Radion keksijästä kiisteellään kiivasti. Oikean vastauksen saaminen ei ole helppoa, enkä sitä rupea tässä pohtimaan. Sen sijaan nostan hattua maailman ensimmäiselle radiolähetykselle. Se kuultiin 24.12.1906. Tästä radioidusta musiikki- ja puhelähestyksestä vastasi Mr. Reginald Aubrey Fessenden Brant Rockista Massachusettsista. Hän oli rakentanut oman radioasemansa ja varmasti ankaran pohdinnan jälkeen päättänyt ilahduttaa jouluyön kuulijoitaan soittamalla viululla Gounodin ”O Holy Night” ja lukemalla jouluevankeliumin Luukkaan mukaan. Ikimuistoinen radiolähetys päättyi tyylikkäästi fonografilla soitettuun Händelin Largoon.
Suomessa ensimmäinen radiolähetys kuultiin Tampereen Teknillisen Opiston toimesta vuonna 1917. Tampereella radiolähetyksistä vastasi myös Mr. Arvi Hauvonen rakentamaltaan 3NB amatööriradioasemalta Tampereen Puhelinosuuskunnan talon ullakolta. Ensimmäinen lähetys kuultiin marraskuussa 1923. Yleisradio seurasi vähän perästä. Ylen ensimmäinen radiolähetys kuultiin syyskuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 1926. Lähestyksessä päästiin kuuntelemaan suorana lähestyksenä toimitusjohtajan puhetta, esitystä estetiikkasta, STT:n uutisia ja tietenkin musiikkia. Tässä kohtaa olisi tietenkin mielenkiintoista tietää, millä perusteella esimerkiksi estetiikan esitelmä pätyi ensiohjelmaksi.
Radiolähetysten ja lempiradio-ohjelmien kunniaksi tahdon muistaa radiota myös blogissani radio-aiheisilla elokuvilla. Osa näistä leffoista pullahti heti mieleen (goooood moooorrniiiing vietnaaam) ja muita sai sitten muistella / haeskella vähän kauemmin. Listan ulkopuolelle jää varmasti hyviä radio-aiheisia elokuvia, leffoja ikimuistoisista radiojuontajista ja rainoja, joissa radiolla on ollut elämää suurempi merkitys. Nämä minä nyt kuitenkin sain paperille asti ja suuremmasta osasta näistä olen nauttinut enemmän tai vähemmän suuremmalta tai pienemmältä valkokankaalta.
Play Misty For Me – Soita minulle Misty / Yön painajainen (1971)
Play Misty For Me on Mr. Clint Eastwood esikoisohjaus. Se on kertomus radiojukasta Dave Garverista ja hänelle aina illan ohjelman lopuksi soittavasta Evelynistä, joka pyytää miestä soittamaan ”Mistyn”. Yksi asia johtaa toiseen, eikä työtä tai vapaa-aikaa saisi sekoittaa. Leffa osoittaa sen vaarat stalkkerin keinoin, eikä radioasema ole sen jälkeen enään kovin turvallinen paikka. Legendan mukaan Misty-biisin pyyntö saa edelleen tiskijukat soittamaan turvamiehet paikalle. Ainakin leffa on varmasti omalla tavallaan toiminut innoittajina muille stalkkeri-leffoille, jossa nainen jahtaa elämänsä miestä leipäveitsi kourassa – Fatal Attraction, anyone?? Ja sitä odotellessa voi tietenkin kuunnella Mistyn suloisia sointuja. Hempeän jazzkappaleen Misty / Hämärää taustalta löytyy Mr. Erroll Garner (1921 – 1977). Misty on hänen tunnetuin sävellyksensä. Suurelle yleisölle kappaleen teki tunnetuksi Mr. Johnny Mathis vuonna 1959. Kappale on suosittu niin laulettuna kuin instrumentaaliversiona. Siitä oman versionsa ovat esittäneet useat eri jazz-laulajat, mutta tässä se kuullaan alkuperäisesittäjän laulamana. Mr. Mathis, ole hyvä.
Good Morning, Vietnam – Hyvää huomenta, Vietnam (1987)
On varmasti yksi tunnetuimmista ja mieleen pullahtavimmista radioaiheisista elokuvista. Itse en ainakaan pysty omassa luokittelussani sitä mitenkään ohittamaan. Se perustuu taiteellisin vapauksin ja hyvin löyhin yhteyksin Vietnamissa palvelleen Mr. Adrian Cronauerin kokemuksiin vuosilta 1965-1966. Valkokankaalla nimiroolissa nähdään vakuuttava ja vapaamielinen Mr. Robin Williams Yhdysvaltojen armeijan radiossa tiskijukkana Saigonin maaperällä. Elokuvassa kuulluista Mr. Williamsin radiorepliikeistä suurin osa oli improvisoituja, mikä lisää ihailuani miehen ammattitaitoa kohtaan entisestään. Tämän lisäksi elokuva antaa myös tunnustusta tiskijukkien merkitykselle sodan keskellä moraalin ylläpitäjinä. Vaikka rintama oli poissa työpaikalta, niin hengen luominen ei. Leffa ei ole suotta ansainnut paikkaansa 100 hauskimman amerikkalaiden elokuvan joukossa. Mutta kaiken hauskuuden keskellä elokuva onnistuu rakentamaan vakavahenkistä draamaa moottoriturpana radiossa häärivän Cronauerin ympärille. Leffa jaksaa ilahduttaa vuodesta toiseen ja nostaa esille edelleen hauskoja on-linereita eetterin aalloilta.
