VALIKKO

Cannes – Cannesin 65.t elokuvajuhlat, 2012

Tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlien tarjonta vaikutti hyvin mielenkiintoiselta ja jännityksellä perinteiseen tapaan seuraan, mitä kaikkea Suomeen saadaan valkokankaalla. Perinteisen isojen amerikkalaisten elokuvien (mm. The Paperboy, Killing Them Softly, Lawless) rinnalla nähtiin, ainakin Suomen näkökulmasta, eksoottisempien maiden panostusta kilpailussa. Mukana oli elokuvia Koreasta, Japanista, Romanista ja Egyptistä. Ikävä kyllä ne eivät saavuttaneet suurempaa menenestystä palkintopallilla, joten en henkilökohtaisesti jaksa oikein uskoa niiden Suomeen asti löytämiseen. Joten sen sijaan palkittujen elokuvien joukossa on kyllä niitä, jotka toivoisin näkeväni myös täällä Tampereella. Perinteitä ylläpitäen ne todennäköisesti alkavat saapua mantereelle syksyn aikana kesän kassamenestysleffojen jälkeen.

Sen suuren ja mahtavana Grand Prix palkinnon tänä vuonna vei kotiinsa italialainen elokuva Reality. Sen ohjaaja Mr. Matteo Garrone on tehnyt jotain vakuuttavasti oikein ja me olemme vihdoinkin saaneet elokuvan Big Brotherista. Reality-rainassa italialainen työmies osallistuu italialaiseen versioon Big Brotherista, Grande Fratelloon. Luonnollisesti (???) elokuva perustuu tosipohjaiseen tarinaan (taiteellisin vapauksin) ja ohjaajan Mr. Garronen alkuperäinen yritys tehdä aiheesta komedia kääntyi matkan varrelle joksikin muuksi. Elokuva voisi olla ihan mielenkiintoista nähdä jo sen vuoksi, että se ottaa kantaa BB:n yhteiskunnalliseen merkitykseen tätä kautta. Leffan puolesta voisi tietenkin liputtaa myös sen takia, että pitkään aikaan ei olen nähty italiaista elokuvaa… Tilannetta kannattaa siis seurata.

Tämän lisäksi merkittävien palmunlehtien ansaitsemisessa kunnostautui Mr. Michael Hanaken elokuva Amour (Love), joka voitti Palme d’Or:n. Elokuva kertoo vanhemmasta pariskunnasta ja heidän tyttärestään, jotka joutuvat käsittelemään elämän rajallisuutta, ikääntymistä ja kuolemaa.  Elokuvan huomioimiselle on nostettava lippua, sillä tämähän meillä kaikilla on edessä jossakin vaiheessa. Uskoisin Amourin jäävän suurista katsojamassoista taaksepäin, mutta ne jotka sen näkevät, varmasti vakuuttuvat. Itse aion olla niiden joukossa. Kuulitko Finnkino – Amour Suomeen!!

Juryn palkinnon (Prix du Jury) sai Mr. Ken Loachin elokuva Angel’s Share. Siinä nuori isä välttää nipin napin vankilatuomion ja päättää tästä ilahtuneena tehdä parannuksen omassa elämässään. Matka viskitislaamoon muuttaa kaikkien maailman samalla tapaa kuin Full Monty (Housut pois) leffan miehet aikoinaan tekivät omalla tyylillään. Elämästä on otettava kiinni ja vastuuta alettava kantaa. Elokuvaa voi myös omalta osaltaan pitää, viskin tislauksen oppitunnin lisäksi, nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen riskien esille nostajana. Ja tietenkin niiden ihastuttavien Skotlantilaisten maisemien. Leffaa voi toivottavasti odotella Suomeen vuoden sisällä.

Elokuvafestivaalilla tarjolla olevien elokuvien paras ohjaaja (Prix de la Mise en Scene) oli raadin mielestä Mr. Carlos Reygadas. Hänen elokuvansa Post Tenebras Lux. Omaelämänkerta draamallisesti valkokankaalla, tai siltä se ainakin vaikuttaa. Sillä ohjaaja Mr. Carlos Reygadaksen teos Light after darkness – Post Tenebras Lux, sijoittuu samoihin maisemiin, missä Mr. Reygadas kasvoi ja kehittyi. Luvassa on matkailua Meksikoon, Espanjaan, Englantiin ja Belgiaan. Vähän viime vuoden Tree of Life -tapaan Mr. Reygadas kuvaa elokuvaansa seuraavasti: ”reason will intervene as little as possible, like an expressionist painting where you try to express what you’re feeling through the painting rather than depict what something looks like”. Just joo…

