VALIKKO

And the winner of the Academy Award is – ja Oscarin saa….

Vuoden paras elokuva olisi voinut olla joku seuraavista: Black Swan, The Fighter, Inception, The Kids Are All Right, The King’s Speech, 127 Hours, The Social Network, Toy Story 3, True Grit tai Winter’s Bone. Kaikki nämä raivat ovat aivan mahtavia ja jokainen ansaisitsi omalla tahollaan pystin, sääli todellakin, että sitä ei voi jakaa. Kultaisen maapallon musiikki- ja komedialistalta oli vain The Kids Are All Right päässyt listalle, mikä varmaan ennakoi sille hurjia ennakkosuosikin paineita. Oscar listan ulkopuolelle jäivät roikkumaan sellaiset leffat kuin Alice in Wonderland; Burlesques; RED ja The tourist. Sen sijaan draamapuolella kisanneita elokuvia löytyy parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuksista kaikki: Black Swan, The Fighter, Inception, The King’s Speech ja niissä voiton pokannut The Social Network. Oscar pystiä jatkoille tänä vuonna lähti kuitenkin viemään porukka elokuvasta: The King’s Speech. Onnittelluni! Leffa on todellakin viimeiseen puheen parteen asti Oscar-kamaa.

Parhaan elokuvan taustalla on se vuoden paras ohjaaja, joka vaatii kaiken ja antaa kaiken ohjattavilleen. Kultaisen maapallon tavoin parhaan ohjaajan pystistä käytiin herrasmieskisaa lähes samojen miekkosten kesken. Kultaisen maapallon ehdokkuuksista poiketen Christopher Nolanin (Inception) Oscar ehdokkuslistalla olivat korvanneet Coenin veljekset (True Grit). Muutoin joukko oli sama: Darren Aronofsky (Black Swan); Tom Hooper (The King’s Speech); David O. Russell (The Fighter) ja David Fincher (The Social Network, joka myös voitti kultaisen maapallon). Kunkun puhe tehosi tässäkin kategoriasas ja Oscar pystin kotiin vei brittiläinen ohjaaja Tom Hooper Mr. Fincherin nenän edestä. Onnittelut Mr. Hooperille.

Parhaasta miespääosan Oscar pystistä kisasivat: Javier Bardem (Biutiful), Jeff Bridges (True Grit), Jesse Eisenberg (The Sosical Network), James Franco (127 hours) ja Kultaisen maapallon jo itselleen puhunut Colin Firth (The King’s Speech). Verrattuna vuoden kultaisen maapallon palkintoihin Oscar raati oli jätttänyt miespääosan ehdokkuuksista pois Ryan Goslingin (Blue Valentine) ja Mark Wahlbergin (The Fighter) huomioimisen. Oscar-raati sivuutti myös raskaalla kädellä vuoden kultaisen maapalleron musiikki- ja komediasarjassa painineet elokuvat. Monien (nais)katsojien harmiksi sivuun tällöin jäivät muun muassa Johnny Depp ja Jake Gyllenhaal. No, ehkä ensi vuonna sitten. Raati sitten suosi tällä kertaa pystillä Colin Firthiä (Kuninkaan puhe). Onnitteluni. Ja kyllä se oli jo aikakin. Mr. Firth hurmasi (nais)katsojia jo viime vuonna The Single Man elokuvassa, mutta hävisi silloin Mr. Bridgesille (Crazy Heart). Tänä vuonna toisin päin. Jos tämä vaikka auttaisi poistamaan Mr. Firthistä Bridget Jonesin miehelle antamaa leimaa – tai sitten ei.

