisäksi palkintojen uusintakierrosta yrittivät herrat Soderbergh, Refn ja Polanski. Tällä kertaa raati kuitenkin suosi muita elokuvia. Tästä huolimatta herrojen rainat olisi mielenkiintoista nähdä.

Elokuvateollisuudesta vetäytyvä Mr. Soderbergh, jonka elokuvaa Side Effect edelleen odottelen tännä päin saatuvaksi, oli myös mukana Liberacesta ja hänen rakastajastaan Scott Thornsonista kertovalla elokuvalla Behind the Candelabra. Pääosissa siinä toisiaan viihdyttävät herrat Michael Douglas ja Matt Damon. Alunperin Mr. Soderbergh halusi esittää elokuvansa kilpailun ulkopuolella, mutta ei mukana kisaaminen sitä ainakaan heikommaksi tehnyt. Ohjaajan ensimmäinen elokuva Sex, lies and videotape (1989) voitti aikoinaan Cannesissa Palme d’Orin. Samaa olisi tietenkin toivonut myös tälle elokuvalle ja sitä kautta hienoa päätöstä pitkälle uralle elokuvateollisuuden parissa.

Tanskalainen ohjaaja Mr. Nicolas Winding Refn toivoi myös toistavansa Drive (2012) elokuvan kaltaisen voiton korjauksen. Ja kun pääosassa pyöri sama mies Mr. Ryan Gosling panokset olivat kannattavat. Miehen ultraväkivaltainen elokuva Only God Forgives on toivottavasti myös tulossa Tampereelle – joskus. On kuitenkin todettava, että Only God Forgives -elokuva on hyvin paljon brutaalimpi kuin Drive ja sitä kautta Mr. Goslingin fanit voivat joutua keräilemään lihanpaloja kurkustaan.

Uusintaa edellä mainittujen ohjaajien lisäksi yritti myös Mr. Roman Polanski uusimmalla elokuvallaan Venus in Fur. Se on ranskankielinen sovellus Mr. David Ivesin Broadway näytelmästä. Pääosissa häärivät Mr. Mathieu Amalric ja Ms. Emmanuelle Seigner. Mr. Polanskin edellinen Cannesille osallistunut elokuva oli The Pianist (2002), joka tuolloin voitti pääpalkinnon. Toisaalta 1920-luvun alkuun sijoittuva draama The Immigrant oli myös vahva suosikki kolmen kärkeen. Tällä kertaa puolalaisen maahanmuuttajanaisen ongelmista kertova elokuva jäi kuitenkin ilman huomionosoitusta. Elokuvassa on kuitenkin niin vahva näyttelijäkaarti (Joaquin Phoenix, Jeremy Renner ja Marion Cotillard), että toivon sen saapuvan Suomen valkokankaille.

Kolmas palkinto, Jury Prize, annettiin Mr. Hirokazu Koreedan ohjaamalle elokuvalle Like Father, Like Son (Soshite Chichi Ni Naru). Se kertoo tarinan siitä, mitä tapahtuu kun saat selville, että lapsesi on vaihdettu syntymän yhteydessä toiseen. Elokuvan aiheena tämä on jo niin mielenkiintoinen, että sen soisin myös tulevan levitykseen Suomeen. Kriitikoiden keskuudessa on paljon puhuttu elokuvan menestymisestä Cannesissa erityisesti juuri Mr. Spielbergin ansiosta. Jollakin tapaa tähän tarinaan on kuulemma kirjoitettu näkymättömällä musteella Spielberg. Itse en tähän kuitenkaan kallistu, sillä Mr. Spielbergin vetämän tuomariston antama pääpalkinto Palme dÓr puolestaan on kaikkea muuta kuin spielbergimäinen. Joten suotakoon japanilaiselle Koreedalle kaikki se kunnia omista saavutuksistaan, mitä Like Father Like Son -elokuvan myötä hänelle annetaan.

Parhaan naispääosan palkinnon voitti Ms. Bérenic Bejo elokuvasta The Past (Le Passé). Palkinto varmasti meni oikeaan osoitteeseen, vaikka sitä oli myös veikkailtu Blue is the Warmest Colour naisnäytttelijäiden Adéle Exarchopouloksen ja Léa Seydouxin suuntaan. Palkinnon myötä myös Naderin ja Simin eron ohjannut Mr. Asghar Farhadi saa uuden sulan hattuunsa elokuvan huomisen myötä, joka yllättäen käsittelee yhä avioeroa. Tällä kertaa Ranskaan jäänyt vaimo (Bérenic Bejo) hakee eroa miehestään. Eroa Mr.Farhadin suosimaan teemaan tulee lähinnä siitä, että mukana on Ranskan jääneen vaimon hankkima uusi mies. Toivon kovasti elokuvan löytävän tiensä myös Tampereelle.

Miesten rooleissa Cannesin tuomariston vakuutti Mr. Bruce Dern Nebraska-elokuvasta. Palme dÓrin tavoin Mr. Dernin voitto yllätti varmasti useat ja myös itse pääosan näyttelijän, joka oli kerinnyt palata Cannesista kotiinsa. Vedonvälittäjien keskuudessa Mr. Michael Douglasilla oli suuremmat voittomahdollisuudet roolistaan Liberacena (Behind the Candlebra) kuin alkoholistilla Nebraskasta. Ohjaaja Mr. Alexander Paynen (mm. Sideways, The Descendants) mustavalkoinen road-leffa on jotain jonka myös todella kuitenkin toivon löytävän tiensä Tampereelle asti.

Yllätysvoittajien joukossa oli myös meksikolaisen Mr. Amat Escalanten parhaan ohjaajan titteli elokuvasta Heli. Huumeiden, korruption ja väkivallan värittämä elokuva pienen ydinperheen elämästä  ei sitten sovi herkkähipiäisille vakuuttavien kidutuskohtauksien vuoksi, joten koe itsesi varoitetuksi tässä kohtaa.

Varsinaisen kisan ulkopuolella oli myös mielenkiintoisia elokuva. Toivoisin niiden myös löytävän tiensä tänne päin. Mr. France Guillaume Canetin Blood Ties, voi olla jo pelkkien näyttelijöiden puolesta (valkokankaalla häärivät Clive Owen, Billy Crudup, Marion Cotillard ja Mila Kunis) elokuva, jolle voisi löytyä kaupallista pohjaa myös Suomesta.  Mutta sitäkin enemmän odotan yhden miehen hiljaista henkiinjäämistaistelua merellä elokuvassa All Is Lost. Ohjaaja Mr. J.C.Chandor (Margin Call – 2011) on saanut pääosaansa Mr. Robert Redfordin, mutta varsinaisen dialogin puute voi estää sen mielenkiinnon kantamista Suomeen asti. Toivottavasti olen väärässä.

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa