VALIKKO

Age limits – Ne viralliset ja virattomat elokuvien ikärajat

Suomessa valtion elokuvatarkastamo suuressa viisaudessaan asettaa Suomessa esitettäville elokuville ikärajoja. Joskus toivoisi tämän firman tekevän Pohjoismaista yhteistyötä, sillä raina voi saada korkeamman ikärajan täällä kuin esimerkiksi Ruotsin puolelle. Mr. M. Night Shyamalanin elokuva The Signs on tästä hyvä esimerkki. Suomessa lipun reunaan lätkäistiin K15, Ruotsissa K13, jonka turvin aikoinaan rohkaisin itseni filmiä katsomaan. Pidän yhä tinahattua käsillä – varmuuden vuoksi.

Ikärajoille on ihan omat nettisivunsa (http://www.vet.fi/elokuvat_ikarajaluokitus.php), jossa tarkastelufirma antaa tarkempia perusteluja niiden olemassaololle. Periaatteessa se on sitova, mutta joustoa toki esiintyy K7, K11 ja K15 elokuvien kohdalla niin, että niitä pääsee näkemään myös kaksi vuotta vaadittua ikärajaa nuorempi yhdessä täysi-ikäisen immeisen kanssa. Tästä joustosta huolimatta on hyvä huomioida kuitenkin lapsen/nuoren tuntemus ja kypsyys sekä ottaa ne huomioon ennen kuin marssii elokuvateatterin lippuluukulle itsevarman oloisena. Kukaan ei sitten kuitenkaan meinaan määrittele miten täysi-ikäinen henkisesti tuon seuralaisen pitäisi olla. Itse muistelen lämmöllä erästä Disneyn piirrettyä (K7), jonne naapurin pikkupoika halusi mennä ja minä lupauduin täysi-ikäiseksi aikuiseksi mukaan. Pelkäsin rainaa enemmän kuin nuori seuralaiseni, joka ihmetteli kovasti kynsieni pureskelutahtia. Tapaamisemme elokuvien merkeissä loppui siihen.

Elokuvien ikärajat pohjautuvat jonkin sortin asiantuntijoiden kokemuksiin ja näkemyksiin siitä, mitä kuvallinen viestintä (= elokuvat) oikein ovat ja miten lapsen/nuoren psyykkinen kehitys sopii tähän samaan formaattiin. Suomessa on käytössä seuraavat ikärajamerkinnät: S (= sallittu), K7, K11, K15 ja K18. Kaikkien näiden tarkoitus on suojella lasta/nuorta elokuvien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta. Tällöin esimerkiksi elokuvassa esiintyvä väkivalta, seksi, kauhu, huumeet, syrjintä, kiroilu ja uhkapelaaminen hinaavat kukin tahollaan elokuvan ikärajaa ylöspäin. Mielestäni tällä perusteella Bondin ikärajan pitäisi kai olla ainakin K18. Mutta muistan yhä kuin eilisen päivän, kun menin elämäni ensimmäistä Bondia (K15) elokuvateatteriin katsomaan – saavutettuani sen maagisen viidentoista vuoden ikärajan. Siihen asti olin vain muuttunut kateudesta vihreäksi kuunnellessani luokan poikien tarinoita siitä, miten he olivat päässeet Bondia katsomaan jo vuosia ennen ikärajan täyteen tulemista. No – Bondi alkoi ja ensimmäisen viiden minuutin jälkeen mietin, että jos nyt poistun elokuvista niin saisinkohan vielä rahani takaisin. Leffa ei ollut jännittävä, vaan tylsä, enkä vuosiin ymmärtänyt mistä siinä kaikessa hypetyksessä oikein oli kyse.

Ikäraja on siis ainakin jollakin asteella pidätellyt elokuvanautintojen hakemista. Toisaalta vaikka ikää on ollut riittävästi, niin se pelkokerroin on ollut sitten ihan eri asia. Asiaa ei ole auttanut aina sekään, että tietää juonen totaalisesti etukäteen, niin kuin esimerkiksi oli erään Jurassic Parkin (K11) elokuvan kohdalla. Ennen elokuvasaliin astumista soitin siskolleni ja pyysin tarkan kuvauksen elokuvan tapahtumista, mitä tapahtuu, missä vaiheessa ja niin edelleen. Ja sisko kertoi. Leffan loputtua salista poistuttuani vieressäni istuneet pari nuorta neitiä (13-vee) kertoivat ystävällisesti säikkyneen enemmän minun säikkymistäni kuin itse elokuvaa. Sen siitä kai saa kun imeytyy niin totaalisesti elokuvan maailmaan, tiesi tapahtumat ta ei. Pelottaa ja jännittää joka tapauksessa.