Parhaan naisnäyttelijän palmulehdykkä (Prix d’interpretation feminine) jaettiin kahden daamin kesken. Romanialainen Mr. Christian Mungiun Dupâ dealuri (Beyond the Hills) elokuva kertoo kahdesta nuoresta naisesta, jotka osallistuvat ortodoksien konventtiin Romaniassa. Elokuva perustuu tosielämään pohjautuvaan Ms. Tatiana Niculescu Branin novelliin, missä hän kertoo nuoresta naisesta, joka kuoli manausrituaalin jälkeen Moldovan luostarissa. Romanialaisen elokuvan naiset vakuuttivat raadin tuplasti, sillä heidän mukaan lähti kotiin parhaan näyttelijättären palmut Ms. Cosmina Stratanille ja Ms. Christina Fluturille.

Parhaana miespuolisena (Prix d’interpretation masculine) esityksenä palkittiin Mr. Thomas Vinterbergin ohjaamassa elokuvassa näytellyt Mr. Mads Mikkelsen. Elokuva The Hunt (Jagten) kertoo massahysteriasta, joka kohdistuu yhteen mieheen (Mads Mikkelsen)  pienessä tanskalaisessa kylässä. Ja kyse ei ole sitten mistään joulupukkitarinasta, vaan siitä kenen sanaa uskoa. Jokainen kun värittää tarinaansa omien tavoitteidensa mukaan. Aiheen koskiessa pedofialiaa, sitä voi samalla miettiä omia asenteitaan ja (herkkä)uskoisuuttaan. Elokuvan ohjaaja Mr. Thomas Vinterberg on onnistuneesti tuonut Tanskan takaisin Cannesin markkinoille. Edellisen kerran täysin tanskankielinen filmi vieraili siellä vuonna 1998. Mr. Vinterbergin eduksi on myös laskettava hänen Dogma95-ajattelunsa. Sen mukaan elokuvien pitäisi olla mahdollisimman todentuntuisia, ei suurempia erikoistehosteita tai muita kikkailuja. Saa nähdä miten The Hunt sopii tähän ajattelutapaan. Ainakin ohjaajan aiempi elokuva The Submarino (2010) kosketti juuri realistisuudellaan.

Näiden lisäksi mainitsemisen arvoisia ja mahdollisesti Suomeenkin asti saapuvia elokuvia ovat viime aikoina keskustelua herättänyt Mr. Ulrich Seidln elokuva Paradises: Liebe (Paradise: Love). Paradise: Love -elokuva kertoo 50-vuotiaasta Teresasta (Margarethe Tiesel), joka matkustaa Keniaan seksituristina. Siellä hän tapaa Mungan (Peter Kazungu), joka kanssa Teresa päätyy suhteeseen. Aluksi vaikuttaa siltä, että Mungu ei halua rahaa itselleen, mutta sitten hänen sisarensa lapsi tarvitsee rahaa, samoin sairas isä maksaakseen lääkärikulunsa, jne., mutta itselleen Mungu ei koskaan pyydä rahaa. Seuraako siitä mitään hyvää, kun ihmisarvo ja raha kohtaavat toisensa, siitä koittavat ottaa selvää vaaleaihoiset sugar-mamat ja kenialaiset rantapojat.

Paradise: Love on ohjaajan Mr. Ulrich Seidlin ensimmäinen osa samaa aihetta käsittelevästä trilogista, joista on luvassa vielä: Paradise: Faith ja Paradise: Hope. Jos leffa joskus pääsee Suomeen asti, sille varmasti lätkäistään K18-leima alastamuudesta johtuen. Tämä siitäkin huolimatta, että Paradisen painopiste vaikuttaa olevan naisten yksinäisyyden kartoittaminen ja siihen kannan ottaminen, miten sitä käytetään hyväksi ulkomailla. Tällöin on enää vaikea sanoa kuka käyttää ketä hyväksi. Ohjaaja Mr. Seidl ei tästä huolimatta pidä itseään pessimistinä. Pikemminkin hän pitää elokuvantekijänä tavoitteenaan esittää asiat mahdollisimman rehellisesti. Tällöin negatiivisuus tai positiivisuus ei ole niin merkittävää kuin se, että yhteiskunnassa esille tulevat piirteet esitetään mahdollisimman realistisina.

Luultavasti jo näyttelijäkaartinsa perusteella meille tulee jossain vaiheessa nähtäväksi seuraavat elokuvat (tai näin ainakin toivoisin). Mr. David Cronenbergin Cosmopolis seuraa billionaarin jäljiä Manhattanilla yhden päivän Odysseyn tavoin. Elokuvan juoni ei tällaisena varmasti kovasti innostuksen kipinöitä levitä ympäriinsä, mutta kun sen pääosassa on Mr. Robert Pattison ja ohjaajan pallilla istuu Mr. David Cronenberg, asiaa kannattaa harkita uudelleen. Ehkäpä tässä elokuvassa päästään palaamaan ohjaajalle Mr. Cronenbergille tyypilliseen piinalliseen psykologiseen jännitykseen, jota on ollut aistittavissa miehen aiemmissa elokuvissa, kuten History of Violence (2005) ja Eastern Promises (2007). Vai onko ohjaaja sittenkin ottanut suunnan rauhallisempaan suuntaan, mitä A Dangerous Method (2011) esitti. Elokuva perustuu Mr. D on DeLillon samannimiseen novelliin, missä miljonääri Eric Packer matkaa Manhattanin halki parturiin. Matkalla mahtuu mukaan sitten muutamia muuttujia, mutta ne jääköön elokuvasa selvitettäväksi.

Mr. Lee Danielsin The Paperboy perustuu Mr. Pete Dexterin samannimiseen novelliin vuodelta 1995.  Jo pelkän näyttelijäkaartin perusteella (Nicole Kidman, Zac Efron, John Cusack ja Matthew McConaughey) tätä voisi odotella Suomenkin valkokankaille – joskus. Elokuva kertoo elinkautista istuvasta vangista Hilary Van Wetteristä, jonka syyttömyydestä on vakuuttunut häneen ihastunut Charlotte Bess. Bess palkkaakin kaksi toimittajaa selvittämään tarinaa, joka saa odottamattoman lopun.

Mr. Andrew Dominicin ohjaama Killing them softly (ent. Cogan’s Trade) elokuva perustuu Mr. George V. Higginsin saman nimiseen novelliin vuodelta 1974. Koomisessa rikostrillerissä mafian leivissä työskentelevä mies jahtaa pikkunilkkejä, jotka junailivat omia juttujaan pokeripelissä. Jos ei muuta, niin elokuva kannattaa nähdä sen vaikuttavan tähtikaartin ansiosta. Mukana pelimiehen taitojaan ovat esittelemässä: Brad Pitt, Ray Liotta, Richard Jenkins, James Gandolfini, Scoot McNairy, Ben Mendelsohn, Bella Heathcote, Sam Shepard ja Garrett Dillahunt. Elokuva on mielenkiintoinen myös sen vuoksi, että ohjaajan Mr. Andrew Dominikin edellinen tuotos,The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford (2007), oli hyvin maisemallinen. Mahtaakohan lahtausleffa seurata samaa linjaa?

Mr. John Hillcoatin tuorein ohjaus Lawless (ent. The Wettest County) perustuu Mr. Matt Bondurantin The Wettest County in the World -nimiseen novelliin. Elokuvassa kolme veljestä kohtaa ongelmia salakuljetusyrityksensä sujuvassa hoitamisessa kieltolain aikana Virginiassa. Näyttelijäraadin tunnettavuuden perusteella, tätä voisi myös odotella Suomeen. Mukana ovat muun muassa: Shia LaBeouf, Tom Hardy, Gary Oldman, Jessica Chastain, Mia Wasikowska ja Guy Pearce.

Mr. Walter Sallesin ohjaama Brasialais-englantilas-ranskalainen yhteistyö On the Road (tai ranskaksi Sur la route) on road-trip elokuva Mr. Jack Kerouacin samannimisestä novellista. Se sijoittuu 1940-luvulle, jolloin Jack Keroucian matkusti ympäri Yhdysvaltoja yhdessä ystävänsä Neal Cassidyn kanssa. Myös tähän elokuvaan on ämpätty nuoresta näyttelijäpolvesta aikamoinen kokoonpano. Valkokankaalla reissua tekevät mm. Garrett Hedlund ja Kristen Stewart. Mukana ovat myös Kristen Dunst, Amy Adams ja Viggo Mortensen.

Kaiken tieteen ja taiteen virallisissa nimissä ei kuitenkaan pidä unohtaa kilpailusarjojen ulkopuolella olevia elokuvia. Siellä oli näytännössä myös yksi ehdoton suosikkini, mitä odottelen myös Tampereelle, Madagascar 3. Tämä viisikko koittaa päästä kotiinsa omaan eläintarhaansa, mutta se vaatii hieman mutkia matkaan ja mukautumiskykyä yllättäviin tilanteisiin.  Myös siinä, missä nyt Cannesissa esitettyjä ja palkittuja elokuvia saa odottaa Suomeen saapuvaksi kesän jälkeen, Madagascar tulee iloksemme jo reippaasti ennen sitä.

 

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa