Jokainen on varmaan jossakin elämänsä vaiheessa törmännyt johonkin Anna Kareninan sovitukseen. Hänestä on tehty elokuvista, televisiosarjoja, radiokuunnelmia, musikaaleja ja näytelmiä, joista vuoden 1935 versio Ms. Greta Garbon kanssa on varmaankin piintynut usempien katsojien takaraivoon kiinni, itseni mukaan lukien. Venäläisen kirjailijan Mr. Leo Tolstoin eeppinen tarina jaksaa yhä vaan innoittaa, sillä se ei ole vielä löytänyt sitä toista läpilyöntiään valkokankaalla. Tällä kertaa sitä koittavat tehdä pukudraamoihin (Pride & Prejudice, Atonement) erikoistunut ohjaaja Mr. Joe Wright and käsikirjoittaja Mr. Tom Stoppard. Ja niin mielelläni kuin hehkuttaisinkin viimeisimmän Anna Kareninan ylimpään taivaaseen, jään yhä odottelemaan sitä läpilyöntiä.
Anna Karenina (Kiera Knightley) on rakkaudettomassa avioliityossa vanhemman valtionvirkamiehen Karenin (Jude Law) kanssa. Avioliittoa pitävät pystyssä yhteinen lapsi ja sosiaalinen status. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Anna lähtee tapamaan sukulaisiaan Moskovaan ja tapaa siellä elämännälkäisen kreivi Vronskyn (Aaron Johnsson). Sen jälkeen Anna joutuu valitsemaan rakkauden ja lapsensa välillä, ja- tai sosiaalisen asemansa ja rakkauden välillä, kumpikin oman aikansa Venäjällä olivat naiselle haasteellisia. Ja näiden haasteiden esille tuomisessa elokuva onnistuu mielenkiintoisella tavalla. Sosiaaliset säännöt ja niissä pysyminen vaikuttivat olevan äärimmäisen tärkeää tuolloiselle venäläiselle eliitille, joka helposti sulki oviensa ulkopuolelle ne, jotka niistä poikkesivat.
Tämä juonen pikatiivistys auttaa katsojaa huomattavasti paremmin seuraamaan valkokankaan tapahtumia. Mutta samalla se jättää avoimeksi niitä piilomerkityksiä ja käyttäytymistapoja, mitä Anne Karenina on pullollaan. Ehkä syvempi perehtyminen tuolloiseen venäläiseen aikakauteen avaisi niitä huomattavasti enemmän ja elokuvasta saisi sitä kautta enemmän irti. Nyt suurin anti itselleni jäi pukuloiston ja teatterinlavan puolelta saavutettavaksi. Tämä on sinänsä sääli, sillä valkokankaalla varmasti pullistelee paljon piilomerkityksiä lavasteiden joukossa.
Ohjaaja Mr. Joe Wright esittelee Anna Kareninen uudella tavalla – teatterinlavalla pyörimisen kautta. Tämä oli todellakin jotain uutta ja mielenkiintoista sekä auttoi jaksamaan leffan loppuun asti. Sillä draamantuntua ja rakkauden intohimoa ei pääparin välillä juurikaan leiskunut – kuuluisat kemiat loistivat poissaoloallaan massiivisten lavasteiden ja pukujen keskellä. Mutta teatterinlavan hyväksikäyttäminen ja sitä kautta selvästi lavasteiden käyttäminen elokuvassa oli mielenkiintoinen kokemus, jonka voisi ottaa joskus uusiksi.
| Anna Karenina jälleen kerran |   |
|---|---|
| elokuvan onnistumisesta (autenttisuuden tavoittamisesta) voidaan sitten olla montaa mieltä. Anna Karenina voisi painaa tonnin yrittäessään tehdä oikeutta Mr. Tolstoyn 1877 vuoden novellille, mutta sen sijaan se ottaa käänteen kevyempään suuntaan ohjaajan Mr. Wrightin alaisuudessa. Elokuvasta pitämisestä voi perustella rakkaudella kirjallisuuden klassikoihin tai pukudraamaan. Anna Karenina tarjoilee näitä molempia omalla tavallaan, vaikka jääkin muuten suhteellisen pinnalliseksi. Lue kirja, jos haluat kokea kunnon tarinan,valkokangas tarjoaa puolestaan sen pukuloiston eikä paljon muuta. Massiivinen esitys, ilman sitä sydäntäsärkevää tunnetta rakkauden kanssa kamppailemisesta. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: aaron johnson, jude law, keira knightley