Outin Leffaopas

Tunnettu rokkari Marianne Lane viettää valioaikaa dokumenttejä tekevän miesystävänsä Paul De Smedtin kanssa eristyksissä olevalla italialaisella saarella Pantellerialla. Tätä rauhaa tulee rikkomaan yllätysvierailun merkeissä Mariannen vanha ystävä / heila Harry Hawkes yhdessä tyttärensä Penelopen kanssa. Poissaolollaan loistaa nyt se rauha, mistä kurkkuaan hoidettava Marianne ja alkoholista taukoa pitävä Paul yrittivät saavuttaa. Hedonstinen Harry yhdessä tyttärensä kanssa laittaa pakettia sekaisin traagisin seurauksin.

Näyttelijät tekevät hienoa yksilötyötä. Ms. Swinton ei juuri puhu tai pukahda kurkkutulehduksen vuoksi, mutta daamin katseet, eleet ja ilmeet puhuvat sitten sitäkin enemmän. Ms. Johnson puolestaan petraa huomattavasti 50 harmaan eri sävystä tähän leffaan sellaista seksuaalista kemiaa, joka loisti poissaolollaan edellä mainitusta rainasta. Mr. Fiennes jatkaa voittokulkua komiikan puolella. Tätä minun on edelleen vaikea sulattaa, koska pidän miestä enemmän vakavien roolien esittäjänä, mutta kai tässä on vaan on annettava taiteilijalle taiteilijan vapaus. Ja Mr. Schoenaerts – aah, ooh… mies jatkaa yhtä vakuuttavaa rispien alta katselua ja omassa päässään kyyräilyä kuin edellisessä elokuvassaan Far from the Madding Crowd. Huolimatta siitä, että kuolailen Mr. Schoenaertsin esityksen perään, elokuvassa loistaa parhaiten Mr. Fiennes, joka osoittaa hyvin piileviä ja aiemmin hyödyntämättömiään kevyen komedian kykyjään raivokkaana Harrynä, joka ajattelee ensisijaisesti omia mielihalujaan. Miehen roolihahmo on yhtä aikaa luontaan poistyöntävä ja kieron kutkuttava, mutta silti katsojana en osannut asettaa häntä siihen kieroilijan, oman edun tavoittelijan asemaan, joka hänelle oli elokuvassa annettu. Siinä missä raina yritti olla psykologinen trilleri, miesten välinen kukkotaistelu, niin Mr. Fiennesin lempeät silmät saivat minut kokemaan jotain ihan muuta.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Luca Guadagnino. Ohjaaja julistaa itsensä olevan italialaisen uuden aallon ulkopuolella, johon kuuluvat muun muassa ohjaajat Paolo Sorrentino ja Matteo Garrone. Mutta silti katsojana on vaikea olla vetämättä lankoja yhteen Mr. Paolo Sorrentionon elokuvan The Great Beauty kanssa. Molemmissa elokuvissa vaikuttaa olevan samanlaista virettä, joten uskoisin The Great Beauty -rainasta pitäneiden rakastavan myös tätä rainaa. Mutta olipa niin tai näin, niin ohjaaja pitää näyttelijänsä ruodussaan tarjoamalla silmänruokaa, joka kuitenkin jättää elokuvan ulkopuolelle siihen kuuluvan säpäkän jälkimaun. Valkokankaalla nähdään paljon paljasta pintaa, vahvoja värejä ja voimakkaita tunteita. Sääli vain, että nämä tunteet eivät sitten saa kokonaisena pakettina aikaan sitä trillerin tuntumaa, mitä elokuvalle ilmeisesti oli ajateltu. Ohjaaja ohjaa katsojaa kyllä oikeaan suuntaan, mutta ei vie asiaansa kunnolla loppuun vaan tyytyy sen sijaan esittelemään kauniita maisemia. Leffasta en saanut edes oikein kunnolla kiinni potentiaalisia pinnan alla piileviä asioita.

Elokuva on saanut innoitteensa Mr. Jacques Derayn psykologisesta trilleristä La Piscine vuodelta 1969. Sen painopisteitä seksuaalista jännitystä ja omistushalua on yritetty siirtää uudelleen filmatisoinnissa valkokankaalle. Mariannen elämän miesten keskinäinen nokittelu ei ole kaunista, mutta välillä sitäkin mielenkiintoisempaa, katsottavaa. Erityisesti Harryn lähes psyykoottinen mustasukkaisuus Mariannen onnesta ajaa hänet yhä enemmän alfa-yksilön rooliin, jossa hän haluaa kaikki omistusoikeudet. Asia ei ole helppo myöskään Paulille, joka ilmeisesti kehittää omia kiinnostuksen kohteitaan Harryn tyttäreen Penelopeen. Kipinät lentelevätkin useaan eri suuntaan, eikä niitä Välimeren vesi paljon viilennä. Elokuvan nimeä on myös innoittanut brittiläisen poptaitelijan Mr. David Hockney samaniminen maalaus vuodelta 1967. Maalauksesta kiinnostuneet voivat klikata itsensä tänne. Kotisoffapsykologin näkökulmasta tämä juuri veden pinnan tyyneyden rikkonut hyppääjä voisi elokuvan näkökulmasta kuvata myös hyvin Harryä, joka tyttärineen tulee sekoittamaan pinnan päältä rauhallisesta näyttävää soppaa, jonka alla kuitenkin kiehuu.

Trilleri omistushalusta

tai ainakin yritystä siihen suuntaan. Vuodet eivät ole vahingoittaneet Mr. Jacques Derayn psykologista trilleriä La Piscinea, mutta sen uusintaversio ei pääse ihan samaan momenttiin innoittajansa kanssa. Jäljellä ovat edelleen kuitenkin voimakas omistushalu, omien halujen ajattelu ja seksuaalinen jännitys useamman eri tahon kesken. Tämä todellakin kuulostaa hyvältä, hitaasti kiehuvalta keitokselta, jossa katsojaa voisi parhaimmillaan viedä kuin sikaa säkissä. Siihen ei kuitenkaan jostain kumman syystä päästä hyvistä näyttelijöistä huolimatta. Vaikuttaa enemmän siltä, että jokainen heistä tekee oivallisen yksilöllisen roolin, mutta samaan soppaan puhaltaminen ei vaan ota onnistuakseen. Asiaan voi tietenkin vaikuttaa se, että en saanut Mr. Fiennesistä sitä pahan hedonistisen hemmon otetta, jota hän ilmeisesti yritti tarjoilla. Eikä Mr. Schoenaerts paljon edesauttanut tässä, vaan tyytyi enemmän nauttimaan auringosta. Suosittelenkin elokuvaa niille, jotka haluavat nauttia kauniista Välimerellisistä maisemista, ottaa oppia trillerin rakentamiseen ja sukeltaa herrojen Schoenaerts ja Fiennes silmien syvyyksiin.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Tilda Swinton, Matthias Schoenaerts, Ralph Fiennes, Dakota Johnson