Violette-elokuva keskittyy Ms. Violette Leducin (Emmanuelle Devos) kirjallisen heräämisen ja kaupallisen menestyksen tavoittelun aikaan. Apua ja kannustusta siinä hän saa Simone de Beauvoirilta (Sandrine Kiberlain) ja Jacques Guerilta (Oliver Gourmet). Apua ja järjen ääntä tarjoaa myös Violetten äiti Berthe Leduc (Catherine Hiegel). Näin kerrottuna elokuvan juoni ei paljon herkuttele tai houkuttele katsojia elokuvateatterin suuntaan, mutta suosittelen siitä huolimatta mielipiteen muuttamista ja leffan katsomista.
Ohjaaja Mr. Martin Provost jatkaa taiteilijan ja mesenaatin suhteen kuvaamista Violette-elokuvan myötä. Miehen edellinen elokuva Séraphine (2008) kertoi itseoppineesta taitelijasta ja nyt valkokankaalla on itseoppinut kirjailijatar, jonka luomisvimma ja tekstit eivät jätä ketään kylmäksi. Pääosassa keikkuva ja kirjallista itseään etsivä Ms. Emmanuelle Devos ottaa valkokankaan kokonaan haltuunsa. Hänen panostuksensa Violetten elämän kuvaamiseen on uskottavaa ja rehellistä. Siinä ei ole turhaa sievistelyä, vaan sitä vimman ja raivon kokemista, mikä varmasti aikoinaan vei kirjailijatarta eteenpäin.
Omaelämänkerrallisista elokuvista poiketen Violettessa annetaan tilaa hieman muillekin. Se ei pällistele vain kirjailijan omassa elämässä, vaan esittelee häneen vaikuttaneita merkittäviä ihmisiä ja heidän merkitystään Ms. Leducille. Merkittävimmän roolin mukana olevista taustahahmoista saa Ms. Simone de Beauvoir, jolle Violette vaikutti kirjoittavan ensisijaisesti ja joka kannnusti naista myös itsensä ilmaisemiseen kynän ja paperin avulla. Pohdittavaksi voikin heittää, että olisiko jälkipolvilla ollut luettavana näin aikoinaan ravisuttavaa ja raivoisaa tekstiä ilman Ms. De Beauvoirin tukea.
Ms. Leducin kirjoitustyyli oli hyvin fyysistä ja suoraa. Nainen ei kierrellyt ja kaarrellut omien tunteidensa esittämisessä, vaan vyöryy niiden kanssa päälle kuin tuhkaa ja tulta syöksevä tulivuori. Kirjoittamisen vimma ja voima nousi Violetten sisältä ja omista ikävistä kokemuksista. Ohjaaja Mr. Provost on onnistunut esittämään tämän poikkeuksellisen hyvin ja mielenkiintoisesti. Elokuvana Violette ei kerjää sääliä päähenkilölleen, eikä myöskään suoranaista ihailua. Se vain esittää sen, mistä luomisen vimma syntyy, mutta ei välttämättä sitä mikä merkitys sen lopputuloksella on sen kokijalle – tässä tapauksessa Violetten kirjojen lukijalle.
Lopuksi mainittakoon, että oikeassa elämässä Ms. Simone de Beavoir (1908 – 1986) oli yksi aikansa tunnetuimmista ranskalaisista eksistentialistifilosofeista (olipa sanahirviö). Tämän ajatuksen mukaan ihmiset ovat vastuussa siitä miten he luovat omat maailmansa ja tämä asenne tulee hyvin esille myös Violetten ohjaamisessa elokuvan aikana. Daamia pidetään myös feminismin vahvistajana kirjansa Toinen sukupuoli (1949) ja häntä voidaan kiittää niinkin kuuluisasta lausahduksesta kuin ’naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan.’ Ranskalainen kirjailija Violette Leduc (1907 – 1972) puolestaan sai intoa omaan kirjoittamiseensa Simonelta. Daamin tunnetuin teos oli La Bâtarde – Äpärä (1964), vaikka niitä muitakin elokuvassa siteerataan.
