Outin Leffaopas

Kirjailijaksi ryhtynyt kauppatieteiden maisteri Reiho Mäki on tuottanut maailmalle luettavaksi jo reilut 20 Vares-romaania muun kirjallisen tuotantonsa ohella. Näistä Suomen kansa on ottanut omakseen erityisesti Turussa asuvan yksityisetsivä Jussi Vareksen. Varekselle on tyypillistä tasapainoileminen lain molemmilla puolilla, minkä vuoksi sen toisen puolen on aina välillä vaikea ymmärtää hänen tapojaan. Mutta kun toimintatapa on tavoitteen saavuttaminen suurempia kysymättä, voidaan välillä mennä siitä, missä aita on matalin. Klassisen esitystavan mukaan miehen heikkouksia ovat kylmä olut ja kuumat naiset.

Yksityisetsivä Jussi Vares (Antti Reini) kopistaa Turun pölyt jaloistaan ja suuntaa Pohjanmaalle pieneen Kahdenvirranmaan kirkonkylään paikallisen viinaan menevän kirkkoherran Hukkasen (Markku Maalismaa) pyynnöstä. Paikallinen hurmoshenkinen saarnamies Taisto Raappana (Peter Franzén),  kirjapainoa (ja vähän muutakin) pyörittävä Juhana Sulander (Jarmo Mäkinen) ja mielisairaalan valtuuksiaan ylittävä ylilääkäri Sulo Hento (Kari-Pekka Toivonen) pitävät kylää vallassaan ja kunnon hurmostilassa eikä asiaa myöskään innostu muuttamaan kylän virkavalta, mitä edustaa konstaapeli Larva (Petteri Summanen). Vaikuttaakin, että sitä ovat pystyneet välttämään vain paikallinen kylähulllu Paskamantteli (Aake Kalliala), matkustakodin Mesopotamian pitäjä Peitsara (Tomi Salmela) ja nykyään taksia suhaava Kalle Riutta (Pekka Huotari). Pian Varekselle selviää, että pienen paikkakunnan pinnan alla kuhisee enemmän kuin valtaa pitävät antavat ymmärtää eikä asiaa auta se, että myös Antti Vareksen omasta hengestä ollaan kiinnostuneita niin maallisesti kuin hengellisestikin.

Vares-tuotannon takana oleva suomalainen elokuvayhtiö Solar Films Inc on kuitenkin onnistunut suoltamaan valkokankaalle hyviäkin tuotoksia elinkaarensa aikana. Itse ainakin muistan nauttineeni sellaisista elokuvista kuin Häjyt (1999) ja Kummeli alivuokralainen (2008). Lisäksi luvassa on vielä muun muassa Sofi Oksasen kirjaan perustuva elokuva Puhdistus, joka saa ensi-iltansa (suunnitelmien mukaan) syyskuussa 2012. Näiden lisäksi Solar Films on yhdessä toisen suomalaisen elokuvatuontatoyhtiön Bronson Clubin kanssa tuottaneet meille muun muassa Reindeerspotting (2010), Elokuu (2011) ja nyt elokuvissakin pyörivän Kulman pojat (2012) sekä Hulluna Saraan (2012). Joten näiden suhteellisten toimivien kotimaisten elokuvien keskellä on vaikea ymmärtää näinkin laajamittaista yritystä varestaa suomalaiset.

Vares-fanit ovat päässeet seuraamaan yksityisetsivä Jussi Vareksen seikkailua lain kummallakin puolen jo elokuvissa: Vares – yksityisetsivä (2004); V2- Jäätynyt enkeli (2007); Vares – Pahan suudelma (2011); Vares – Huhtikuun tytöt (2011); Vares – Sukkanauhakäärme (2011). Luvassa totaalifaneille on vielä kaksi Vares elokuvaa. Niitä ovat tämä vuonna markkinoille saapuvat: Vares . Uhkapelimerkki ja Vares – Pimeyden tango. Suomi on todellakin päätetty varestaa katsojaluvuista huolimatta. Joten elokuvan dialogin tavoin voin vain todetaa, että onnea vaan oleilulle, jos saat oleiltua.

Ja tässä varestamisessa ei varsinaisesti ole mitään ongelmaa, niin kauan pystytään tarjoaan Mr. Aake Kallialan tapaisia vanhoja konkareita tuomassa hieman lisää syvyyttä (uskottavuutta) elokuvaan. Pappa-tunturi ei sitä joidenkin mielestä tarjoa, mutta muistettakoon, että tässä ollaan Pohjanmaan lakeuksilla, missä on varaa ottaa kulmat suoriksi – myös pappatunturilla.

Solar Films Inc tähtää Vareksen globaaliin menestykseen. Tähän on mielestäni ikävä kyllä heikot mahdollisuudet ilman realistisempaa käsikirjoitusta. Valkokangasaikaa ei osata käyttää riittävän hyvin avuksi  ja nyt esitetyt hahmot ja tarinat niiden taustalla eivät juurikaan voisi katsojaa vähempää kiinnostaa. Toki on myönnettävä, että kun tahtina on lyödä useampi Vares-elokuva vuodessa markkinoille saippuaooppera tyyliseltä esitystavalta ei voi välttyä. Mutta tässä kohtaa olisi myös sitten unohdettava se saman statuksen tavoittelu mitä naapurimaassamme, Ruotsissa, on onnistuttu tekemään muun muassa Wallander-sarjojen kohdalla.

Toimii myös televisiossa

ja sinne ehkä kannattaisikin odottaa, mikäli malttaa. Elokuva on toki perusdekkarikamaa ja sinänsä hyvin tehty ja jouhevasti eteenpäin kulkeva. Se ei kirustä kuin papin liperit, mutta ei myöskään varsinaisesti tarjoa mitään syytä tuoda sitä valkokankaalla. Toiminta valkokankaalla on ihan kivaa, joka saa unohtamaan muun olotilan elokuvan ajaksi ja siitä täytyy kyllä leffaa kiittääkin. Tästä huolimatta perisuomalainen dekkarikuvaus ei välttämättä osunut ja uponnut täysin rinnoin tänne suuntaan. Syy siihen voi olla pienissä lapsuksissa elokuvan aikana, mutta ne pystyy kyllä antamaan anteeksi ja keskittymään vebaalisiin sutkauksiin ja mustaa huumoria omaaviin nimiin, joita elokuva on pullollaan. Kieli poskella ja pilke silmäkulmassa tehty dialogi sekä paikalliset nimet antavat paljon ajattelemisen aihetta vielä elokuvan jälkeenkin. Musta huumori kukkii omaa kukkaansa tässä Vares elokuvassa ja tekee siitä katsomisen arvoisen. Asennevammastani huolimatta toivotan sitä katsoville hyvää elokuvanautintoa ja pohdin jopa seuraavan Vareksen näkemistä valkokankaalla. Ehkä on vain myönnettävä, että jollakin asteella renttumainen Vares omine heikkouksineen vei sittenkin tämän(kin) naisen mukanaan.

Overall
Kokonaisarvosana.

Ja nyt sitten näistä Pohjanmaan maisemista voikin suunnata takaisin sinne etelän maille. Onneksi VR kulkee näin kesäaikaan ihan aikataulun mukaan, kun lunta ei tarvitse lakaista kiskoita pois. Ja kohti vaan uusia elokuvia ja seikkailuja.

”Kaikki normaalit paheet ja muutama itsekin keskitty siinä ohella.”