David Galen elämä (K15) on tästä sitten taas hyvä esimerkki. Silloinen kämppäkaverini oli saanut nimeltä mainitsemattoman aikakausilehden mukana kaksi vapaalippua kyseiseen leffaan ja valkokankaalle imeytymistaidostani tietämättömänä kysyi minua mukaan. Nyyhkytyksen alkaessa elokuvan puolivälissä ja vain pahentuessa sen loppua kohden, hän koitti olla ymmärtäväinen ja tarjoilla nessuja. Mutta salista poistuttuamme myönsi yllättyneensä, että otin elokuvan niinkin raskaasti. Sama trendi lisää tulleista ikävuosista huolimatta vaikuttaa jatkuvan. Hyvä ystäväni kävi kanssani katsomasa Seven Pounds (K11) (ja minulle se taisi olla jo aika mones kerta), ja kertoi, että on aika mielenkiintoista kuunnella kun alan nyyhkyttää ”etukäteen” – tietää, että jotain on tulossa, mutta ei mitä.

Täytyy myös tunnustaa, että yhden kerran elämässäni olen sitten kontannut sieltä elokuvateatterista ulos. Vuoden 2000 Final Destination, ensimmäinen versio, oli liikaa. Silmät olivat kiinni ja sormet korvissa parin ensimmäisen minuutin jälkeen, sydän hakkasi huimilla ylikierroksilla ja luulin oikeasti kuolevani ennen elokuvan loppua, kun niitä sattumanvaraisia kuolemia tipahteli koko ajan eteen. Onneksi matala poistuminen ei häirinnyt muita katsojia. Edelleenkään en uskalla katsoa tai suuremmin ajatella sitä rainaa. Ai niin, sen ikärajahan oli K15 (jenkkiländiässä se sentään ymmärrettiin kieltää muistaakseni alle 18-vuotiailta).

Ei siis liene kovinkaan yllättävää, että rakas veljeni joutui kehittelemään minulle ihan omat ikärajat. Niillä ei sitten ole todellakaan mitään tekemistä valtion elokuvatarkastamon ikärajojen kanssa. Mutta yksilöllisinä versioina ne sitten sopivatkin kuin nenä naamaan. Ja nyt voin myös ylpeänä ilmoittaa, että yllätän aina (ei tosin aina niin myönteisesti) perhekuntani kertomalla, että olin jossakin tietyssä elokuvassa koko leffan ajan silmät ja korvat auki (jännityksen purkamissalaisuus onkin sitten sen käsilaukun kahvan jatkuvassa veivaamisessa, kun siellä salissa ei viitsi singahdella edestakaisin tuolin taakse piiloon).

Luokittelu etenee seuraavasti ja on ollut suureksi avuksi pohtiessa sitä, että minkä elokuvan uskallan käydä katsomassa. Oikein kinkkisissä tilanteissa olen joskus lähettänyt veljeni katsomaan elokuvan etukäteen ja kertomaan, että mahdanko selvitä siitä hengissä. Ja sillä matkalla olen kyllä kuullut kaikki nuo seuraavat luokat:

* OETET = Outi ei tahdo edes tietää

* OK = Outilta kielletty

* OSAS = Outille sallittu aikuisen seurassa

* OS = Outille sallittu

Mihin tämä luokittele sitten syvällisemmin perustuu, sitä on vaikea sanoa. Rakas veljeni voisi ottaa tähän kantaa ja valaista siinä minuakin. Mutta onneksi osaan jo suhteellisen hyvin trailereiden perusteella arvioida, että mihin luokkkaa raina tippuu Outille sallittu/kielletty-asteikollani, joten enää sieltä elokuvasalista ei ole tarvinnut kontata pois. Vaikka myönnän toki sen, että välillä vielä ne sormet hakeutuvat sinne korviin ja silmät tahtovat sulkeutua. Sitä on niin vaikea välillä muistaa, että se kaikki on vain elokuvaa.

Mitäh! Tänne on ikäraja! Jos me lasketaan kaikkien meidän ikä- ja kengännumeron koko yhteen, niin sitten ehkä päästään sisään. Onko kellään varmuuden vuoksi väärennettyjä henkkareita.. Paavo Salminen – kuka ihme se on .. käytäisiinköhän me 102-vuotiaasta?

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa