Arkisto
Barchelorette – Polttarittaret
Bridesmaids oli vallan kevyt versioa tyttöjen häähumusta verrattuna Barcheloretteen. Elokuva pyrkii osoittamaan jälleen kerran, että sen mitä miehet osaavat tehdä, naiset tekevät vielä paremmin ja tällä kertaa kyse ei kyllä sitten ole mistään kehuista naisten suuntaan. Elokuva ei nimestään huolimatta keskity oikeastaan polttareihin, vaan siihen häitä edeltävään yöhön ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin, kun kolmikko […]
BFI London Film Festival – Lontoon elokuvajuhlat
British Film Industry (BFI) tai tuttavallisemmin Lontoon elokuvafestivaalit (LFF) valitsi elokuvien joukosta hyviksi kokemiaan jälleen kerran vuotuisessa elokuvagaalassaan kuluneena viikkona ja viikonloppuna. Ehdokkaita sekä palkittuja elokuvia sekä muita valkokankaan taitajia kannattaa pitää mielessä, sillä niitä voi suurelta osin varmaan myös odotella Suomeenkin saapuvaksi. Tämän vinkin toivon ainakin Finnkinon ottavan tietoonsa. BFI:ssä esitetään yleensä yli 300 […]
Veden peili – Watermark
Uusimmassa Mr. Rax Rinnekankaan elokuvassa jatketaan Matka Edeniin (2011) elokuvassa aloitettua ihmisen syyllisen mielen sovituksen matkaa. Tällä kertaa matkaa tehdään talviseen Venetsiaan, minne valokuvaaja Lauri Harkko (Hannu-Pekka Björkman) lähtee etsimään anteeksiantoa niin isänsä kuin oman itsensä teoille. Valokuvatessaan Venetsiaan Harkko tunnustaa niin itselleen, kaupungille kuin yleisölle salaisuutensa ja omat sielunkantamuksensa. Eräänlaisena rippipappina Harkolle toimii venäläinen […]
Vares – Pimeyden tango
KahdeksasVares- pimeyden tango on nyt sitten virallisesti saapunut valkokankaalle. Vares – pimeyden tango (2012) lopettaa sen, minkä Vares – yksityisetsivä (2004) aikoinaan aloitti. Yksityisetsivä on tässä välillä muuttanut Mr. Juha Veijosen vähäkutrisilta harteilta Mr. Antti Reinin liehuvan hiuskuontalon suuntaan kahden ensimmäisen elokuvan (Vares – yksityisetsivä; V2 – Jäätynyt enkeli) jälkeen. Elokuvalista on vaikuttava Mr. Reinin […]
Take This Waltz – Ota tämä valssi
Take this waltz-elokuvassa kirjailijan urasta haaveileva Margot (Michelle Williams) tapaa lentokoneessa taiteellisen riksaa kuljettavan Danielin (Luke Kirby). Perinteiseen tyttö tapaa pojan tyyliin tapaamisessa lähes tulkoon sinkoilee kipinöitä suuntaan jos toiseen. Haaste ihastuksen kokemiselle tulee kuitenkin siitä, että Margot on onnellisesti naimisissa kanareseptejä kokkailevan Loun (Seth Rogen) kanssa ja Daniel sattuu asumaan kotikadun vastakkaisella puolella. Elokuva […]
Ohukainen ja Paksukainen – koko perheen elokuvakonsertti
Tampere-talo hemmotteli pientä elokuville hurahtanutta mieltäni koko perheen elokuvakonsertilla. Varsinaisia Ohukaisen ja Paksukaisen mykkälyhytelokuvia mukaan oli saatu kaksi kappaletta vuodelta 1928: The Finishing Touch – Viimeinen silaus ja You’re Darn Tootin’ – Iloiset soittoniekat. Valkokankaalla Ohukaisen ja Paksukaisen roolien alla meitä edelleen jaksaa ilahduttaa honkelo Mr. Stan Laurel – Stan ja hänen pulleampi siipiveikkonsa Mr. […]
Step Up: Revolution 3D – Astu esiin: vallankumous
Tanssi ja sen ilmaisuun liittyvät vaikeudet jaksavat innostaa käsikirjoittajia, ja tietenkin hyvät kassatulot samasta aiheesta, vaikuttavat varmasti osaltaan. Nyt nähty Step Up: Revolution ei mitenkään ero pääteemaltaan aiemmista sarjan elokuvista. Pääpari ja tanssipaikka vaikuttaa muuttuvan maailmalla vallitsevan trendin mukaan, mutta Step Up (2006), Step Up 2 the Streets ja Step Up 3D ovat kaikki kuitenkin […]
Niko 2 -Lentäjäveljekset
Pikkuporo Niko Lentäjänpoika on saanut liidellä uudelleen valkokankaalle elokuvan Niko 2 – Lentäjäveljekset myötä. Nyt luvassa on uusia seikkailuja Nikon äidin Oonan tuodessa kuvioihin mukaan Lennin ja Lennin pojan Jonnin. Niko ei ole kovin ihastunut rooliinsa uusioperheen isoveljenä, vaan pikemmin haluaa päästä Jonnista eroon. Tämän sattumalta onnistuessa, Niko joutuu lähtemään Jonnin pelastusreissulle, jolta ei vauhtia […]
Queen – Hungarian Rhapsody
Vuonna 1968 perustettu englantilainen rock-yhtye Smile ei päässyt kovin pitkälle maailman valloituksessaan. Sen bravuurina voi pitää Pink Floydin keikan lämmittelyä lokakuussa 1968 ja Mr. Freddie Mercuryn hankkimista riveihinsä. Smilen hymy hyytyi vuonna 1970, ja sen jäänteistä muodostettiin seuraavana vuonna enemmän kansainvälistä kuuluisuutta kerännyt Queen. Sen yhden ja ainoan oikean Queenin riveissä esiintyivät herrat Freddie Mercury […]