Radio Days – Radio päivät (1987)
Mr. Woody Allen nostaa radion merkityksen esille tässä elokuvassa. Se keskittyy osaltaan radioajan kulta-aikaan 1930- ja 1940-luvuille Yhdysvalloissa. Oman osuutensa radion merkityksestä saa jokainen elokuvaperheen perheenjäsen. Mr. Allen ei itse leffassa vilahda, mutta perinteiseen tapaan osallistuu siihen jollakin tavoin. Tällä kertaa hän toimii kertojana. Leffa on ihastuttavan nostalginen, ja laittaa pohtimaan sitä omaa radiokäyttäytymistään sekä ensikosketustaan radio-ohjelmiin. Siloin kun minä olin nuori istuimme porukassa kuuntelemassa kuunnelmia radiosta, äänittelemässä hyviä biisejä ja toivomassa, että juontaja ei puhuisi niiden biisien päälle. Tämän toteaminen siis todellakin tekee minusta vanhan (mutta onneksi rakas veljeni totesi että kyllä se Outi vielä ihan hyvin ikäisekseen liikkuu).
Straight Talk – Suoraa puhetta (1992)
Elokuva on listalla osin rakkaiden veljieni ansiosta. Aikoinaan he kokivat Ms. Partonin ja Mr. Burt Reynoldsin elokuvan The Best Little Whorehouse in Texas (1982) kovin liikuttavana ja minä puolestani daamin sitä edeltäneen leffan 9 to 5 (1980) äärimmäisen hauskana. Tältä pohjalta Suoraa puhetta pääsi radio-leffojen listalle ilman sen suurempia ongelmia, asiaan voi tietenkin vaikuttaa myö se, että mielestäni Ms. Parton on ihan hyvä komedianne. Shirlee Kenyonin roolissa Ms. Parton päästelee elämää suurempia totuuksia. Hän ei toki ole mikään rääväsuu skandaalinetsijä vaan omaa sen oman tyylinsä neuvoa pikkukaupungin asukkaita. Tästä tiskijukasta ja hänen elämänohjeistaan ei voi olla pitämättä.
Private Parts – Howard Sternin intiimit osat (1997)
Intiimit osat on osittain omaelämänkerrallinen leffa radiopersoonasta Mr. Howard Sternistä. Hemmo näyttelee itseään, joten totuus on tällöin esiintyjän korvien välissä. Joka tapauksessa leffa seuraa miehen kasvua pikkupojasta radioaalloilla menestyväksi ääneksi ja vastarannankiiskeksi. Tuolloin miehen hyvin vapaamielinen ja -pukeinen juontotyyli herätti pahennusta. Mutta nykyään siinä ei ole varmaan mitään sellaista, mitä ei olisi jo nähty tai koettu.
A Prairie Home Companion – Robert Altmanin huonot vitsit (2006)
Elokuva on Mr. Robert Altmanin (1925 – 2006) viimeinen leffa. Samalla se on kuvaus viimeisestä radiolähetyksestä, eli lopun tunnelmaa on valkokankaalla enemmän kuin tarpeeksi. Takana on vuosia niin ohjaajalla kuin radio-ohjelmallakin ja nyt se viedään loppuun hyvän näyttelijäkaartin avustuksella. Leffa keskittyy enemmän kulissien takaiseen toimintaan kuin siihen varsinaiseen lähetykseen, mutta siitähän me olemme kai oikeasti enemmän kiinnostuneita. Vaikka Mr. Altman on tunnettu satiirisesta huumorista, mitä tavataan esimerkiksi M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970) -elokuvasta niin tätä huonoa vitsia auttaa ymmärtämään todellisen shown tietäminen. Oikeassa elämässä A Prairie Home Companion radioshow on varietee-radio-ohjelma, mikä keskittyy erityisesti kantrimusiikin esittämiseen. Kantrimusiikin lisäksi show on tunnettu kieli poskessa tehdyistä sketseistä, radiodraamasta ja uutisista Wobegon järvestä. Show on säilynyt itselleen uskollisena vuodesta 1974 lähtien. Tämä ei yllätä, sillä eroaa kuin tukki heinäsuovassa ympäröivistä kisaajista. Todelliseen tunnelmaa pääset tämän myötä.
The Boat That Rocked / Pirate Radio – Merirosvoradio (2009)
Piraattiradio perustuu nuorisolaisten tarpeeseen kuulla mieluistaan musiikkia. Tähän kutsuu vastaa laineilta laiton Merirosvoradio ja sen käheä-ääniset tiskijukat, jotka laittavat meren alloilla kampoihin brittiläisille virkamiehille. Laivassa musiikkia ja sivilisaatiosta poikkeavaa elämää ylläpitää maineikas näyttelijäkaarti, joiden edesottamuksia seuraa ihan mielellään. Samalla voi pohtia sitä, että onko se musiikki niin pahasta. Jokaisella sukupolvella kun tuntuu olevan se oma musiikkitrendinsä, mitä edeltävät sukupolvet eivät välttämättä ymmärrä. (1980- ja 1990-luvun musiikki rulettaa!!).
Radio tai radiojuontajat eivät ehkä ole sitä houkuttelevinta elokuvamateriaalia, mutta mielestäni yllä olevat leffat kuitenkin osoittavat potentiaalia löytyvän. Nyt jäänkin sitten vain odottamaan seuraavaa median iloa näyttävää leffaa, johon mukaan merkittävään asemaan on päässyt radio. Näissä merkeissä toivottelen kaikille leffailoa ja hauskaa helmikuuta.
Osastot: Elokuvia ja elämää