Parasta Oscarin tasoista miespuolista tukea elokuvalle olivat tänä vuonna tarjonneet Christian Bale (The Fighter, joka myös palkittiin kultaisella maapallollalla aiemmin tänä vuonna), John Hawkes (The Winter’s Bone), Mark Ruffalo (The Kids Are All Right) sekä ehdottomat suosikkini Jeremy Renner (The Town) ja Geoffrey Rush (The King’s Speech). Oikeasti harmittaa, kun voi antaa vain yhden pystin. Itse jakaisin sen Mr. Rennerin ja Mr. Rushin kesken. Olisin myös edelleen lisännyt edellä olevaan Oscar-listaan Michael Douglasin uusintaroolin Gordon Gekkona Wall Street: Money Never Sleeps leffasta. Ikävä kyllä Oscar raati oli kanssani eri mieltä ja osoitti pystin Mr. Balelle (The Fighter). Pysti meni varmasti oikeasti osoitteeseen, kun pohditaan valkokankaan valtaamista, mutta en muista pitkään aikaan minkään ”sivuhahmon” rulettaneen niin vahvasti, että se syö tilaa pääosan esittäjiltä. Onneksi Mr. Bale ei ollut ehdokkaana pääosakategoriassa, koska silloin Oscar olisi jäänyt (taas) Mr. Firthiltä saamatta.

Naisista pääroolin ehdokkaan pystiä tavoittelemassa olivat Annette Bening (The Kids Are All Right, joka oli myös huomioitu kultaisen maapallon musiikki- ja komediasarjan ehdokkuuksissa – ja samalla voitti sarjansa), Nicole Kidman (Rabbit Hole) rainasta, Jennifer Lawrence (Winter’s Bone), Michelle Williams (Blue Valentine) sekä jo aiemmin kultaisen maapallon samasta tehtävästä pokannut Natalia Portman (Black Swan). Kultaisen maapallon musiikki- ja komediasarjassa ehdokkaana olleet Julianne Moore, Angelina Jolie, Anna Hathaway ja Emma Stone jäivät vaille ehdokkuutta. Oscarilla raati päätti tänä vuonna muistaa Ms. Portamania (Black Swan).

Naissivuosaehdokkaat olivat lähes yhtäläiset kultaisen maapallon ehdokkuuksien kanssa. Ehdokkaina olivat jo kultaisen maapallon napannut Melissa Leo (The Fighter) sekä Amy Adams samasta elokuvasta, Helena Bonham Carter (The King’s Speech) ja Jacki Weaver (The Animal Kingdom). Mila Kuniksen näyttelemisen tason oli tällä kertaa ylittänyt Hailee Steinfeld (True Grit).  Oscarin arvoisesti elokuvaa pystyssä pitänyt nainen oli tänä vuonna Ms. Leo (The Fighter). Tästä olen niin samaa mieltä, joskin Ms. Adams teki hyvää työtä myös samassa rainassa. Oscar olisi joutunut käsissäni taas sahan eteen, kun oisin siitä suonut useampia paloja. Ja Oscarin oikean jalan voi antaa,  vasemman taas… ehkä kuitenkin parempi, että Oscari lähtee yhtenä palasena…on sitten muilla jotain mitä tavoitella seuraavina vuosina.

Piirretyt ovat myös mainitsemisen arvoisia. Kultaisesta maapallosta kisasi: Despicable Me; How to train your dragon; The Illusionist; Tangled ja voiton korjannut Toy Story 3. Joten ei liene yllätys, että se on edelleen ehdokkaana. Sen sijaan maapalloa tavoittelevista mukana on vain The Illusionist ja How to Train Your Dragon. Missä on Gru?!??! Parhaana animaationa pidettiin raadin (ei minun) mielestä Toy Story 3:sta. Olisin niiiiiin mielelläni nähnyt hyvän pahiksen Grun (tai jopa Megamindin) tässä kisassa. Mutta tässä kohtaa kai pitää tunnustaa se tosiasia, että Toy Story 3:n takana oli suurempi markkinakoneisto, enemmän liikkuvaa rahaa ja huomiohakuisuutta kuin Grun (toivon niin, sillä en ainakaan tunnusta olevani hapan kettu tässä kohtaa, sillä kumpikin elokuva oli joka tapauksessa katsomisen arvoinen).

Sokerina pohjalla on tietenkin sitten paras ulkomaalainen elokuva. Aiemmin sitä kultaista maapalleroa tavoittelivat voiton vienyt tanskalainen elokuva In a better world (Kosto, suom.), Mexico-Espanja yhteityö Biutiful, oma suosikkini ranskalainen The Concert, Italiasta I am Love ja Venäjältä The Edge. Näistä Oscar raati oli kelpuuttanut mukaan Biutifulin ja In a Better World rainat. Niiden rinnalla pystiä tavoittelivat kreikkalainen Dogtooth (Kreikka), Incendies (Kanada) ja Outside the Law (Algeria). Suomalainen miesten vuoro olisi tietenkin ollut kiva nähdä tällä listalla.Oscar raati oli muuten samaa mieltä Kultaisen maapallon väen kanssa ja antoivat pystin mennä Tanskaan. In a Better World (suom. Kosto) on nyt sitten niin sanotusti tyhjentänyt pöydän ja ihan ansaitusti. Joskin on ihan pakko pohtia tässä kohtaa,  että minne oli ehdokas pöydältä jäänyt ranskalainen Jumalista ja ihmisistä tai Carlos-elokuvat. Ei sillä, Kosto oli ihan hyvä raina ja varmasti pystinsä ansainnut. Tyrkylle olisin toki suonut myös suomalaisen Miesten vuoro elokuvan sekä ranskalaisen The Concert-leffan.  Mutta Tanska vaikuttaa tuottavan hyviä elokuvia tällä hetkellä, niistä myös Submarino on oivallinen esimerkki.

Omia mielenkiintojani elokuvamaailmassa ovat myös musiikki ja erikoistehosteet. Parhaita musiikkikappaleita Oscar-raadin mielestä olivat seuraavat biisit: Coming Home (Country Srong); I see the Light (Tangled); If I Rise (127 hours); We Belong Together (Toy Story 3). Burlesque rainan kaksi Kultaisesta maapallosta kisannutta kappaletta (Bound to you, You haven’t seen the last of me) eivät ikävä kyllä päässeet mukaan koitokseen. Mutta niistä voi vielä käydä nauttimassa elokuvassa. Raadin mielestä laulut parhaiten luritti ihmisten ilmoille animoidut hahmot leffasta Toy Story 3. Itse olisin suonut pystin If I Rise-biisille.

Visuaalisien efektien ehdokkuudet eivät yllättäneet. Eivät todellakaan. Listasta on itse vaikea valita sitä omaa suosikkiaan. Ja taas antaisin sen pystin jokaiselle listalla olevalle leffalle: Alice in Wonderland, Harry Potter and the Deathly Hallows part 1, Hereafter, Inception ja Iron Man 2. Onneksi raati päättää puolestani ja koki – elokuvan kaikista vaikuttavimmaksi visuaalisella tasolla. Tässä olisi tietenkin kiva (näin katsojan ja fanittajan näkökulmasta) tietää, mikä firma oli pääasialisesti vastuulla visuaalisista tehoisteista. Voiton vei kotiin elokuva Inception. Ja oikei, on tunnustettava, että ne unimaailmaan romahtelut ja rakentelut olivat kyllä aika massiivisen ja uudentuntuisen vaikuttavia. Jotain sellaista, joka varmasti sai katsojissa aikaiseksi sen paljon puhutun WAU-efektin. Itse on kyllä tunnustettava, että raina piti käydä katsomassa pariin kertaa, että kaikki hienoudet (niin juoni kuin tehosteet) avautuisi kunnolla.

Jos koko Oscar-lista kiinnostaa, niin se löytyy osoitteesta:

http://www.oscars.org/awards/academyawards/index.html sitä lukiessa voi pohtia myös sitä, että mitä elokuvan pitää tehdä päästääkseen ehdolle Oscar-kisaan. Helsingin Sanomissa Veli-Pekka Lehtonen kirjoitti (27.2.2011) studioiden ja tuottajien kilpailevan katsojien huomioista kalliilla kamppanioilla. Näin varmasti on, mitä enemmän leffasta puhutaan, sitä helpommin sitä mennään katsomaan. Mutta tässä kohtaa on hyvä muistaa se, että paljon puhuminen ei välttämättä takaa sitä mielenkiintoista ja koskettavaa elokuvaa – poikkeuksiakin toki on ja makuasioista ei sovi liikaa kiistellä. Siinä kohtaa ei yleensä auta muu, kuin itse suunnata sinne leffateatteriin ja muodostaa se mielipiteensä. Sitä kai tämä bloginkin pito oikeasti on – oman mielipiteen muodostamista.

Osastot: Elokuvia ja elämää, Leffat
Kommentit

Vastaa