VALIKKO

Tulen morsian

Kuvahaun tulos haulle tulen morsian juliste

16-vuotias Anna rakastuu naimisissa olevaan merimieheen Eliakseen. Suhteen kuihduttua kasaan Anna ilmiantaa antaa vihoissaan miehen vaimon Rakelin noitana kihlakunnan tuomarille Nils Psilanderille. Tätä lausahdusta onkin vaikea perua ja Annan edessä on pitkä sekä kivikkoinen matka tämän toteamuksen sovittamiseksi, varsinkin kun Psilander on päättänyt puhdistaa Ahvenanmaan paikallisista tavoista ja mustasta magiasta. Tässä miestä tahtomattaan auttavat kylän naiset ilmiantaessaan toisiaan menneiden kaunojen ja pikkumaisuuden nimissä.

Ohjauksesta on vastannut Ms. Saara Cantell, jolla on taito tehdä omalla tavallaan koskettavia kotimaisia elokuvia. Tällä elokuvalla tosin myös tähdätään ulkomaille. Vaikka elokuva on vaikuttava, itse en usko siellä suurta suosiota nauttivan muualla paitsi tekijämaissaan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Latviassa. Sen sijaan Ahvenanmaa saa kyllä leffan kautta itselleen ”ilmaista” mainosta. Maisemat ovat hienot ja onneksi elokuva löysi tiensä viimein valkokankaalle. Ohjaaja kertoo, että rahoitusta sai etsiä aiheelle 15 pitkää vuotta, sillä katsojaluvut tuntuvat yleisesti avaavan kukkaronnyörejä. Tämä on toki ymmärrettävää, mutta myös sääli, sillä sen ajatuksen mukana jää varmasti monta mielenkiintoista elokuvaa tekemättä. Käsikirjoitus on tehty yhdessä dramaturgi Ms. Leena Virtasen kanssa, joka ehti rahoituksen kasaamisen aikana kirjoittaa noitavainoista myös tietokirjan: Noitanaisen älä anna elää. Tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666–1671 (2013).

Tulen morsian perustuu tositapahtumisiin vuodelta 1666 Ahvenanmaalla. Tuo aika oli Skandinavian historian kattavimpia noitavainoja. Mielenkiintoisesti se oli sitten Suomessa yleisesti miehet, jotka joutuivat näiden vainojen kohteeksi ja syytteeksi kelpasi sitten mikä tahansa. Lehmät lypsi hyvin tai huonosti, siippa oli komea ja muiden havittelevana, terveys oli hyvää tai huonoa. Kaikesta mahdollisesti pystyi syyttämään yhteistyötä paholaisen kanssa. Tietämättömyys ja kateus olivat vallitsevia asioita, joista oli molemmista helppo leimata toinen noitanaiseksi, asiaa tietenkin auttoi koko maailmankatselmuksen perustuvan loitsuille ja kirkkoherrojen tuntikausien saarnojen esittämällä paholaisen pelolle. Vuonna 1666 Ahvenanmaalla tuomittiin 16 naista paholaisen kätyreinä eri syistä johtuen, kun tunnustukset oli ensin saatu näiltä todellakin puristamalla ulos. Näistä seitsemän teloitettiin mestaamalla 2. Mooseksen kirjan jakeen mukaan, joka toteaa ”noitanaisen älä anna elää”.

Älä anna lähimmäisestäsi väärää todistustawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
voisi Näyttelijät tekevät vakuuttavaa työtä ja koostuvat ohjaajan aiempien elokuvien konkareista sekä hyvän kokemuksen omaavista tv-sarjojen näyttelijöistä. Mutta siitä huolimatta, vaikka kuinka me olisimme tunnekylmiä raakkuja täällä Skandinaviassa jäin kaipaamaan enemmän sitä tuntemisen graavimpaa esitystä. Nyt vaikuttaa siltä, että valkokankaalla nähdään yksittäisi kohtauksia, joista on yritetty rääppiä kasaa jotain elämää suurempaa. Toisaalta historiallinen aihe, todelliset henkilöt ja ihmisten pikkumaisuus on aiheita, joiden avulla elokuva jaksaa kantaa loppuun asti. Tässä joutuu nyt oikeasti varomaan sitä, että mitä sitä suustaan oikein päästelee ja kenelle asioita kertoilee. Tarina on toki traaginen, mutta se jää silti sitä loppuhuipennusta vaille. Suosittelen elokuvaa kaikille Suomen historiasta ja noitavainoista kiinnostuneille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Tuulia Eloranta, Lauri Tanskanen, Magnus Krepper, Elin Pettersdottir, Claes Malmberg, Kaija Pakarinen, Johanna af Schultén, Antti Reini, Maria Sid, Pirkko Hämäläinen

Osastot: Draama, Kotimainen
Henkilöt: , , , , , , , , ,
Kommentit

Vastaa