Psykoanalyysiä paperilla | |
---|---|
Violette-elokuva ei lupaa paljon trailerin tai juonen peruskuvan kautta. Se on kuitenkin katsomisen arvoinen, sillä se avaa mielenkiintoisella tavalla vimmaisen ja itselleen sisäistä rauhaa etsivän ranskalaisen kirjailijan Violette Leducin kirjalliseen kukoistukseen nousua. Kirjailijan elämänkuvauksen kautta oman pohdintansa elokuvassa saavat sensuurin sakset hänen tuotannossaan. Kirjoja ilman niiden suorittamaan leikkaamista olisi kiva päästä lukemaan. Mutta takaisin elokuvaan, se on inspiraationsa kaltainen: välillä hyvinkin vimmainen, tuskainen ja äärettömän pitkäveteinen. Kaikki nämä ovat kuitenkin kauniissa tasapainossa keskenään, eikä elokuvan aikana jouda katselemaan kelloa vaan pikemminkin vaihtamaan asentoa sen pitkästä kestosta johtuen. Suosittelen elokuvaa kaikille niille, joita taiteen luominen jossakin muodossa kiinnostaa, niille jotka ovat kiinnostuneita feminismin historiasta ja meille muille, jotka nautimme hyvästä elokuvasta. Violette ei selittele turhia vaan keskittyy kuvaamaan luomisprosessia. Tällaista samanlaista vimmaa toivoisi aina välillä itselleenkin omassa työssään. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Kirjailijoista ei samalla lailla ole omaelämänkerrallisia elokuvia kuin esimerkiksi taiteilijoista. Sen sijaan kuvitteellisista kirjailijoista elokuvia onkin tehty huomattavasti enemmän. Omia suosikkejaan voi bongailla seuraavasta listasta.
-
Sunset Boulevard (1950). Elantoa etsivä käsikirjoittaja suostuu tekemään käsikirjoituksen paluusta haaveilevalle vanhalle tähtöselle kohtalokkain seurauksin.
-
Garpin maailma (1982). T.S. Garp näkee itsensä vakavasti otettava kirjailijana.
-
Misery (1990). Kirjailija joutuu ykkösfaninsa hoidon kohteeksi,joka ei ole tyytyväinen kirjailijan tekemiin päätöksiin.
-
Barton Flink (1991). Elokuvakäsikirjoittaja yrittää valloittaa Hollywoodlandia Coenin veljesten tyyliin.
-
The Hours (2002). Useita ulottuvuuksia, joista jokaista koskettaa Virginia Wolfin elämä ja teokset.
-
Adaptation (2002). Kirjoittajan blokista kärsivä käsikirjoittaja joutuu kaksoisveljensä jyräämäksi.
-
Capote (2005). Truman Capote näyttää mitä vaaditaan hyvän tarinan saamiseen.
- Miss Potter (2006). Beatrix Potterin kanssa paluu lastenkirjojen syntymaille.
-
Julie & Julia (2009). Kokkauskirjan kommentointia blogin avulla.
-
The Ghost Writer (2010). Haamukirjoittaja saa liikaa selville entisen brittiläisen pääministerin asioista.
-
Midnight in Paris (2011). Kirjoittaja löytää itsensä heilumasta nykyajan ja 1920-luvun väliltä Pariisissa.
-
Suuri kauneus (2013). Toimittaja Jep Gambardella pohtii onko saanut mitää merkittävää oikeasti aikaan elämässään kirjallisesti.
-
Her (2013). Tunteellisiä kirjeitä rustaava kirjailija kehittää tunteita tietokoneensä tekoälyä kohtaan.
-
The Invisible Woman – Kielletty rakkaus (2014). Charles Dickens rakastuu nuoreen näyttelijättäreen.
Osastot: Draama, Leffat
Henkilöt: catherine hiegel, emmanuelle devos, sandrine kiberlain